Olen laihduttanut more or less teini-ikäisestä asti. En
ollut nuorena mikään pullukka, vaan pikemminkin pitkä ja hoikka, mutta aina iso
ja painava, en mikään siro keijukainen, siis. Moni sanoo vieläkin, ettei
ylikilojani edes huomaa - ulkomuodon perusteella näytän aika normaalilta, mutta
vaaka kertoo, että ylikiloja on aika tarkkaan 20. BMI on 31,3, eli olen
"merkittävästi lihava".
Jos nyt puretaan ihan vain tämän vuosituhannen tilannetta,
niin 2006, kun olimme muuttaneet Kempeleeseen, innostuin karppaamisesta. Se ei
vielä ollut mikään muoti-ilmiö, ja muistan, kun ystäväni taivasteli sitä, etten
syö perunaa tai pastaa. Se vastaa nykyistä ketodieettiä: moni puhuu, että
silloin karppaaminen oli rasvan syöntiä, mutta niitä samoja
broilerinrintafileitä ja kasviksia mekin syötiin, kuin ketoilijat nykyään, ja
turkkilaista jugurttia. Ongelmana oli ankara ummetus, mutta sain pudotettua
jopa kahdeksan kiloa, ja keväällä 2007, kun täytin 40, painoin kivat 82 kg.
Ja
sitten sairastuin reumaan.
Mitään todisteita siitä, että karppaaminen olisi vaikuttanut
reuman puhkeamiseen ei mulla ole, mutta sen verran uskon synkronisiteettiin,
etten pidä sitä ihan silkkana sattumana. Reumahan on autoimmuunisairaus, joten
se oli minulla olemassa jo ennen oireita, ja on mahdollista, että karppauksen
aiheuttama fyysinen rasitus sai sen puhkeamaan. Mene ja tiedä. Samasta syystä
päätin viime keväänä jättää toisen paastokokeiluni kesken: tajusin, ettei
kannata rasittaa elimistöä turhaan. Eka kokeilu osoitti, että pystyn siihen,
toinen koe olisi ollut turha, koska paastosta ei ollut mitään hyötyä,
varsinaisesti.
Meni kaksi vuotta, ennen kuin lääkitys reumaani löytyi, ja
sinä aikana söin kortisonia enkä kyennyt juuri liikkumaan, paitsi uimahallissa.
Muistan vieläkin, miten mahtavaa oli, kun sain lämpimässä terapia-altaassa
kämmeneni suoraksi sitä lätkää vasten, jonka avulla vesijumppasimme. Lihoin
sinä aikana noin 20 kiloa, eli painoin pahimmillani 104 kg vielä vuonna 2012.
Reuma antoi tekosyyn siirtyä kasvissyöjäksi 13 vuotta
sitten. Olin halunnut sitä jo kauan - eettisistä ja ekologisista syistä -
mutten vain ollut saanut aikaseksi. Osittain siksi, että puolisoni vastusti
sitä, ja koska pienten lasten äitinä jouduin kuitenkin kokkaamaan perheelle
ruokaa. Ekan vuoden (se oli uuden vuoden päätös) kokkasin erikseen, sitten
lopetin, ja ilmoitin, että jos haluatte jotain muuta kuin kasvisruokaa, saatte
tehdä itse. Perhe sopeutui. Ja nykyäänhän saa jo vaikka mitä
"lihankorvikkeita". Etenen kohti vegaanisuutta, mutta se edistyy
hitaasti, kun on se perhe. Jos eläisin yksin, olisin jo vegaani.
Olen kokeillut laihduttamista kaikenlaisilla
luontaisvalmisteilla ja Alli-lääkityksellä. Kokeilin pätkäpaastoa siten, että
söin 8 tunnin aikana ja paastosin 16. Vähähiilarista. Kaalikeittoa. Sitä
halvempaa pussikuuria ja nyt viimeksi Nutrilettiä. Parhaiten toimii se, kun syö
säännöllisesti ja pitäytyy tarkasti ruokavaliossaan. Mutta auta armias, jos
yhtään lipeää siitä. Sen nimittäin olen oppinut, että se one golden shot
-teoria pitää paikkansa: kaikki keinot auttavat vain sen yhden kerran. Jos
kokeilee toisen kerran, ei tapahdu mitään. Ehkä se johtuu siitä, ettei siinä
ole enää uutuudenviehätystä, eikä se innosta pysymään tarkkana. Ja jos on
kuukauden aikana saanut tikistettyä sen neljä kiloa pois, niin ne saa yhden
viikonlopun aikana helposti takaisin, ihan yrittämättäkin.
No, vuosien varrella olen saanut sen kymmenisen kiloa pois,
ja taas muutaman kilon takaisin. Äidin saattohoito ja kuolema olivat
tehokkaimmat laihdutuksen kannalta. En suosittele, tosin. Paino on jojoillut
92-97 kilon välillä. Joo, hiton painava. Kun kaksi vuotta sitten juoksin sen
Naisten kympin, painoin 92. Nyt on painoa se 97, ja toukokuussa on edessä uusi
kymppi.
Nyrjähtänyt nilkka on edelleen kipeä ja tiet ovat hiton
liukkaat. Ei nilkka eikä vauhti parane, ennen kuin teillä voi kävellä kunnolla. Olen lähdössä lähes kahdeksi viikoksi reissuun isän luo ja Keravalle, ja siellä
pitäisi olla kohtuullisemmat kelit. Ehkäpä pääsen paremmin liikkumisen makuun.
Syöminenkin on hallitumpaa, kun isän luona ei voi koko ajan rampata kaapilla.
Tiedän nimittäin tarkkaan, mikä on juurisyynä sille, että en
laihdu vaan lihon: tämä jatkuva turhauttava naputus saa mut napostelemaan koko
ajan. Kun mulla on vapaapäivä, syön hyvin ja liikun: teen salaatin, käyn
kävelyillä, keittelen hyviä keittoja, käyn salilla. Kun on työpäivä, ja
varsinkin kiiretyöpäivinä, tulee naposteltua kaikenlaista epämääräistä.
Jääkaapissa on kyllä naposteluporkkanoita ja minitomaatteja, mutta suklaata ja
keksiä tekee mieli. Ja vapaapäiviä mulla on todella, todella harvoin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti