Juoksu 2023

 Kilometrejä tälle juoksukaudelle tuli vain 80,5. Ensi vuonna petrataan.

Resepti laihdutukseen

Laihduttamistahan on tässä tullut harjoitettua jo tovin. Aloitin jo varmaan lukioikäisenä, kun olin muka liian painava. Ja painavahan mä olen aina ollut: iso tyttö, pitkä ja romuluinen. Lapsena olin kuin lukki, pitkät, laihat jalat, mutta ne siitä muuttuivat jo teini-iässä kunnon puhelinpylväiksi. En siis ollut mikään riuku koskaan.

Ajattelin siksi nyt tiivistää tähän sen opin, jonka olen saanut lukemastani ja valmennuksista ja lukuisista kuureistani, joista mainittakoon mm. karppaaminen silloin kun se oli karppaamista eikä ketoilua, eikä se ollut vielä muotia, vaan siemenleipänsä joutui leipomaan ihan itse. Ihan älyttömyyksiin en ole koskaan sortunut, mihinkään valkoviini-mansikka-dieetteihin, enkä ole paastonnutkaan kuin kerran, kokeeksi, ja kaikki kaalikeittotyyppiset dieetit ovat mulla olleet ns. soveltavia.

Olin myös Muutos-valmennuksessa, joka ei kyllä saanut alun jälkeen painoa putoamaan, mutta josta sain valtavasti hyviä eväitä ja ohjeita. Voin kyllä suositella sitä lämpimästi. Nyt on sitten Cambridge-valmennus meneillään. Tai dieetti.

Tämän kaiken myötä olen oppinut, että laihtumisen resepti on seuraavanlainen:

1. Hengitys

Hengitystä pidättämällä ei laihdu, se lienee selvää. Stressi on pahin laihtumisen estäjä, ja siksi pitää muistaa hengittää: varata aikaa palautumiseen, ottaa aikaa itselleen, rauhoittua, rentoutua, liikkua rauhallisesti ulkona ja hengittää. Tämä on mulle kaikkein vaikeinta. Elämä on niin kiireistä koko ajan, ja jatkuvasti on kaikenlaista aihetta stressiin, jota ei voi estää. Siksi on osattava käyttää hyväkseen ne tilaisuudet, joita on, carpe diem, ja vedettävä henkeä silloin kun voi.

Kuten nyt, kun kirjoitan tätä, vaikka mulla on satamiljoonaa muuta hommaa odottamassa. Takana on työntäyteinen viikko ja edessä toinen samanlainen. Mulla on tämä yksi päivä, jolloin ehdin siivoamaan (jotta oma oloni täällä karvakasojen ja pölypallojen seassa helpottuisi) ja vetämään henkeä. Osan siitä ajasta käytän itsereflektointiin kirjoittamalla tätä blogia. Mä olen sellainen, että mun oloani helpottaa, kun asiat elämässä on jäsennelty ja lokeroitu. Siksi tykkään mieluummin täyttää työlistaani ja aikatauluani ja kalentereita kuin tehdä sitä varsinaista työtäni, millä rahani tienaan.

Yritän sisällyttää päiviini pieniä hengähdyshetkiä. Pakollisilla kävelyillä koirien kanssa, illalla nukkumaan mennessä pieni jumppa- ja venyttelytuokio, aamulla venytys- ja hengitysharjoituksia, ruokaa tehdessä ja siivotessa vähän tanssia, jne.

Ja sitten tietysti nukkuminen. Unen merkitys laihtumiselle ei ole vähäinen. Se luonnollisestikin liittyy tuohon liikkumiseen ja hengittämiseen.

2. Ruoka

Pelkästään hengittelemällä ei valitettavasti laihdu, vaan toki myös se, mitä leipäläpeensä mättää, on merkityksellistä. Lienee sanomattakin selvää, että mitkään kaalikeittodieetit, saati etikka/valkoviini/tiesmitähöpöhöpöä -dieetit, eivät toimi kuin väliaikaisesti. Kukaan ei voi syödä kaalikeittoa lopun ikänsä, eikä kukaan voi ketoilla loputtomiin, joten on löydettävä se oma, itselle sopiva ruokavalio, jossa on myös sopivasti herkkuja. Jos nimittäin on herkkusuu, kuten minä, herkuista kieltäytyminen ei ole kestävä vaihtoehto.

Itsestäänselviä sääntöjä on pieni annoskoko: jos mättää lautasen täyteen pastaa, ei laihdu. Tämä ei ole ollut mulle koskaan ongelma. Joskus, jos ruoka maistuu erityisen hyvälle, saatan ottaa epähuomiossa pieniä lisäannoksia niin, että tulee ylensyötyä lopulta. Tämä johtuu siitä, että mulle tuottaa ongelmia toinen, erittäin tärkeä, hyvä ja toimiva sääntö: syö hitaasti.

Syö hitaasti

Kun syö hitaasti ja pureskelee kunnolla, ruoka sulaa jo suussa, syljen entsyymit rikkoo sitä, ja se menee kivemmin ruokatorvesta alas ja on paljon terveellisempää siten, kuin jos se menee täysin sulamattomana vatsaan. Kuten mulle usein käy. Pureskelemalla ruoan huolella saa myös maut ja rakenteet esiin paremmin, mikä on mulle herkkusuuna tärkeää, ja hitaasti syöden ehtii kokea kylläisyyden tunteen, eikä tule "epähuomiossa" syötyä niin paljon.

Tätä mä yritin opetella Muutosvalmennuksessa, ja juuri tämä sai mun painoni aluksi putoamaan. Mutta arjen kiireessä ja stressissä se unohtuu jatkuvasti, ja hotkin ruokani niin, että se menee sulamattomana vatsaan, joka muutenkin oireilee kaikenlaista. 

Ruoan pureskelu huolella ja keskittyminen syömiseen voi toimia myös eräänlaisena meditaationa. Kun on herkkusuu, joka arvostaa hyvää ruokaa - kuten minä - niin toki siihen pitäisi myös keskittyä asiaankuuluvalla kunnioituksella ja hartaudella. Ruokailu on usein myös sosiaalinen tilanne: ruokaillessa voi vaihtaa puolison kanssa kuulumisia ja muuta. Mun siippani yrittää välillä muistutella siitä hitaasti syömisestä, vaikka hän itsekin useimmiten kyllä hotkii ruokansa kiireellä.

On muuten tähän välihuomautuksena sanottava, että tämä nopeasti syöminen on tietysti kotoa opittu tapa, enkä varmastikaan ole ainoa. Mun isäni mättää kaiken ruoan lautaselle samaan kasaan - mikä itse asiassa loukkaa mua ruoanlaittajana - ja siitä sitten suuhunsa sen enempää huomiota kiinnittämättä.

Hyvää ruokaa

Ruoka itsessään sitten taas. Muutosvalmennuksessa sanottiin, että ruoan pitää olla puhtaista aineksista huolella valmistettua, mutta hei, kenellä siihen on aikaa? Joo, preppaus on erittäin hyvä vaihtoehto, jos siihen on mahdollisuus. Jos minä teen valmiiksi ruokaa, mun siippani syö sen. Eikä meillä ole pakastimessa tilaa annoksille. Ja ne unohtuvat sinne pakastimeen/jääkaappiin. Inhoan ruokahävikkiä, ja joudun jatkuvasti heittämään kaikenlaista pois siksi, että ne ovat unohtuneet jonnekin. Kun teen ruokaa, teen sen huolella ja hyvin. (Mun reseptejä löytyy muuten blogistani Paulaliinan papupata.) Ja kyllä, mulla on jotain aina silloin tällöin pakastimessa. Mutta pääsääntöisesti meillä siippa syö valmiita mikroruokia ja minä joko Cambridge-pussiruokia tai sitten niitä pakasteannoksiani, yleensä jotain keittoa.

Tämäkin on osa sitä hengittämistä, muuten. Mulla on useampiakin naispuolisia tuttavia, jotka ovat harmitelleet, että söisivät mieluusti enemmän kasvisruokia, mutta kun se ei kelpaa miehelle/perheelle. Here is how you do it: yritettyäni ekan vuoden ajan tehdä erikseen itselleni kasvisruokaa ja perheelle muuta, ja päädyttyäni hyvin usein syömään pelkkää makaronia ja ketsuppia (tämä oli siis ennen kuin oli nyhtiksiä ja härkiksiä tms.), ilmoitin heille, että jos ei kelpaa, niin tehkää itse. Hyvin kelpasi. Vähän munaa, naiset, hei.

80/20 -sääntö, eli herkuttele kohtuudella

Mitä syömisiin tulee, niin erittäin tärkeä on se 80/20 -sääntö. Ainakin minulle. Kuten sanoin, herkuista kieltäytyminen ei ole tälle herkkuperseelle vakavasti otettava vaihtoehto. Ainoa mahdollisuus on siis kohtuukäyttö, ja siksi sallin itselleni sekä satunnaisia herkkuja että mässypäiviä. Mulla esimerkiksi on laatikossa jemmasuklaakonvehtirasia, josta saan ottaa kaksi konvehtia päivässä akuutin makeanhimon tyydyttämiseksi. Se johtaa siihen, että laihtuminen ei tapahdu kovin nopeasti, mutta kenelläpä tässä kiire olisi?

Vesi

Ruokaan liittyy myös vesi. Sitä pitää oikeasti juoda niin jumalattoman paljon kuin vain uppoaa. Tässä mulla on myös edelleen opettelemista. Vaikka mä pyrin juomaan jatkuvasti ja pullo on mukana koko ajan ja joka paikassa, huomaan silti monesti illalla, etten olekaan juonut tarpeeksi. Ja kyllä, sitten on käytävä vessassa yöllä, mutta c'est la vie. Ja jos vaikka liikunnan jälkeen (jos harrastaa kuntosalia, kuten minä) turvottaa, niin sitruunavesi tekee ihmeitä. Puolikas sitruuna puoleen litraan vettä. Tämän vinkin sain Cambridge-valmentajaltani.

3. Liikunta

Liikunta on viimeisenä, koska liikunta ei laihduta. Ihan vasta äskettäin julkaistiin Hesarissa Jani Kaaron jo aiemmin Tiede-lehdessä julkaistu artikkeli siitä, että liikunta ei ihan oikeasti laihduta. Ansiokas artikkeli saattaa olla maksumuurin takana, joten tiivistetysti sanottuna tutkimuksissa on todettu, että mitä enemmän ihminen liikkuu, sitä hitaammin elimistö kaloreita polttaa. Ihmisen keho on sellainen, että se sopeutuu vallitsevaan tilanteeseen. Joku paimentolaiskansan jatkuvasti jaloillaan liikkuva tyyppi kuluttaa saman verran kaloreita kuin koko päivän toimistossa istuva tyyppi. Ainoastaan silloin, jos kuluttaa niin paljon, että elimistö ei pysty vastaanottamaan enempää, kuten vaikka jos juoksee maratoneja jatkuvasti tms., liikunta voi laihduttaa.

Se ei silti tarkoita sitä, että liikunta olisi turhaa. Ihan jo pelkästään hengittämisen ja nukkumisen takia liikunta on erittäin tarpeellista laihduttaessa. Mitä rivakammin liikkuu, sitä hitaammin kalorit palavat, eli juu, kova juoksulenkki ei polta sitä iltapäivällä syötyä berliininmunkkia. Mutta sen sijaan kova juoksulenkki lisää hapenottokykyä ja kohottaa kuntoa noin yleisesti ottaen. Ja antaa ihania endorfiineja, jotka tuo hyvän olon ja lievittää stressiä ja parantaa itsetuntoa ja ties mitä, mikä edesauttaa laihtumista. Kun tuntee olevansa Hyvä Ihminen, joka osaa pitää huolta itsestään, on helpompi jättää se perkeleenmunkki syömättä.

Kävely ajaa saman asian. Laihtumisen kannalta on ihan sama, miten liikkuu, kunhan liikkuu. Kaikkein parasta liikuntaa - myös laihtumisen kannalta - on se liikunta, josta tykkää. Liike on lääke. Monessakin mielessä. 

Tiivistetysti

Laihtuminen on korvien välistä kiinni. Ihmisen biologia haraa vastaan: luonto on tehnyt meidän elimistöstä sellaisen, että se pyrkii lihottamaan meitä pahan päivän varalle. Samaan aikaan yhteiskunta tekee samaa: heikkolaatuinen ja lihottava ruoka on halvempaa ja helpompaa kuin terveellinen ruoka, ja herkkuja myydään yhtä isompia pusseja, jotka ovat kilohinnaltaan tietysti halvempia kuin pienet. Mikä on nurinkurista ja suorastaan perseestä, kuten moni asia yhteiskunnassa on. (Tästä on kirjoittanut paljon Pertti Mustajoki, joka on aineenvaihduntaan ja laihduttamiseen erikoistunut lääkäri, ja jonka kirjoitusten ja kirjojen lukemista suosittelen erittäin painavasti: https://www.perttimustajoki.fi/.)

Minä laihdutan tarkoituksella hitaasti, koska kuvittelen estäväni sillä sen, että alkaisi nahka roikkua. Ja koska musta ei ole nopeaan laihduttamiseen. En kestä nälkää, ja jos en syö oikeaa ruokaa, kuten leipää, mulla on nälkä. Kun silloin aikoinaan karppasin kahdeksan kiloa, sairastuin reumaan, ja vaikka sitä ei mikään tietenkään todista, niin mielessäni yhdistän kovan laihduttamisen, joka rasittaa elimistöä, sairauden puhkeamiseen. Enkä halua ottaa mitään riskiä nyt, kun olen päässyt eroon lääkkeistä.

Sitä paitsi tämän on tarkoitus olla pysyvä muutos, joten kiirehtiminen ei siksikään kannata. Vuodessa kiloja on pudonnut sen tavoitteena olleen kymmenen sijasta seitsemän, mutta en aio luovuttaa. Sanoinkin valmentajalle alussa, että tämä on kaksivuotinen projekti. Keskeistä tässä on sitkeys ja johdonmukaisuus. Vaikeinta mulle on muistaa arjen kiireiden keskellä syöminen ja se kaikki muu, kuten veden juonti. Nyt toivon, että tämän kirjoittaminen auttaa mua taas paremmin pysymään ruodussa.

Laihduttaminen on enimmäkseen hyvien valintojen tekemistä huonojen sijasta. Se on välillä todella tuskaista. Vaikka tänään tarkoituksella söin ennen kuin menin kauppaan, oli todella vaikea olla tekemättä niitä huonoja valintoja. Houkutuksia on niin hirveästi. Mun ratkaisu tämän päivän herkkuhimoon oli valita paistopisteeltä pari karjalanpiirakkaa, heviosastolta päärynöitä ja sitten sokeriton limukka. Niillä eväillä mennään tämä leffailta.

Perkeleenmunkki 😜

Kuntosali-innostus, vaihteeksi

Kävin maanantaina kuntosalilla yksinäni ja siellä oli rauhallista, joten päätin vähän kokeilla juttuja, joita en ole tohtinut ennen kokeilla. Löysin netistä Maikki Marjaniemen videon kuntosalitreenistä, joka auttaa laihduttamiseen, ja innostuin tilaamaan häneltä "Vahva nainen" -rasvanpoltto-ohjelman kuntosalille. Siinä ei ole aikarajaa, mikä on hyvä, kun nämä mun aikataulut aina kusee.

Mutta juu, innostuin nyt taas uudestaan treenaamisesta, ja aion pyrkiä salille uudestaan perjantaina, kun olen menossa käymään kaupungissa. Kun on auto käytössä.

Tänne on tullut ensilumi, joten en enää pyöräile. On niin kylmäkin. Onneksi ehdin isän luona vielä heittää pari lenkkiä, niin sain edes sen 7 km lisää tälle kesälle. Tavoitteet eivät taaskaan toteutuneet.

Kuntosalitreenin takia mulla on nyt ollut eilisestä selkä kipeänä. Se hellitti, kun tein kiva aamujumpan, ja laitoin sen nyt itselleni paperille, jotta voisin tehdä sen joka aamu. Jospa vaan muistaisin. Vähän tai chitä. Taimitäseon. Ehkä pikemminkin. Asahia. Asahi on japania ja tarkoittaa auringonnousua. Pixabaysta sillä löytyi kurjen kuva. Suits me.

Paino on pudonnut, mutta tänään vaaka näytti taas vähän enemmän, minkä uskon johtuvan siitä kuntosalitreenistä. Eilen tiistaina se ei vielä näkynyt, mutta tänään näkyy. Lauantaina on punnitus, ja toivon saavani sen nyt lopulta tippumaan sinne 93 kilon alle, jota tässä on jo kauan tavoiteltu. Nyt siis vaan sitruunavettä kitusiin, jotta nesteet lähtee.