Twitter-keskustelussa useampikin kertoi, että työterveys oli ehdottanut lapsen hankkimista hoidoksi työuupumukseen. Muistin, että itsekin joskus kävi mielessä kolmannen lapsen hankinta, jotta olisi päässyt edes vähäksi aikaa lepäämään. Ja miten hyvin on jäänyt mieleen se, kun sain käsileikkauksen jälkeen ottaa päiväunet elikkäs tupluurit. Noh, sittemmin tuli se oikea työuupumuskin masennusdiagnooseineen (vieläköhän työuupumus puuttuu diagnoosiluettelosta?) ja päikkärit olivat pakollinen osa päivää, kun vaan nukutti niin tolkuttomasti.
Olin viime viikonloppuna Rentovillan "Lujuus & lempeys" -retriitissä Runnin kylpylässä. Olin varannut hotellin jo torstai-illasta, koska halusin käyttää kylpylän palveluja ja lomailla ylimääräisen päivän. Olin jo neljän aikaan iltapäivästä hotellissa, ja ensi töikseni ryntäsin kuntoiluhuoneeseen treenaamaan. Ajatuksena oli treenata tunti ja mennä sitten uimaan ja saunaan. Kävi kuitenkin niin, että hotellista katkesivat sähköt ensiksi yli tunniksi ja sitten uudestaan vielä pari kertaa. Palasin siis taskulampulla varustettuna huoneeseeni, ja päätin jumpata siellä, koska mitään muutakaan tekemistä sähköttömässä huoneessa ei ollut (minulla oli joogamatto mukana). Tietenkin olisin voinut levätä, nukkua, mutta en tehnyt niin.
Seuraavana päivänä piti sitten ottaa vahinko korkoineen takaisin: söin valtavan aamiaisen, kävin tunnin ulkoilemassa (ihanassa talvisäässä), ja sitten uin ja vesijumppasin tunnin ajan niin, että ehdin juuri ja juuri saunomaan, ennen kuin aamun uintivuoro päättyi. Sitten tein vähän töitä ja sitten oli tarkoitus levätä ja ottaa päikkärit - koska olen viime aikoina nukkunut tosi huonosti - mutta taas kerran siitä ei tullut mitään. Koko perjantai meni lähinnä suorittamiseksi. Alkuillasta minulla oli hieronta ja sitten alkoi retriitti luennolla ja fascia-harjoituksilla ja joogalla. Illalla oli vielä savusauna.
Lauantaina nukuin tarkoituksella myöhään ja jätin aamun "virkistävän joogan" välistä. Kauhea FOMO vaivasi, ja sehän osoittautui ihan paikkansa pitäväksi: se vähäinen ryhmäytyminen, mitä porukassa tapahtui, oli tapahtunut lauantaina aamiaisella - minä jäin ulkopuoliseksi. Muutenkin olin ulkopuolinen, koska kaikki muut osanottajat olivat tulleet pareittain. Edellisessä joogaretriitissäni Mikkelin Anttolanhovissa lähes kaikki olivat yksin ja koko retriitti alkoi sillä, että kaikki esittelivät itsensä, mikä oli kiva. Sellaista olisin toivonut tältäkin.
Retriitti oli enemmän mindfulnessia ja faskiaharjoituksia kuin joogaa. Joogaa oli ikäänkuin väli- ja rentoutusharjoituksina sen kaiken muun ohessa. Ihan mielenkiintoista, koska edellinen retriittini oli pikemminkin puhtaasti joogaa (ja meditaatiota ym. siihen kuuluvaa). Faskioista oli paljon puhetta, ja niitähän minä yinjoogassa venyttelen. Löysin kivat faskiapallot (jos nyt saan ne), ja TRE-stressinpurkuharjoittelun. En ole vielä tohtinut yksin kokeilla, mutta tarkoitus olisi: lainasin siitä David Bercelin kirjan TRE-stressinpurkuliikkeet. Lisää tietoa saa sivustolta TRE Finland.
Joka tapauksessa olin selvästi varannut ihan liikaa yhteen pitkään viikonloppuun. Toisaalta, kun ottaa huomioon, että kyse oli ensimmäisestä varsinaisesta lomastani puoleentoista vuoteen, niin ei ihme, että odotukset olivat kovat, ja paljon piti rentoutumista suorittaa. Ja ehkä kaipasinkin kovaa fyysistä tekemistä. Nukkumisesta ei silti tullut mitään. Jouduin turvautumaan unilääkkeisiin sielläkin.
Nyt olen viettänyt toista vapaata viikonloppua kotona siivoillen. Mitä enemmän siivoan, sitä enemmän löydän siivottavaa. Sellaista se on, kun vuodesta toiseen vaan lykätään tavaroiden karsintaa ja järjestämistä. Tänään päätin löysäillä siivottuani tarmokkaasti nyt jo kaksi päivää. Ja siitä tämä blogipostauskin lähti, kun mietin sitä lepäilemistä. Mikä siinä on niin vaikeaa? Tänäänkin yritin ottaa päikkärit iltapäivällä, mutta siitä ei oikein tullut mitään (ja tietysti koirat herättivät juuri kun lopulta olin nukahtanut). On selvää, että olen nyt tavallista stressaantuneempi, eikä mikään lyhyt tauko auta tässä. Tarkoituksenani on pitää koko jouluviikko lomaa, jotta saisin kunnolla olla köllötellä tekemättä mitään.
Jotenkin mua kalvaa ajatus kaikista tekemättömistä tehtävistä. Ajatus siitä, että jos nyt kuolla kupsahtaisin, jättäisin jälkeeni kamalan sotkun. Tietenkään niistä ei tule koskaan loppua, ennen kuin tosiaan kuolla kupsahdan, mutta kun saisin edes jotenkuten järjestykseen. Olen jo vuosia halunnut pitää sellaisen loman, että saisin siivota ja järjestellä kaikki tavarat ja paperit. Tehdä kuolinsiivouksen. Sitten voisi hengähtää ja keskittyä tekemään sitä kaikkea, mitä vielä haluaa tehdä. Ja lepäämään. Rentoutumaan, rauhoittumaan. Inhoan keskeneräisiä asioita, olen perinyt sen isältäni. Se johtaa sitku-elämään: sitten kun olen saanut siivottua ja kaikki keskeneräiset asiat hoidettua kuntoon, voin alkaa nauttia elämästäni ja toteuttaa unelmiani. Kunhan tässä ehdin.
Tällä hetkellä tavoitteena on pitää viikonloput töistä vapaana, ja suorittaa pikkuhiljaa niitä siivouksia. Tämä ei ole yleensä onnistunut, mutta nyt näyttää taas teoriassa (ja taloudellisesti) mahdolliselta.
