Disclaimer: tarkoitan itsekkyydellä tässä tervettä itsekkyyttä. Sitä, että osaa asettaa rajat ja pitää huolta itsestään.
Ja se aika on minulla ehkä alkanut. Koko kevään olen yrittänyt järjestää itselleni aikaa a) pitääkseni vapaata ja tehdäkseni ne kaikki hommat, jotka odottavat tekemistään (mm. viime kesänä ostettuja verhoja ei vieläkään ole ommeltu) ja b) hakeakseni opettajan sijaisuuksia. Noh, koko homma kusi niin, että vasta nyt voisi ehkä olla mahdollista hakea, mutta ei oikeastaan ole, koska mulla on kuitenkin niin paljon töitä, etten ehtisi sijaisuuksia tekemään. Mutta nyt on vapaapäiviä, kun päätin jättää sen sijaisuusjutun. Ehtiihän sitä ensi syksynä.
Se, mikä tähän postaukseen innoitti, oli näennäisen pieni juttu, joka tässä äskettäin tapahtui. Puolisoni/yhtiökumppanini kysyi, ottaisinko yhden työn, jonka hän haluaisi ottaa, mutta ei ehdi tekemään. Tämä asiakas maksaa huonosti, mutta taustalla on pitkä historia, ja puoliso halusi suhteiden ylläpitämiseksi ottaa työn. Minä teen töitä yksinomaan rahan takia. Tämä työ ei tuo minulle mitään muuta kuin rahaa. Siksi en halunnut ottaa sitä työtä, enkä muutenkaan halunnut enempää töitä, ja siksi kieltäydyin. Ja jälkeenpäin tajusin, että kerrankin asetin oman hyvinvointini etusijalle. Se tuntui riemuvoitolta.
Ehkäpä nyt vastakin asetan sen oman hyvinvointini etusijalle. Eläköön itsekkyys!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti