Vietin pitkän viikonlopun Rokuan kylpylässä koirien ja siipan kanssa, ja voi pojat, tulipa treenattua. Jo perjantaina siipan hiihtolenkin jälkeen mentiin salille ja treenattiin 45 min ja sieltä suoraan kylpylään, jossa vesijumppasin puolisen tuntia. Lauantaina treenasin salilla vähän yli tunnin, sitten kävelytin koiria puolisentoista tuntia ja illalla taas kylpylässä vesijumppaa 45 min. Sunnuntaina taas tunti ja vartti salilla ja saman verran altaassa. Lyhyemmät kävelyretket, koska allasosasto meni niin aikaisin kiinni.
Tein nyt Vahva nainen: rasvanpoltto-ohjelmasta osiot 2A ja 2B toiseen kertaan. Ne ovat aika lyhyet, ja musta tuntuu, että ne ykkösosat oli jotenkin tehokkaammat. Kaipaisin ehkä vähän lisää. Olen miettinyt, että yhdistäisin niitä. Tai ehkä mulla ei ole tarpeeksi painoja. Olen kyllä pyrkinyt siihen, että se olisi ihan maksimissa.
Mulla on alaselkä nyt kipeänä, myös tuon ylettömän treenaamisen takia. Edelleen lonkka ja jalka kipeytyvät, jos nukun kyljelläni, ja olen joutunut ottamaan vahvan kipulääkkeen joka ilta. Rokualla oli tietenkin vähän huonompi sänky, myös. Tämä viikko on työn puolesta rennompi, joten toivon, että se nyt paranisi. Mulla on myös hierontalahjakortti, ja ajattelin käyttää sen nyt alaselän ja pakaroiden hierontaan, vaikka olin toivonut saavani käyttää sen rentouttavaan niska-hartiahierontaan.
Justusta on kova ikävä. Englanniksi sanotaan "pang" kun puhutaan kivusta, henkisestä tai muusta. Sellaisia "pangs of pain" tulee aina vähän väliä. Ihan kuin veitsellä iskettäisiin sisuksiin. Kun tultiin eilen kotiin, eikä täällä ollut kissaa vastassa, kuten aina on ollut. Justus tuli meille heti ekana kesänä, kun oltiin vuoden alussa muutettu, joten se on ikään kuin aina kuulunut tähän kotiin, ja nyt sitä ei enää ole. Täällä on kaikenlaista, mikä muistuttaa Justuksesta, alkaen siitä, että vessanpytyn vieressä on koko ajan ollut hiekkalaatikko, ja nyt sitä ei ole. Keittiössä on lipasto, joka laitettiin siihen, koska Justuksella piti olla paikka, missä syödä. Sen vieressä on palli, joka pantiin siihen, jotta Justus pääsisi hyppäämään paikalleen, kun se tuli vanhemmaksi. Mun työpöydän nurkalla on nyt käsilaukku, jota ennen en voinut pitää siitä, koska Justuksen oli päästävä hyppäämään mun sivupöytänä toimivalta pallilta työpöydälle, jossa oli yksi sen lukuisista pahvilaatikoista. Olohuoneessa kukkapöydän vieressä oli ennen aina Justuksen kantokoppa ja kori. Vaatehuoneen ovi pönkättiin raolleen, jotta Justus pääsi sinne nukkumaan. Se osasi itse avata mun vaatekaappini oven ja pujahtaa sinne nukkumaan. Samoin kuin tyttären vaatekaapin oven. Kaikki sen jemmat, joista sitä paniikissa etsittiin, ennen kuin lähdettiin pois kotoa. Ettei se ole missään suljetun oven takana. Pikkuhiljaa se alkaa hellittää. Ensimmäiset pari viikkoa oli yhtä itkemistä. Tiedänhän minä kokemuksesta, että ajan myötä tuska alkaa hellittää. Edelleen tosin tuntuu sisällä puristus, kun ajattelee äitiä. Se tuska ei varmaan hellitä koskaan.
Ja ylipäätään se kissan ikävä. Toista Justusta ei ole, eikä kukaan voi sitä korvata, mutta kyllä mä haluan kissan. En voi elää ilman kissaa. Siippa sai mut taipumaan - taas kerran - ja lupaamaan, että voidaan harkita uuden koiranpennun ottamista noin vuoden kuluttua, jos Juuso on oppinut asiallisemmaksi. Tavallaan petasin sillä myös sitä, että voin ottaa löytökissan ensi talvena.
Mä olen hämmentynyt sen suhteen, mitä elämältä haluan ja mitä koen ja mitä tunnen. Toivon, että uusi työpaikka ja sitä myöten tuleva uudenlainen elämä vähän selkiyttäisi mun mieltäni. Ja ehkä sitten kokeilen sitä Rosen-terapiaa, mistä olen haaveillut.
 |
| Justus Syötteellä 20.8.2017 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti