Löysäilyn ja lorvimisen tarpeellisuudesta

Kuuntelen Asta Raamin kirjaa Intuitio3 - Yhteys mahdottoman ratkaisuun. Hän sanoo, että intuitio toimii parhaiten, kun voi olla jouten. Esimerkiksi suuret keksijät ovat sanoneet, että parhaat keksintönsä he saivat tehtyä, kun alkoivat tienata paremmin ja saivat olla jouten, vaikka toki myös välttämättömyys ja tarve ovat hyviä keksintöjen vauhdittajia. Mutta luovimmillaan ihminen on silloin, kun on jouten. Raami sanoo kirjassaan, että ihminen on joutunut tekemään töitä selvitäkseen, ja nyt, kun ihmiskunta on vauraimmillaan ja voisi olla enemmän jouten, ei kuitenkaan osata tehdä niin, vaan entisajan ihmisten perintönä ollaan koko ajan vouhottamassa ja puuhailemassa - ahkeruutta pidetään hyveenä, ja ahkeruudella tarkoitetaan sitä, ettei olla koskaan jouten, vaikka lopputulos siitä puuhailusta ei olisi kummoinenkaan.

Hän sanoo, että ehkä seuraava sukupolvi osaa paremmin olla jouten.

Nuorena minua pidettiin laiskana. Tarkemmin sanottuna äidin mielestä olin laiska. Muistan, kun hän kerran taivasteli, että sain kaikenlaista aikaiseksi vaikka tekemiseni näytti niin laiskalta. Nykyisin moni ihmettelee, miten paljon kaikenlaista teenkään. Paras ystäväni on taivastellut sitä, ja joku toinen tässä juuri taannoin ihmetteli, miten paljon minä teenkään kaikenlaista. Ja itse olen ihmetellyt, kun jotkut tutut ihmiset eivät tunnu tekevän mitään. Käyvät töissä ja ehkä kerran viikossa jumpassa ja siinä se. Katsovat televisiota illalla.

Samalla taivastelen sitä, miten laiska ja saamaton tyttäreni on. Salaa itsekseni, tietenkin. Ei tulisi mieleenkään sanoa hänelle niin. Sukupolvikirous. Nyt alan kyllä lorvimaan tosissani. "Mie alan tekemhän syntiä ja mie meinaan tehä paljon." Eikös laiskuutta pidetä syntinä? Etsin nuoruuteni laiskuuden sisältäni ja päästän sen kukoistamaan. Kyllä.

Löysäilyä ja lorvimista Haaparannassa

Kerrankin olen löysäillyt ja lorvinut. Tuntuu, etten ole saanut mitään aikaiseksi yli viikkoon (ja tiedän, että jos luettelisin, mitä kaikkea olen tehnyt, moni hengästyisi - vaikka itse sen sanonkin).

Ei ole hyvä tehdä liian paljon työtä. Täytyy myöskin laiskotella välistä, välistä huvitella.     - Minna Canth -

Lorvailun huipensi viikonloppuna nuoremman tyttären kanssa tehty matka Haaparantaan. Aloitimme kultturellisti ja kävimme Torniossa Aineen taidemuseossa. Näyttely on aika pieni, mutta oikein kiva. Museon yhteydessä on kirjasto ja pieni kahvila. Olin kauan sitten siellä ystäväni järjestämissä Facebook-juhlissa - silloin kun Facebook oli uusi ja jännä juttu - ja ne olivat kyllä nokkelimmat bileet, missä koskaan olen ollut. Hän suoritti muistaakseni jotain tapahtumajärjestäjän tutkintoa, ja ne bileet olivat hänen näyttönsä. Ja hieno näyttö olikin. Lähinnä siellä oli nyt museon omaa kokoelmaa esillä, mm. nuorten kuratoimana, ja joitakin tosi kiinnostavia töitä. En tullut ottaneeksi kuvia, mikä vähän nyt harmittaa.

Sitten siirryimme naapurimaan puolelle ensiksi syömään MAX-burgeriin, josta löytyi kielen mukanaan vievä chili-bearnaise-dippi (jota piti sitten tietysti ostaa vielä kaupasta sipsien kanssa illalla syötäväksi). Kasvishamppari oli ihan ok, ja ranut olivat kivan ohuita ja rapeita, ja ne oli pilkottu kuorineen, mistä aina plussaa. Sitten ankaraa shoppailua. Olin lukenut Elinan matkablogista shoppailuvinkkejä, ja kävimme sen perusteella Sporthusetissa, jossa sattui olemaan joku bakkanaali meneillään, ja erikoistarjouksia ja huutokauppaa ja whatnot. Pyörähdimme toki myös Haglöfsin ja Peak Performancen outlet-myymälöissä ja tietysti Naturkompanietissa, mutta ne olivat out of our price range. Jos on vaikka hardcore-retkeilijä ja valmis satsaamaan laadukkaisiin varusteisiin, niin ehdottomasti kannattaa käydä niissä. Itse asiassa hain tiettyjä saappaita, mutta en löytänyt. Tytär etsi uusia valkoisia merkkitennareita, ja löysi sellaiset edullisesti Stadium outletista siitä Ikean kupeesta.

Yövyimme Haaparannassa Cape East -kylpylähotellissa, ja suosittelen sitä lämpimästi. Kylpylässä on maailman suurin sauna: käytännössä koko kylpylä on saunaa. Sauna = suuret portaat, joiden alapuolella on poreallas ja kylmävesiallas sekä käynti uima-altaalle, joka oli nyt kylmä, koska se on "kesäallas", ja joiden yläosassa on kiukaat ja tosi kuuma. Keskivälistä mennään ovesta tasanteelle, jossa on höyrysauna ja "suomalainen sauna", jota minä sanoisin kyllä pikemminkin venäläiseksi, niin kuuma se oli. "Suomalaiseksi" sen tekee ilmeisesti se, että siellä voi heittää vettä kiukaalle. Portaiden yläpäästä pääsee tasanteelle, jossa on kaksi lämminvesiallasta, ja katolle, jossa on lämminvesiallas. Katolla puhalsi jäätävä tuuli, emmekä viihtyneet kattoaltaalla kauan, vaikka olikin aivan ihana auringonlasku. Jos olisi ollut sisäistä lämmikettä enemmän, olisi ehkä kyennytkin hengailemaan siellä kauemmin. Pihalla oli vielä palju ja alakerroksessa oli toinen höyrysauna ja jalkakylpyosasto sekä rauhoittumistila lepotuoleineen. Ja koko höskä oli ihanan vanhan maatilan yhteydessä Torniojoen rannalla. Joki on yhä jäässä ja tunnelma oli varsin talvinen, mutta silti se oli hieno kokemus, ja kesällä siellä on varmasti vielä upeampaa. Hotellin ravintola on maatilan päärakennuksessa, todella upea ja viehättävä sellainen, ja aamiainen oli paremman Sokos-hotellin luokkaa.

Maha olikin aamiaisen jälkeen niin täynnä, että Ikean edulliset lihapullat jäivät tällä kertaa syömättä, vaikka sunnuntaina viivyttelimmekin Ikea-experienceä. Meidän piti palauttaa pulloja, mutta tavanomaisen palautuspaikkamme Coopin kone oli rikki, ja myyjä neuvoi meidät Maxi-Icaan, jossa kumpikaan ei ollut ennen käynyt. Niinpä se oli uusi kokemus. Maxi-Ica on hyvin samanlainen kuin meikäläinen Prisma/Cittari, itse asiassa siellä oli myynnissä samoja tuotteitakin. Lisäksi pyörähdimme Dollar Storessa, joka on halpaa krääsää myyvä kauppa. Niin, ja lauantaina shoppailimme myös Haaparannan Rustassa, josta tytär löysi edullisen maton kämppäänsä. Näistä kaikista mukaan tarttui kaikenlaista käytännöllistä ja turhaa rojua, joista en suostu tuntemaan syyllisyyttä. Kerrankos sitä. Itse ostin uuden korivaunun jo noin 25 vuotta palvelleen rimpulan tilalle. Ja sitä tarpeetonta krääsää. Kukkaruukkuja, ulkolamppuja, amppeleita, you name it. Löysimme muunmuassa tällaisen hauskan kännykkätelineen: 

https://www.ikea.com/se/sv/p/krubbet-hallare-foer-mobiltelefon-svart-10531942/

Todellinen first world gadget, mutta varsin käytännöllinen, kun selaa puhelinta aamiaispöydässä, kuten minä teen.

Niin, muuten, eipä tämä ihan lorvailua ole ollut: viime viikolla kävin pyörällä salilla ja uimassa, ja löytyipä Cape Eastistakin kuntosali, jossa treenasimme kolme varttia. Toisaalta tuli myös syötyä tuhdisti. Lauantai-iltana kävimme paikassa nimeltä Ronja's pizzeria & restaurang syömässä ja minä söin siellä falafel-rullan, joka oli oikein hyvää ja täyttävää. Eli lauantaina söin kahdesti roskaruokaa ja illalla vielä sipsejä, joten ei ihme, ettei ruoka Ikeassa sen tuhdin aamiaisen jälkeen enää maistunut. Söimme Ikeassa ruisleivät mätikastikkeen kera ja tietysti leivokset. Ruotsissa näkyi bearnaise olevan the thing to eat. Hassua, ettei se ole rantautunut Suomeen. Ehkä se on liian epäterveellistä.

Reissu oli oikein mukava, koleasta säästä huolimatta, ja oli tietysti ihanaa viettää tyttären kanssa yhteistä laatuaikaa. Shoppailu on meidän juttumme, ja se taide, tietysti. Nyt olen opiskelevinani ja lorvailen edelleen, mutta nyt kyllä pätkähti vähän töitäkin. Jospa niitä taas jaksaisi painaa.

Laitetaanpa tähän kuvituskuvaksi Cape Eastin mainoskuva. I'm sure they don't mind.

Varsin houkuttelevaa, eh? Hotelli Cape East, Haaparanta.

Kuntosalihommista

Olen nyt kokeillut kahta eri kuntosalisovellusta, ja tietysti on tässä vuosien varrella tullut luettua ja opittua yhtä ja toista salihommista. Olen ollut kuntokeskus Liikun jäsen elokuusta 2012, ja sitä ennen olin jonkin aikaa Hukassa jäsenenä. Oikeastaan aloitin kuntosaliharjoittelun vasta muutettuamme tänne, sitä ennen olin lähinnä vain käynyt ryhmäliikuntatunneilla. Rakastuin kuntosalihommaan silloin kyllä heti. Ja nyt olen oikeastaan ekaa kertaa aloittanut ihan oikean voimaharjoittelun. Kuntosali on ollut mulle sitä, että pidän sillä selkäni kunnossa - välillä aika huonolla menestyksellä - enkä suinkaan ole tavoitellut mitään. Nyt mulla on ekaa kertaa selkeä tavoite: haluan kyetä kannattelemaan omaa painoani käsilläni. Eli kyetä vetämään leukaa ja punnertamaan.

Siinä Marjamaan Vahva nainen -ohjelmasta kerroinkin jo. Mielenkiintoista siinä oli se, että Marjamaan mukaan jos haluaa polttaa rasvaa, pitää treenata koko kehoa samalla kertaa. Kun yleensä on neuvottu, että olisi ylä- ja alakeholle eri treenipäivät. Tämä toinen, eli se Aitofit, tekee samaa: yhdellä treenikerralla treenataan koko kehoa. Minä otin sieltä teemaksi voiman lisäämisen.

Joskus olen lukenut, että rasva palaa paremmin, jos ei pidä taukoja eri liikkeitten ja liikesarjojen välillä. Käytännössä mulle se tauko on sitä, että kävelen seuraavalle laitteelle tai vaihdan painoja. Jos pitää sarjojen välissä taukoja, voin vähän venytellä. Senkin olen jostain oppinut, että kannattaa venytellä heti sen jälkeen, kun on tehnyt liikkeen. Sen taisin oppia ekalta pt:ltä, joka mulle teki ohjelman aikoinaan Liikkuun. Mitään varsinaista tauko-taukoa en pidä. Mä tykästyin niihin Maikki Marjamaan supersarjoihin: niissä siis oli kaksi tai kolme liikettä aina yhdessä, ja niitä piti tehdä vuorotellen. Tänään kokeilin sitä Aitofitiä, ja siinä taas on hyvää se, että sinne voi merkitä painonsa. Tietenkin niitä voisi varmaan tehdä supersarjoina, jos sattuvat sopimaan yhteen. Ja kaipa niitä voi järjestelläkin mielensä mukaisesti.

