Koronapäivitys 1

Niin se vaan menee yhtäkkiä kaikki uusiksi ja elämä sekaisin yllättäen. Koronapandemia on pannut maailman sekaisin, eikä kukaan tiedä, mitä tästä vielä tulee. Huimaa ja heikottaa.
Meillähän ei arki juuri muuttunut, etätöitä kun on tehty käytännössä aina, mutta aikataulun meni uusiksi, kun kalenteri tyhjeni kokouksista ja tapahtumista. Ekaksi siirrettiin Naisten Kymppi (elokuulle) ja puoluekokous (syyskuulle), sitten tuli tauko Daily Show'hun, jota me käännetään viikottain parina päivänä "suorana", sitten siirtyi yksi kiireduuni ja nyt lopulta siirtyi isän leikkaus, joka on sanellut mun kalenteriani koko kevään osalta. Isä-parka on aivan rikki, kun lopulta oli päättänyt mennä leikkaukseen ja lopulta se leikkaus olisi ollut, ja sitten viime metreillä tulee pandemia ja panee kaikki suunnitelmat uusiksi.

No, isä ei ole ainoa, jonka suunnitelmat on menneet pipariksi tässä rytäkässä. Ja aika monelta on mennyt jo henkikin. Nyt on tärkeintä pysyä hengissä.

Yleinen huomio on se, että tämän kaiken keskellä on vaikea keskittyä mihinkään. Eräs viestintävaikuttaja sanoi, että pää on kuin reikäjuustoa. Tosi hyvin kuvaa munkin olotilaani juuri nyt. Tunnelma on odottava, pahaenteinen. Odotetaan, mihin osuu ja koska osuu, ja montako menee. Koko ajan tulee maailmalta uutisia, ja me odotetaan, koska alkaa täälläkin rytistä oikein kunnolla. Ja osuuko se omalle kohdalle?

Kirjoitan tätä, koska - oikeastaan - haluan kirjata muistiin pari asiaa tästä. Ensinnäkin, tämä ei ole viimeinen tällainen pandemia. Lisää tulee, ja yhä kovempia. Virukset ja bakteerit kehittyvät koko ajan, muuttuvat yhä vaikeammiksi torjua, ja samaan aikaan, koska ilmasto lämpenee ja ihmisten määrä kasvaa, ne leviävät ja lisääntyvät yhä enemmän. Toiseksi, ihmiskunta ei ole entisensä tämän jälkeen, jos nyt selviää tästä hengissä. Kiinassa on saatu tartuntojen määrä laskuun, joten eiköhän se täälläkin tokene, lopulta. Nyt tilanne on se, että kauhuissamme luemme uutisia Italiasta ja Espanjasta, jossa etenkin vanhuksia kuolee kuin kärpäsiä. Suomessa ollaan varauduttu, ja asetettu jo kaikenlaisia rajoituksia, joten toivoa sopii, että täällä selvittäisiin vähän vähemmillä kuolonuhreilla.

Anyway, ihmiskunta ja maailma ei ole entisensä tämän jälkeen, mutta mitä me tästä opitaan, se onkin toinen juttu. Toivoisin tietysti, että opittaisiin olemaan tuhoamatta ympäristöä ja kunnioittamaan eläinten oikeuksia, mutta jotenkin epäilen, ettei mene kauan, kun jo taas raiskataan luontoa samaan tahtiin kuin aiemmin.

Toivottavasti olen väärässä.

On a personal note: itseni puolesta en pelkää, enkä oikeastaan edes läheisteni. Isä on niin eristyksissä muutenkin, että tosi huono tuuri on, jos se hänelle tulee. Me muut taas ollaan niin terveitä, että selvitään siitä. Eniten pelottaa pakolaisten puolesta: kurjissa pakolaisleireissä ei voi pestä käsiä ja pitää turvavälejä, eikä happinaamareita riitä kaikille tarvitseville. Mitä tämä pandemia tekee ihmisyydelle, jonka on nyt jo rispaantuneen langan varassa? Me eletään modernissa yhtesikunnassa tehokkaan terveydenhoidon ulottuvilla, me kyllä selvitään tästä.

Laihdutus on taas jäänyt, lähinnä loputtoman työtaakan takia. Ja kuntoilukin. Tänään kävin vajaan kuuden kilometrin sauvakävelyllä ja päätin, että nyt alan tekemään sauvakävelylenkkejä kolmasti viikossa.