Yle julkaisi pari päivää sitten Kulttuuricocktail-palstallaan kiinnostavan kirjoituksen huuhaasta. Se, mikä minua - ja somesta huomasin, etten ollut ainoa - siinä ihmetytti, oli se, että kirjoittaja niputti surutta hieronnan huuhaaksi, yhdessä joogan ja inkivääriteen kanssa, vaikka itsekin kritisoi niputtamista ja toi esille sen, että osa niin sanotuista uskomushoidoista toimii.
Minä opin kuntoutuksessa aikoinaan, että liike on lääke. Olen henkilökohtaisesti todennut sen toimivan. Muutama vuosi sitten minulle tuli olkapäähän niin hirveä jumi, että en kyennyt nukkumaan, koska sitä särki kaikkien särkylääkkeidenkin vaikutuksessa niin paljon ihan vain levossa. Ainoa keino nukkua oli tainnuttaa itsensä isolla annoksella lääkkeitä. Sen keskellä raahauduin kuitenkin joogaan, koska olin kurssin maksanut ja sitä oli vain muutaman kerran, ja ajattelin, että ihan sama, kun joka tapauksessa sattuu. Alkurentoutuksessa purin hammasta ja ajattelin, että kohta ehkä huudan ääneen. Loppurentoutuksessa olkapäähän ei sattunut enää yhtään. Jokin kipulääkitys minulla tietenkin oli, mutta vain se tavallinen, koska olin autolla liikkeellä, enkä siksi voinut ottaa niitä vahvempia (joiden yhteisvaikutuksella sain itseni iltaisin tainnutettua uneen). Koko jumi parani lopulta hyvin yksinkertaisella ja pienellä liikkeellä, jonka fysioterapeutti minulle neuvoi.
Jos hieronta on huuhaata, niin sitten varmaan liikuntakin. Olen tietysti myös kokenut hieronnan parantavan voiman lähes 54 elinvuoteni aikana, viimeksi syksyllä, kun hirveän työputken ja koronan keskellä en päässyt kuntosalille (huuhaata kai sekin) enkä joogaamaan (no se nyt ainakin on huuhaata), ja selkäni kipeytyi kovasti. Paikallisen Jamicen hieroja Lea hieroi niin, että seuraavana päivänä olo oli kuin jyrän alle jääneellä, mutta sen jälkeen selkä oli kunnossa - voin suositella muuten lämpimästi. Paitsi niin, sehän on huuhaata. Mutta missä menee raja? Onko koulutettu fysioterapeuttikin huuhaata?
Kirjoittaja niputti ohimennen myös ruokavalion huuhaaksi. On tietysti selvää, ettei mitä tahansa voi parantaa ruokavaliolla, mutta on myös olemassa sairauksia, joihin auttaa vain oikeanlainen ruokavalio. Ja vaikka ruokavalio ei parantaisikaan sairautta, se voi helpottaa oireita.
Kirjoittaja mainitsi myös plasebovaikutuksen, josta käänsin kirjan viime vuonna. Kirjan alussa sen kirjoittaja sanoo, että hänen esittelemänsä metodi - jossa opetellaan olemaan itselle plasebo - ei korvaa lääketieteellistä hoitoa. Toisin kuin hänen oppejaan on tulkittu, hän ei väheksy lääketiedettä, vaan esittää omia oppejaan lääketieteen rinnalla ja sitä täydentävänä keinona. Tavallaan kirjan voi tulkita silkaksi huuhaaksi, ja varmasti se osittain on sitä, mutta osittain siinä on paljon sellaistakin, joka auttaa ja toimii omassa elämässä. Esimerkiksi se, että meditointi auttaa stressiin, jonka negatiivinen vaikutus ihmisen terveyteen on ihan kyllä lääketieteellisestikin tunnustettu.
Kirjassa esiteltiin plasebon vaikutusta monissa lääketutkimuksissa. Minä ajattelin jo käännöstä naputtaessani, että yhteistä monissa niistä oli se, että ihminen, joka plaseboa sai - oli se sitten missä muodossa tahansa - oli mukana tutkimuksessa, jossa hänestä ja hänen hyvinvoinnistaan oltiin kiinnostuneita. Nainen, joka parani pitkäaikaisesta masennuksesta plasebolääkityksellä, kävi tapaamassa tutkijaa säännöllisesti: ehkä hän ei ollut ennen saanut sellaista huomiota osakseen. Siihen kai psykoterapiakin osittain perustuu: joku on kiinnostunut sinusta ja kysyy säännöllisesti, kuinka voit. Tietenkään, tässäkään, se ei varmasti ollut ainoa syy paranemiseen - aika harvoin mikään yksittäinen asia toimii yksinään - mutta osa sitä. Osansa oli varmasti myös uskolla, kuten kirjailija perustelee: sillä, että plasebon saaja uskoi parantuvansa.
Ja sitten ne luulosairaudet. Olen nähnyt, kun ihminen turpoaa muodottomaksi tilassa, jossa ei mittausten ja testausten mukaan ole mitään vikaa, ja jossa itselleni ei tule minkäänlaisia oireita. Olen omasta mielestäni varsin rationaalinen ja järkevä ihminen, joka uskoo vankasti tieteeseen. Mutta tosiasia on myös se, että kaikkea ei tieteellä voi selittää. Voi olla, että se ihminen on niin herkistynyt homeiselle sisäilmalle, että pienikin määrä saa hirveitä oireita aikaiseksi. Vai johtuiko se siitä, että hän tiesi olevansa homeisessa tilassa, ja oireilu on psykosomaattista (sekin kai on silkkaa huuhaata). Toisaalta käsittääkseni homeelle altistunut huomaa kyllä homeen myös sellaisissa tiloissa, joissa ei tiedä sitä olevan. Joka tapauksessa oireilu on todellista.
Huuhaan raja on tosi häilyvä. Ihmiset leimaavat helposti huuhaaksi sellaisenkin, joka perustuu ihan vain ihmisen oman kehon ja mielen toimintaan. Minä olen aina uskonut, että meissä on paljon sellaista voimaa, jota emme osaa käyttää. Tavallaanhan lääkkeidenkin vaikutus perustuu siihen: lääkeaine panee oman järjestelmämme tuottamaan sitä, mitä sairauden parantamiseen tarvitaan. Ja se, mikä toimii yhdellä, ei välttämättä toimi toisella. Jos inkivääriteen juominen helpottaa flunssaista oloa, tai jos c-vitamiini tuntuu lyhentävän flunssan kestoa, niin miksi ei käyttäisi sitä? Tietysti voi sanoa, että myös enkelit ovat ihmisen omia voimia, koska ihmisen mieli on ne kehittänyt, ja siten sekään ei ole varsinaisesti huuhaata. Ehkä voi sanoa niin, että huuhaata se on silloin, kun sen varjolla hylätään fysiikan opit ja terve maalaisjärki. Kun ei rokoteta. Mutta se, että kipeytynyt lihas vertyy, kun sitä hierotaan, on ihan vaan silkkaa fysiikkaa ja maalaisjärkeä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti