Eka höllennysviikko päättyi viikonloppuun Rokualla. Lähdimme puolison kanssa tyttären 19-vuotispäiviä pakoon koirien kanssa Rokuan kylpylään. Rokua mainosti vuodenvaihteessa koirille paukutonta lomaa, ja silloin jo sitä siipalle ehdotin, mutta koska olimme jouluna Vuokatissa, emme tohtineet heti törsätä. Siippa on aiemmin yöpynyt Rokualla ollessaan vetämässä koulutusta Utajärvellä, minulle tämä oli uusi kokemus.
Olimme oikein tyytyväisiä: Rokualla on leveästi aurattuja kävelybaanoja (hyvin hoidettujen latujen lisäksi), joilla saattoi tallustella koirien kanssa. Maastohan Rokualla on ihan mahtavaa, kumpuilevaa mäntymetsää. Kiersimme koirien kanssa parin kilometrin lenkin, treenasimme puolisen tuntia kuntosalilla ja sitten uimme vajaan tunnin verran, söimme hyvin seisovasta pöydästä (onnistuin syömään hitaasti, mutta en vielä niin hitaasti kuin olisi pitänyt) ja kävelimme vielä pienen lenkin lammen ympäri koirien kanssa. Askelia lauantaille tuli yli 15 000. Valitettavasti meidän nivelvaivainen koiravanhuksemme Jesse tuli taas kipeäksi, joten sunnuntaina ei sitten käveltykään samalla lailla. Siippa kävi myös hiihtämässä: minä lopetin hiihtämisen lopullisesti silloin kun sairastuin reumaan. Jäällä voisin hiihtää, mutta en kestä minkäänlaisia mäkiä. Sunnuntaillekin kertyi silti lähes 10 000 askelta. Sunnuntaina ehdimme vielä puoleksi tunniksi uimaan.
Ja olipa se ihanaa. En muistanutkaan, miten kivaa uiminen on. Runnilla minulla ei ollut uimalaseja mukana, enkä siksi voinut uida oikein kunnolla. Nyt muistin ottaa lasit mukaan, ja sain vetää täysillä altaan päästä päähän. Kylläpä teki hyvää! Valitettavasti meidän uimahallimme on koronan takia suljettu. Tykkään myös vesijumpasta, ja yhteen aikaan kävinkin ihan säännöllisesti vesijumppaamassa.
Pitää mainita vielä, että Rokualla oltiin erityisen lemmikkiystävällisiä: pojat saivat pussillisen herkkuja, kun tulimme, ja illalla pojat sai ottaa mukaan aulabaariin, jossa kävimme ihan vain siksi siemaisemassa viinilasilliset.
Siitä mieleen tulikin yksi huomio ja note to self: join lauantaina ruoan kanssa lasillisen viiniä ja sitten sen toisen baarissa, ja lisäksi tölkillisen hyvää Kilkenny-olutta - ja sitten en saanut unta. Näköjään on niin, että pienikin määrä alkoholia vie yöunet, joten se lysti on nyt sitten lopullisesti loppu.
Lieneekö seurausta aktiivisesta viikonlopusta, vaiko tiettyjen asioiden aiheuttamasta stressistä, vaiko siitä, että meni niin pitkään, ennen kuin pääsi höllentämään, mutta tuntuu siltä kuin väsymys ei millään hellittäisi. Pieniä nämä minun ongelmani ovat, ja mitättömiä, mutta niitä on nyt kasautunut: 1) peräpukamavaiva ei ole hellittänyt, ja joulun alla venähtänyt nilkka oireilee edelleen; 2) me emme tunnu nyt millään saavan ehdokkaita kuntavaaleihin, ja se tarkoittaa sitä, että mun 15 vuoden ponnistelut eivät näytä tuottaneen mitään; ja 3) isälle sattui viime viikolla auto-onnettomuus, jonka takia hän on ollut viikonlopun yli autoton, ja samaan aikaan veljelleni on kasautunut kaikenlaisia ongelmia, jonka takia hän ei ole päässyt auttamaan isää, ja minä olen kaukana enkä voi auttaa - toivottavasti isä saa autonsa tänään, mutta se ei poista sitä huolta, että isän ei ehkä pitäisi enää autoilla. Siinä tämänhetkiset ongelmat noin pähkinänkuoressa. Onneksi sentään työrintamalla sujuu ihan hyvin, ja paria pientä poikkeusta lukuun ottamatta leppoistaminenkin sujuu.
Viime viikolla vedin kahtena päivänä kuntolenkin ja yhtenä päivänä olin salilla. Lopultakin otin ja kuuntelin podcastia salilla, jolloin jaksoin polkea kuntopyörällä peräti 10 minuuttia. Aloitin Antti Holman Sodomasta, ajattelin, että siitä sitten pikkuhiljaa ehkä vakavampiin juttuihin. Kunhan siihen kuuntelemiseen tottuu. Tänään kävin myös kuntolenkillä, kun on ollut niin ihana ilma. Ihanaa, kun päivät pitenevät, ja illalla pääsee vielä töiden jälkeen valoisassa ulkoilemaan. Iän myötä alan yhä enemmän kaivata valoa ja aurinkoa, näemmä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti