Sata

Se pelätty lukema oli tänä aamuna vaa'assa. Eikä se johdu siitä, että olisi turvotusta tai että olisin syönyt tai jotain muuta. Olin juonut aamuteeni ja käynyt hoitamassa isot tarpeet, eli mitään ylimääräistä ei ollut. Tasan sata.

Kyllä siinä itku pääsi. Olen kolmessa kuukaudessa lihonut kuusi kiloa.

Kaikki se viime vuonna tehty työ meni hukkaan. On aloitettava taas alusta. Ja olosuhteet ovat kaikkea muuta kuin otolliset. Mietin nyt sitä, että alkaisin heinäkuussa pyöräilemään töihin, se voisi auttaa. Ja töissähän mulla on säännöllinen ruokarytmi, mikä myös auttaa, mutta olen kyllä töissäkin syönyt viime aikoina ihan kauheasti: kukaan muu ei syö kahvitauoilla kuin minä. Se johtuu varmasti siitä, että olen masentunut.

Peilisolujen viemää

Mä huomaan, että teen samaa kuin äitini: skannaan koko ajan, miten toinen (puoliso, isä) toimii ja reagoi ja kokee, ja pyrin pehmentämään ja ennakoimaan ja lohduttamaan ja whatnot. Tiedän kyllä, että mun puoliso tekee samaa mulle, usein todella huonoin seurauksin: hän olettaa ja tulkitsee usein tosi väärin.

Ei siis pitäisi. Ja se on mun kokemukseni mukaan usein nimenomaan naisten helmasynti. Olen etsinyt, kuka on sanonut "mies naisen lähellä puolittaa naisen maailman", mutten löydä sitä mistään. Mistä mä olen sen lukenut? Eniveis, se on totta. Jotenkin mies - mulla isä, veli ja puoliso, heti vie mun huomiostani ison osan. Aiheuttaa tuntemuksia, aika usein ärtymystä (huomaa, että olen isäni luona) ja vie mun energiaani.

Asiasta viidenteentoista: mä olen todella väsynyt.