Juoksukausi alkoi Auttoisissa, Padajoella isäni luona 12.4. ja kotona juoksin ekan lenkin 24.4.Toukokuussa pääsinkin lenkille jo 6 kertaa, joista yksi lenkki Seinäjoella ja toinen Kotkassa. Kesäkuussa lenkkejä tuli peräti 10 - ollessani viikon isäni luona juoksin joka ilta, ja lisäksi kirmailin Porin Kirjurinluodolla neljän kilometrin aamulenkin. Tässä kuussa (heinäkuu) olen päässyt vasta kaksi kertaa lenkille: 2 km tosi väsyneenä Ruovedellä (tosin heitin pitkiä kävelylenkkejä koirien kanssa) ja 3,4 km vähän väsyneenä Uudessakaupungissa.
Yhtään kymppiä ei ole tullut tänä vuonna juostua, ja se on nyt lähiaikojen tavoitteena. Että pääsisin aamupäivästä levänneillä jaloilla juoksemaan. Kysymys on lähinnä aikaansaamisesta, muita esteitä sille ei varsinaisesti ole.
Salille pääsin touko- ja kesäkuussa hikiset kaksi kertaa, ja tässä kuussa pääsin ekan kerran tänään salille. Kävisin mieluusti useamminkin, varsinkin kun tuli hommattua uusi "ohjelmakin". Lainausmerkeissä, koska se ei oikein riitä, ohjelma keskittyy mun mielestä lähinnä niska-hartia-alueelle, ja olisin kaivannut kokonaisvaltaisempaa ohjelmaa, joten soveltamalla mennään, edelleen. Mutta siis nautin salitreenistä, ja kävisin vaikka joka päivä, jos vaan aikataulu antaisi myöten.
Pitkäaikaisemmat tarvoitteet löysin jostain artikkelista tässä taannoin - en enää muista mistä. Ne ovat:
- Keskinopeus kävellessä 10 min/km
- Juostessa 8 min/km
- 10 punnerrusta (polvet maassa)
- 10 ylösnousua tuolilta + ylösnousu yhdellä jalalla
- Lankku 30 sekuntia