Syy, miksi tämän nyt mietityttää niin, on se, että vaaka näytti ihan huimia lukemia eilen ja tänään, ja järkytyin ekaksi täysin, että miten se muka on noin voinut nousta. Sitten otin sen kehonkoostumusmittauksen, ja mulla on rasvaprosentti pienentynyt, vaikka paino on noussut - siis parissa päivässä. Ilmeisesti mun lihakset otti jonkun kasvuspurtin yhtäkkiä, kun treenasin viime perjantaina vähän rankemmin. Tänään oli taas kovat painot nousussa, joten saa nähdä, nouseeko mun paino taas. Vastapainoksi (pun intended) palasin kapean Cambridge-pöydän ääreen. Nyt pitää skarpata.

 

Uusi työ, uudet kujeet ja uudet kojeet

Uusi työ on alkanut kivasti, ja työvuorojakin tuli lisää, kun ensiksi pätkähti vaan kaksi, mutta nyt on jo viisi uutta tiedossa. Talvi on myös viimeinkin väistynyt: vielä viime sunnuntaina tuli 15 senttiä lunta, mutta nyt alkaa maa olla paljaana, lunta on enää kasoissa. Uskollinen Fitbitini lahosi lopullisesti, ja kävin tänään ostamassa uuden, Fitbit Charge 6:n. Vanha Fitbitini on pysynyt jotenkuten kasassa jesarilla, joten täysin menetetty se ei ollut. Uusi Fitbit on korallinpunaista ja ruusukultaa - vaikka se näyttää kyllä ehkä enempi hopeiselta. Mutta jokatapauksessa metallia, tai ainakin sen näköistä. otin myös Firbit Premiumin, kun ilmaiseksi sain. Puoli vuotta.

Tein tänään Vahva nainen rasvanpoltto-ohjelman osion 2A viidenteen kertaan, eli loppusuoralla ollaan. Vaikka olen koko ajan lisännyt painoja, eivät lihakseni ole kertaakaan olleet todella kipeät. En tiedä, onko se hyvä vai huono asia. Jotenkin tuntuu siltä, että mitään ei tapahdu, vaikka tosiaan olen saanut niitä lisätä koko ajan, eli varmasti voimani ovat kasvaneet. Otin nyt uuden Aitofit-sovelluksen koekäyttöön, ja laitoin siihen tavoitteekseni voiman lisäämisen. Tavoite on, että pystyisin a) tekemään punnerruksia ja b) roikkumaan käsistäni, ehkä jopa vetämään leukaa. Eli että pystyisin pitelemään omaa painoani käsilläni.

Painosta puheen ollen: se on noussut. Mikä ei ole ihme, koska olen nukkunut tosi huonosti ja syönyt ties mitä paskaa. On ollut kova stressi, ja luulen, että taidan olla vähän masentunut. Kaipaan edelleen tosi kovasti kissaani, ja vanhan koiramme tilanne stressaa minua. Juuri nyt tilanne hellitti vähän, kun sain taas yhden työlään projektin valmiiksi, ja juuri nyt ei ole työlistalla mitään (mikä toisaalta aiheuttaa omalta osaltaan stressiä, koska sekään tilanne ei tietenkään ole hyvä, että ei ole töitä), ja heti oli paino vähän pudonnut edellisestä mittauksesta. Sopivasti viimeinen suomen kielen aineopintojen kursseista alkoi juuri, ja käytän tilaisuutta hyväkseni ja paneudun siihen, kun ei kerran ole töitä.

Minähän siis tiedän, mitä pitäisi tehdä syömisen suhteen, mutta en tee sitä. Mulla on kaappi täynnä Cambridge-ruokia, mutta ne jäävät syömättä, kun ei huvita. Päätän jatkuvasti, että nyt syön vaan Cambridge-ruokia, mutta juu ei, syön kaikkea muuta. Nyt olen taas yksin kotona monta päivää, ja tarkoitus on hakea sellainen hyvä rytmi ja systeemi. Tässä ehdin jo harjoitella sitä lounaan syömistä, ja se alkoi sujua hyvin. Olen tehnyt myös salaatteja pitkästä aikaa. Mietin tässä sitä, miten tuunaisin aamupuurostani vielä tuhdimman. Yhteen aikaan käytin chiansiemeniä, mutten oikein ehkä tykännyt. Nyt kokeilen kuorittua hampunsiementä, siinä pitäisi olla paljon proteiinia.

Näin siis pitäisi tehdä:

• Aamiainen: tee, kahvi, puuro, mustikat
• Lounas: salaatti, kasviksia, jotain proteiinia - se viimeisin valmentaja olisi syöttänyt mulle puoli pussia makaroonia, ei kiitos, mieluummin syön leipää
• Välipala: kahvi, hedelmä/keksi/suklaa
• Päivällinen: salaattia ja Cambridge-ruoka
• Iltapala: leipää
• Lisäksi: vaniljashake kahvimaitona päivän aikana

Uskon, että se lähtisi tuolla, kun vaan pystyisi noudattamaan sitä. Just do it. Tätä kirjoittaessani söin puoli pussillista lakuja.

Lainataanpa tähän vähän Nikeä.

Kuntolomasen jälkimainingeissa

Vietin pitkän viikonlopun Rokuan kylpylässä koirien ja siipan kanssa, ja voi pojat, tulipa treenattua. Jo perjantaina siipan hiihtolenkin jälkeen mentiin salille ja treenattiin 45 min ja sieltä suoraan kylpylään, jossa vesijumppasin puolisen tuntia. Lauantaina treenasin salilla vähän yli tunnin, sitten kävelytin koiria puolisentoista tuntia ja illalla taas kylpylässä vesijumppaa 45 min. Sunnuntaina taas tunti ja vartti salilla ja saman verran altaassa. Lyhyemmät kävelyretket, koska allasosasto meni niin aikaisin kiinni.

Tein nyt Vahva nainen: rasvanpoltto-ohjelmasta osiot 2A ja 2B toiseen kertaan. Ne ovat aika lyhyet, ja musta tuntuu, että ne ykkösosat oli jotenkin tehokkaammat. Kaipaisin ehkä vähän lisää. Olen miettinyt, että yhdistäisin niitä. Tai ehkä mulla ei ole tarpeeksi painoja. Olen kyllä pyrkinyt siihen, että se olisi ihan maksimissa.

Mulla on alaselkä nyt kipeänä, myös tuon ylettömän treenaamisen takia. Edelleen lonkka ja jalka kipeytyvät, jos nukun kyljelläni, ja olen joutunut ottamaan vahvan kipulääkkeen joka ilta. Rokualla oli tietenkin vähän huonompi sänky, myös. Tämä viikko on työn puolesta rennompi, joten toivon, että se nyt paranisi. Mulla on myös hierontalahjakortti, ja ajattelin käyttää sen nyt alaselän ja pakaroiden hierontaan, vaikka olin toivonut saavani käyttää sen rentouttavaan niska-hartiahierontaan.

Justusta on kova ikävä. Englanniksi sanotaan "pang" kun puhutaan kivusta, henkisestä tai muusta. Sellaisia "pangs of pain" tulee aina vähän väliä. Ihan kuin veitsellä iskettäisiin sisuksiin. Kun tultiin eilen kotiin, eikä täällä ollut kissaa vastassa, kuten aina on ollut. Justus tuli meille heti ekana kesänä, kun oltiin vuoden alussa muutettu, joten se on ikään kuin aina kuulunut tähän kotiin, ja nyt sitä ei enää ole. Täällä on kaikenlaista, mikä muistuttaa Justuksesta, alkaen siitä, että vessanpytyn vieressä on koko ajan ollut hiekkalaatikko, ja nyt sitä ei ole. Keittiössä on lipasto, joka laitettiin siihen, koska Justuksella piti olla paikka, missä syödä. Sen vieressä on palli, joka pantiin siihen, jotta Justus pääsisi hyppäämään paikalleen, kun se tuli vanhemmaksi. Mun työpöydän nurkalla on nyt käsilaukku, jota ennen en voinut pitää siitä, koska Justuksen oli päästävä hyppäämään mun sivupöytänä toimivalta pallilta työpöydälle, jossa oli yksi sen lukuisista pahvilaatikoista. Olohuoneessa kukkapöydän vieressä oli ennen aina Justuksen kantokoppa ja kori. Vaatehuoneen ovi pönkättiin raolleen, jotta Justus pääsi sinne nukkumaan. Se osasi itse avata mun vaatekaappini oven ja pujahtaa sinne nukkumaan. Samoin kuin tyttären vaatekaapin oven. Kaikki sen jemmat, joista sitä paniikissa etsittiin, ennen kuin lähdettiin pois kotoa. Ettei se ole missään suljetun oven takana. Pikkuhiljaa se alkaa hellittää. Ensimmäiset pari viikkoa oli yhtä itkemistä. Tiedänhän minä kokemuksesta, että ajan myötä tuska alkaa hellittää. Edelleen tosin tuntuu sisällä puristus, kun ajattelee äitiä. Se tuska ei varmaan hellitä koskaan. 

Ja ylipäätään se kissan ikävä. Toista Justusta ei ole, eikä kukaan voi sitä korvata, mutta kyllä mä haluan kissan. En voi elää ilman kissaa. Siippa sai mut taipumaan - taas kerran - ja lupaamaan, että voidaan harkita uuden koiranpennun ottamista noin vuoden kuluttua, jos Juuso on oppinut asiallisemmaksi. Tavallaan petasin sillä myös sitä, että voin ottaa löytökissan ensi talvena.

Mä olen hämmentynyt sen suhteen, mitä elämältä haluan ja mitä koen ja mitä tunnen. Toivon, että uusi työpaikka ja sitä myöten tuleva uudenlainen elämä vähän selkiyttäisi mun mieltäni. Ja ehkä sitten kokeilen sitä Rosen-terapiaa, mistä olen haaveillut.

Justus Syötteellä 20.8.2017

Helvetillinen helmikuu

Kuten näyttää tapana olevan, blogaan näin kuun alussa. Kuun loppu on usein työhärdelliä, kuten myös nyt.

Olipa muuten helvetillinen helmikuu. Ennen kaikkea siksi, että meidän rakas kissavanhus Justus sairastui ja jouduttiin nukuttamaan ikiuneen ystävänpäivänä. Tämä oli mun elämäni toistaiseksi toiseksi kovin menetys äidin kuoleman jälkeen. Kaikki muut ovat menneet vähän sivusta, eivät ole osuneet niin lähelle, kuin tämä pieni rakas, mun sylivauva, esikoispoika. Ikävä on kova. Rakas pikkuinen nukahti eläinsairaalassa ensin syliini, mutta havahtui hereille, kun hoitaja tuli hakemaan - kasvainta yritettiin vielä leikata pois - ja katsoi minua ja naukaisi, kuin olisi parkaissut "Äiti!" lähtiessään. Se puristaa mun sisintäni mun lopun ikäni, tiedän sen.

Tämä on yksi mun isoja ongelmiani: mulla on sielussani arpia, asioita, joita kadun ja joita en osaa antaa itselleni anteeksi. Siksikin olen sitä rosen-terapiaa harkinnut. Ajattelen, että jos voisin päästä sinuiksi tunteitteni kanssa, voisin ehkä osata antaa ne itselleni anteeksi.

Siinä sitten tuskissani tulin ottaneeksi liikaa töitä, ja loppukuu menikin niitä painaessa niin, etten ehtinyt juuri muuta ajattelemaan. Se oli ikään kuin tarkoituskin.

Myös meidän toinen rakas vanhus, koiramme Jesse, on tosi sairas. Minusta se pitäisi jo päästää kärsimyksistään, mutta puoliso hannaa vastaan. Koiralla on pitkävaikutteinen kipulääkitys, ja tarvittaessa annetaan lisää. Nyt olen jo ilmoittanut, että pitkiä autoreissuja ei sen kanssa enää tehdä, eli kevääksi suunnitellut reissut Jämsään ja Ivaloon saavat jäädä tekemättä, jos koira on yhä elossa. Jäljelle jää sitten enää juniorikoira Juuso, ja olen suunnitellut, että alkaisin juosta sen kanssa, kunhan juoksukelit alkavat.

Esseen sain tehtyä ja palautettua ja arvosana oli ihan hyvä, ja kaiken muun lisäksi olen saanut työpaikan, jossa aloitan pääsiäisen jälkeen. Pääsin osa-aikaiseksi S2-kouluttajaksi Ouluun, mikä on ollut mun tavoitteenikin.

Hyvinvointipuolella ei mene lujaa: olen lihonut, koska en ole yhtään ehtinyt huolehtimaan itsestäni. Ja koska stressi on ollut niin hirveä. Itse asiassa pelkään, että stressi on laukaissut mun vanhat taudit, ja nyt on oltava tosi tarkkana, etten ota enempää töitä ja lepään. Keskityn itseeni. Salilla olen sentään käynyt kerran viikossa ja olen saanut Vahva nainen: rasvanpoltto -ohjelman ykkösosan tehtyä. Eilen aloitin kakkososan, ja se tuntui tosi hyvältä. Samalla olen kuunnellut sen hormooneista kertovan kirjan jälkeen sellaista kuin Glukoosikumous (Jessie Inchauspé). Sitä kuunnellessani eilen tajusin, miksi mulla on niin huono olo: olen syönyt tosi huonosti viime aikoina. Lähinnä leipää ja karkkia.

Cambridge-valmennuksen sanoin irti. Mä en ole pystynyt tietenkään noudattamaan sen valmentajan ohjeita, ja jo viimeksi mua alkoi vähän tympiä, kun hän vaan heilutteli sitä hiirimattoa värikoodeineen ja numeroineen mun edessä, eikä tuntunut yhtään piittavan minusta. Ekalla varsinaisella tapaamisella hänellä oli harjoittelija mukana, mikä sekin otti päähän: kun on eka tapaaminen ja luodaan luottamuksellista valmennussuhdetta, niin ei silloin oteta harjoittelijaa mukaan. Tietenkään en kieltänyt, kun kerran olen kohtelias ja hyvätapainen ihminen, mutta näin jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt tietenkin sanoa. No, tämä irtisanominen kertoo siitä valmentajasta myös paljon. Kirjoitin hänelle pitkähkön sähköpostiviestin, jossa kerroin elämän heittäneen häränpyllyä ja ilmoitin jättäväni valmennuksen toistaiseksi ja hakevani sitten myöhemmin uuden valmentajan Oulusta, koska alan käydä siellä töissä, ja kiitin neuvoista ja pyysin laskuttamaan edellisen tapaamisen, jonka hän unohti laskuttaa. Sitten lähetin vielä WhatsApp-viestin kun tuli uudesta tapaamisesta muistutus, että huomasitko sähköpostin, peruin tapaamisen. Ja ainoa vastaus, joka on tullut, oli automaattivastaus, että tapaaminen on peruttu. Pitäkööt tunkkinsa, siis. Käydessäni Oulun Laihduttamossa ostamassa tuotteita vastassani oli mukava nainen, joka antoi korttinsa. Olen häneen yhteydessä sitten kun on se aika.

Nyt on aika laittaa oma ruokavalio kuntoon: syön nyt ensin jonkin aikaa normaaliruokaa, jotta olo paranee, ja siirryn sitten takaisin Cambridgelle, koska niitä ruokia mulla on vaikka kuinka.

Niin, lisäksi tässä 26 vuotta uskollisesti palvellut pesukone alkoi päästellä niin pahoja ääniä, että päätimme vihdoin vaihtaa sen: sekin itketti meitä, kun jouduimme jättämään sen Gigantin pihalle, ja sitten vielä vaihdettiin auto, kun sattui sopiva vaihdokas kohdalle. Että kaikenlaista on tosiaan ollut. Nyt toivon seesteistä maaliskuuta, mutta ennusmerkit eivät ole hyvät: pudotin tänään puhelimeni vessanpyttyyn. Ensi viikonloppuna olisi tarkoitus lähteä viikonlopuksi Rokualle - se on vain parin tunnin matka, joten arvelemme Jessen kestävän kyllä sen. Odotan sitä kyllä innolla.

"Mikä vuosi!" "Kapteeni, on vasta helmikuu."

Ensimmäinen tarkastuspiste

Olin merkinnyt uuden vuoden lupauksilleni ekan tarkastuspisteen tänne päivälle. Ne ovat seuraavat:

• Rakastan itseäni.

• Asetan itseni ja oman hyvinvointini kaiken muun edelle.

• Laihdun.

• Liikun enemmän.

• Suoritan opintoni.

• Luen omaksi ilokseni.

• Teen tyttären villapaidan valmiiksi ❤️

Tuon ensimmäisen tosin lisäsin vasta äskettäin, koska kuuntelen BookBeatista David JP Phillipsin kirjaa "Kuusi ainetta, jotka muuttavat elämäsi". Se kertoo hormooneista. Mitään noista en voinut ruksia pois: olen kyllä asettanut itseni ja hyvinvointini tosi usein edelle, mikä on hyvä. Se on myös mun MuutosOlo-mantrani alussa. Laihtunut en ole, koska olen syönyt kuin possu. Opintoja yritän juuri nyt suorittaa, minkä vuoksi mä nyt tässä bloggaan. Procrastinating. Ja tein pari rästissä ollut yhdistyshommaa pois tänään. Sain tosin vähän kirjoitettua esseetäkin, eli eiköhän se siitä. Olen liikkunut enemmän, mutten ole saanut luettua kuin ihan vähän. Tyttären villapaita edistyy nyt, kun sain sen kaivettua esiin.

Koska tässä blogissa seurataan mun liikuntaa, niin kirjataanpa ylös sitten: kävin salilla viime kuussa viisi kertaa, mikä on tosi hyvä. Viime kuussa kävelin keskimäärin 12 681 askelta päivässä. Tosi hyvä sekin. Ja johtuu osin siitä, että puoliso oli tyräleikkauksessa, joten mä jouduin ulkoiluttamaan koirat viikon ajan. Salitreenin lisäksi olin kerran vesijumppaamassa ja sitten Hyvän olon lauantaissa, jossa oli afrotanssia, joogaa ja rentoutusta. Oh, yes. Avantoon en ole vielä päässyt, koska ensin oli tosi kovia pakkasia, ja sitten tosiaan se puolison tyräleikkaus. Tarvitsen puolison henkiseksi ja fyysiseksikin tueksi ekalle kerralle. Pitämään auton lämpimänä.

Mulla oli myös eka Cambridge etätapaaminen. Sain valmentajalta hyvän vinkin, jota ehdin jo kokeilemaan. Jostain syystä mun tunnukset nettikauppaan viipyivät, joten menin ja ostin sitten Oulusta liikkeestä tarvitsemani tuotteet. Siellä tapasin tosi mukavan naisen, ja aloin miettiä uudestaan sitä valmentajaa. Mutta ehkä tässä nyt mennään jonkin aikaa tällä. Katsotaan. Mulle tuli pakaraan ja jalkaan paha hermojumi samana päivänä, kun siippa oli leikkauksessa, ja käytin sitä tekosyynä peruakseni tapaamisen. Ensi viikolla kuitenkin sellainen on. Paino ei ole laskenut, kuten sanoin, olen syönyt kuin possu. Tapaamista edeltävänä päivänä on tyttären syntymäpäivä, joten menemme syömään ja salille, ja vaakalukema on punnituspäivänä varmaan melkoinen.

Niin, oli tosiaan sellainen hermojumi, joka noudatteli täysin kuvaa iskiashermosta. Saatoin vetää sormellani viivan selkärangasta alaselästä pikkuvarpaaseen merkiksi siitä, missä kuumuutta ja kipua säteilevä hermo kulki. Se tuntui tosiaan pikkuvarpaassa asti, ja tuntuu oikeastaan vähän edelleen. Se oli oireillut jo jonkin aikaa, kun se perjantain vastaisena yönä äitiyi tosi pahaksi, enkä saanut oikein nukuttua. Viikonloppu meni sitten yrittäen etsiä sellaista asentoa, jossa ei sattuisi - kipulääkkeistä huolimatta. Vanha kunnon kylkimakuuasento. Siis sellainen, missä toinen käsi jää taakse ja ollaan melkein mahallaan. Siinä on vähän tukala nukkua, mutta kun on riittävän väsynyt, sekin onnistuu. Menin sitten maanantaina lääkärille ja sain relaksantin. Mikä autuus ja onni. Lääkäri määräsi mulle 2 mg Sirdaludia, mutta minähän otin niitä tietenkin kaksi, koska mulla on ennenkin ollut 4 mg, ja päälle yhden Panacodin, ja johan tuli uni. Pari ekaa yötä piti vielä nukkua kylkiasennossa, mutta siitä se jumi on pikkuhiljaa lauennut. Vielä se vähän ilmoittelee olemassaolostaan, mutta ei haittaa elämää eikä nukkumista. Mistä tulikin mieleeni, että pitäisi jumpata.