Lihaton lokakuu

 ...kuten aina.

Näköjään postaan kutakuinkin kuukauden välein. Nyt täytyy sanoa, ettei hyvin mene. Syyskuu oli myöskin stressikuukausi: mun piti keskittyä opiskeluun, mutta niin ei käynyt, enkä saanut palautettua esseestä, joka olisi pitänyt palauttaa, enkä sano siitä tässä nyt sen enempää, koska vieläkin v***ttaa ankarasti.

Ja mä olen lihonut. Olen ollut opettajan sijaisena, ja syönyt lounaan lähes päivittäin, ja kuvittelin, että se auttaisi ruokarytmissä. Mutta samalla myös mun jalat ovat turvonneet, koska olen seissyt niin paljon. Nyt en oikein tiedä, mikä tilanne on, enkä tiedä, mitä tekisin. Valmentaja sanoi, että rasvaprosentti ei ole noussut, eli mun ylipainon - siis sen ylimääräisen ylipainon - pitäisi olla vain nestettä, mutta mene ja tiedä. Nyt lähitavoitteena on pudottaa se ylimääräinen neste, eli pari kiloa, seuraavaan punnitukseen, joka olis 21.10.

Elämä on sellaista, että en saa aikaiseksi. Välillä on tolkuton kiire, satamiljoonaa asiaa hoidettavana, ja sitten kun ei ole, en saa mitään tehtyä. Tai no, koko ajan on jotain. Nytkin on vapaailta, mutta kissanhiekka pitää vaihtaa ja koirat ulkoiluttaa ja tyttären mekko korjata ja whatnot. Välillä olen tosi nohevana ja muistan ottaa lisäravinteet ja juoda vettä ja jumpata ja harjata hampaanvälit, ja välillä en muista edes pestä hampaita. Pitäisi oppia hyväksymään, että tämä epämääräinen haahuilu on sitä elämää, ja että pitää opetalla luovimaan siinä.

Jospa ajattelisi niin, että joka kerrasta, kun suoritan itseni hyväksi kaiken tämän häslingin keskellä asioita, saan pisteitä. Elikkäs tänään saan pisteen ekaksikin koulusta - musta on kiva olla opena - ja toiseksi pitkästä kävelystä koiravanhuksen kanssa - laatuaikaa rakkaan kanssa. Aurinkokin paistoi. Kolmas piste tulee siitä, että lepäilin iltapäivästä - lepuutin turvonneita jalkojani - ja neljäs piste tulee tästä blogin kirjoittamisesta. Viides piste tulee siitä, että tein ja join sitruunavettä. Hyvä minä!

Minäpä manifestoin: mun haaveena on, että pääsisin lähtemään jonnekin lämpimään lomalle ihan yksin ja keskittymään vain itseeni pitkäksi aikaa, vähintään kuukaudeksi. Ei tarvitsisi tehdä töitä, ei sopeuttaa elämäänsä toisten aikatauluihin, ei huolehtia kenestäkään muusta. Olis rahaa sen verran, että pysyy hengissä, ja voisi hoitaa vaan omaa napaansa.

Iloinen asia tässä ajassa on zumba: mä olen päässyt tunneille sunnuntaisin ja se ohjaaja on tosi hyvä. Liikkeet eivät ole liian vaikeita, eivätkä vaihdu koko ajan, jotta siihen pääsee mukaan hyvin, mutta kuitenkin riittävän haastavia. Musiikki on tosi hyvää, ei niitä iänikuisia, vaan uudempaa musiikkia, räppiä ja rokkia myös. Ja tyylit vaihtelee kivasti. Ja tulee tunti kunnon liikuntaa, Fitbitkin tunnistaa sen. Askelia on opehommissa kertynyt rutkasti, ja salillakin on tullut käytyä: syyskuussa kolmesti ja tässä kuussa jo kerran. Lisäksi olen pyöräillyt paljon, koska huushollin auto on pääsääntöisesti poissa kotoa siipan reissaamisen takia. Lenkille en ole päässyt, mikä harmittaa, koska tällä viikolla tuli jo liukkaat ja lunta. Ja nyt en voisikaan, kun oikea polvi on niin turvoksissa. Koirien kanssa olen kävellyt myös tosi paljon, koska siippa on poissa suurimman osan ajasta.