Taas tämmöstä

Tämä vuosi näyttäisi olevan melkoista vuoristorataa. Meidän rakas koiravanhuksemme nukutettiin ikiuneen 13.7. Se oli odotettua, mutta tietenkin nyt on suuri suru ja kaipaus. Mun on tosin sanottava, että koska Jesse oli jo hyvin kipeä, ja koska olin itse sitä mieltä jo aiemmin, että se pitäisi lopettaa, niin ehkä enemmän edelleen suren kissaani Justusta, ja Jessen kuolema toi mieleen Justuksen kuoleman. Kun on pitkään elänyt niin, että koko ajan pitää ottaa huomioon sen sairaus ja sen ulkoiluttaminen ja syömiset ja lääkkeet, ja sitten sitä ei olekaan. Justuksen kohdalla se ajanjakso oli lyhyempi, mutta intensiivisempi, ja se tuli niin yllättäen. Jessen kohdalla sitä oli jatkunut jo kauan. Ensiksi oli pissaongelmat: piti muistaa pissittää se ajoissa, tai muuten tuli vahinko sisälle, ja niitähän tuli. Eteisen mattojen alapuoli on täynnä sanomalehtien jälkiä. Sitten oli sitä ja tätä ja tota lääkitystä. Pistoksia jo pitkään. Lopulta pissaongelma hellitti, en tiedä miksi, mutta sitten tuli kakkimisongelma. Kakka tuli, kun tuli, oltiin sisällä tai ulkona. Ja se liikkuminen oli vaikeaa. Välillä vaikeampaa, välillä vähän vähemmän vaikeaa. Minusta oli selvää, että sillä on kipuja, siippa selitti kaiken aina parhain päin. Ja monesti kävi niin, että juuri kun mä olin yksin niiden kanssa, sille tuli joku isompi kipu, kuten nyt viimeisen kerran. Se makasi perjantaina keittiön lattialla ja huohotti tuskissaan, ja minä istuin vieressä ja pidin sitä aloillaan rapsuttelemalla ja silittämällä, koska muuten se olisi kammennut itsenstä pystyyn ja törmäillyt kolmella jalalla ympäriinsä ja rojahtanut kipeän lonkan päälle jonnekin. Minä haudoin kipeää lonkkaa kylmäkääreellä ja itkin, kun en pystynyt enempää auttamaan. Kaikki lääkkeet oli annettu jo.

Siippa ajoi sitten kotiin eikä mennyt keikalle, jonne oli lähtenyt, ja seuraavana aamuna tuli tuttu eläinlääkäri nukuttamaan Jessen ikiuneen. Se tapahtui hyvin rauhallisesti ja kauniisti, me siliteltiin ja rapsuteltiin sitä koko ajan. Toisin kuin kissan kanssa, siis. Ja siksi se ehkä palasi vainoamaan mua. Mä sain lopulta vietyä kissalta jääneet ruuat ja kantokopan Esylle, ja olen ajatellut sitä kissaa taas enemmän. En ole valmis vielä uuteen kissaan, mutta katselen.

Ja nyt mulla sitten on korona. Sain kokea onnistumisen tunteita viime viikolla, kun olin vähän huonosti valmistautuneena opettamassa, mutta onnistuin silti omasta mielestäni ihan kohtuullisesti. Nyt mulla olis tällä viikolla ollut toinen ryhmä omassa opetuksessa, mutta tulikin tämä korona, ja se harmittaa mua kovasti. Mä haluaisin kehittyä opettajana ja panostaa enemmän tähän hommaan. Toisaalta tilanne meillä on se, että opettajista on pulaa, joten töitä mulla varmaan riittää ihan kivasti jatkossakin. Joten aikaa kehittyä on vielä, mutta tietenkin olen kärsimätön ja hätäinen, ja haluaisin kehittyä nyt heti.

Tässä yksi rakkaimmista kuvista Jessestä: me ollaan Skaidijärvellä, Nuorgamissa kesällä 2017.
Jesse rakasti luontoretkiä.