Intouduin kuuntelemaan Hesarin juoksukoulua ja laatimaan itselleni treeniohjelmaa. No hei, Naisten kymppiin on alle kuukausi aikaa. Ohjelmani on seuraavanlainen:
Teen kerran viikossa intervallitreenin, eli:
- Lämmittely
- 4 min. juoksua, 1 kävelyä
- 6 min. juoksua, 1 kävelyä
- 8 min. juoksua, 2 kävelyä (x2=44 min)
- loppuverryttely + venytys
Lisäksi juoksen joka viikko pidemmän lenkin, ja kävelen pitkän lenkin. Ja lisäksi kuntosali ja uinti.
Noh.
Viime viikko oli vajaa, koska pääsiäinen, ja viikonloppuna olin SPR:n ea1-kurssilla. Maanantaina, kun työt hellittivät (ja piti alkaa vapaa), olin ihan puhki, enkä jaksanut mitään. Viime viikolla siis tein intervallitreenin ja sauvakävelin 6 km lenkin. Samoin muuten pääsiäisenä Ivalossa kävelin 6 km. Tiistaina siivosin nuoremman tyttären kämpän, ja se tietysti tavallaan kyllä kävi treenistä, koska siinä meni neljä tuntia, joista kaksi meni tiskaamiseen ja hänen pikkuruisen keittokomeronsa siivoamiseen. Jalat olivat ihan kipeät sen jälkeen. Keskiviikko meni töiden merkeissä ja kokoustaessa: korkkasin sentää pyöräilykauden kun lopultakin sain fillarini huollatettua, ja pyöräilin sen kilometrin kokoukseen. Jihaa.
Tänään olisi nyt tarkoitus heittää lenkki. Ja huomenna menen salille. Ja sunnuntaina sitten joko intervallitreeni tai pitkä lenkki, kelistä riippuen. Tältä viikolta jää nyt joku ohjelmasta pois, mutta toisaalta ohjelmassa on paljon siivoamista ja pihahommia, joten ehkä ne korvaavat sen pitkän lenkin.
Lisäksi olen ollut sokerittomalla nyt kahdeksan päivää. Tarkemmin sanottuna pidän lisätyn sokerin määrän alle 20 grammassa, eli 5 tl per päivä. Toisin sanoen, en vältä luonnostaan makeita juttuja, kuten hedelmiä tai mämmiä, jota kauhoin sisääni kuin Mietaa viime viikolla, kun vierottauduin sokerista (jota oli tullut pääsiäisenä syötyä). Taktiikkana oli, että söin niin paljon kuin napa veti niin, ettei tehnyt mieli makeaa. Päivän sokeriannokseen kuuluu kaksi teelusikallista hunajaa (yritän vähentää sitäkin koko ajan) teessä ja kaksi palaa suklaata.
Painohan ei ole pudonnut yhtään, pikemminkin vain noussut pääsiäisen mässäilyn seurauksena. Eikä vieroituskuuri auttanut, kun tuli sitä mämmiä (kuohukerman kera) ahmittua.
Kyllähän minä tiedän, millä se paino lähtee, ja että se lähtee tuskallisen hitaasti.
Olen opiskellut tätä painonpudotusta jo toistakymmentä vuotta, nyt viimeksi Muutos-ohjelman myötä, ja se on tullut selväksi, että keho ei halua pudottaa painoa. Se pitää kynsin ja hampain kiinni saavutetuista kiloista. Toisaalta, muutenkin ihmisen sekä fyysinen että psyykkinen keho pyrkii kaikin voimin säilyttämään status quon: se ei pidä muutoksista. Meidän hermostomme vastustaa muutoksia ja pyrkii aina käyttämään samoja ratoja, jos vain sen antaa tehdä niin. Tapojen muuttaminen on valtavan työlästä. Ja vaikka monesti puhutaankin, ettei tahdonvoimalla ole niin suurta merkitystä, niin kyllä sillä on: kuten esimerkiksi Pertti Mustajoki on sanonut, nykyaikana ruokaa ja herkkuja on tarjolla ja tyrkytetään määrättömästi koko ajan. Niitä on todella vaikea vastustaa, kun samaa aikaa oma keho vaatii lisää. On kyettävä vastustamaan sekä ympäristöä että omaa kehoa.
Ottaa päähän ihmiset, jotka sanovat, että pitää vain kuunnella omaa kehoa ja syödä niin kuin se haluaa. Jos tekisin niin kuin kehoni haluaa, mässäisin sipsejä ja karkkeja koko ajan. Minä rakastan sipsejä ja karkkia. Syominen - noin ylipäätään - on ihanaa. Olen herkkuperse ja kulinaristi. Rakastan hyvää ruokaa ja rakastan herkkuja. Yritä siinä nyt sitten laihduttaa, saatana.
Sanotaan myös, että mässilynhalun taustalla on henkisiä syitä, ja varmasti niin onkin. Taustalla on tyydyttämättömiä tarpeita ja ties mitä muuta. Mutta kas, kun kaikkea ei voi saada. Jos ei saa riittävää tyydytystä työstään tai ihmissuhteistaan, niin voi voi: minkäs teet? Stressistä pitäisi päästä eroon, mutta entä jos elämässä on stressaavia asioita - kuten vaikka krooninen rahapula tai hankalia läheisiä - niin minkä sille voi?
Liikunnalla ei painoa saa putoamaan, mutta lähden silti sinne lenkille nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti