Venyttelystä

Sain lopultakin juostua sen kympin tälle kesälle, ja nyt - kaksi päivää lenkin jälkeen - on reidet edelleen aivan tönkkönä, ei varsinaisesti kipeänä, mutta ylösnousu tuolilta tuottaa kipua ja kävely on välillä vähän köpöttelyä.

Mä en venyttele ennen suoritusta, mä venytän aina vain lämpimiä lihaksia. Kun aikoinaan sain eka saliohjelmani, silloin ohjaaja neuvoi, että venyttele jokaisen sarjan jälkeen. Olen huomannut, että moni vetää henkeä sarjan jälkeen - minä hoidan venytykset siinä välissä. Se on kätevää, tulee venyteltyä just ne lihakset, joita juuri rasitti, ja tehtyä samalla vastaliikkeitä. Saman teen lenkillä. Lähden aina liikkeelle hitaasti, ensin kävellen (viritän Samsung Health -mittarini ja Spotifyn kännykästä kuntoon) ja sitten hitaasti hölkytellen. Siinä mun lämmitykset. Kun tulen lenkiltä, venyttelen heti tuoreeltaan perusteellisesti, erityisesti jalat ja pakarat, mutta myös kädet ja hartiat, koska ottaahan se hölkkä niihinkin.

Toinen fyssari pari vuotta sitten sanoi, että venytykset pitäis nykyisin tehdä nytkyttäen, eikä pitkänä. No, mene ja tiedä, minä teen molempia. Nytkytän, kun siltä tuntuu, ja teen pitkää, kun siltä tuntuu. Minähän käyn yinjoogassa aina kun vaan pääsen, ja sehän on pitkiä venytyksiä, mikä on aivan ihanaa. Niinpä käytän tietenkin joogassa oppimaani myös arkivenyttelyssä.

Noin yleisesti ottaen en siis tosiaankaan venyttele kylmiltään. Se ei tunnu hyvältä eikä järkevältä. Uusimmassa saliohjelmassa mulla on venytysliikkeitä heti alkulämmittelyn jälkeen, mutta olen siirtänyt ne loppuun/keskivälille. Niin pätevältä kuin se PT tuntuikin, en ole kovin tyytyväinen ohjelmaan. Tuli vähän liukuhihnamainen fiilis siitä. Että starndardiliikkeet selkävaivaiselle. Eipä silti, sain toki taas omaan pakkiini uusia liikkeitä ja hyviä ohjeita, mutta itse on ohjelma laadittava, ja varioitava sitä joka kerran salilla. Onneksi on jo kokemusta.

Toinen, mistä on kokemusta, on tämä laihduttaminen. Kun 12 vuotta sitten sairastuin reumaan, olin sitä ennen laihduttanut karppaamalla kahdeksan kiloa puolessa vuodessa. Nykyisin sitä sanotaan ketogeeniseksi, mutta sama periaate siinä on: hiilarit alas ja ketoosi päälle. Reuman seurauksena lihoin 20 kiloa vajaassa parissa vuodessa, ennen kuin lääkitys saatiin kohdalleen. Olen Facebookiin päivittänyt tälle päivälle, että lääkärin mukaan olen "lähes terve nainen", ja että uusi elämä saa alkaa. Siitä se sitten alkoikin. Olen saanut pikkuhiljaa pudotettua vajaan kymmenisen kiloa - ison osan siitä äidin kuoleman myötä: silloin putosi 4-5 kiloa parissa kuukaudessa - ja sen koommin paino on sahannut muutaman kilon sisällä. Nyt on taas laskusuhdanne, ja siitä pidän nyt tiukasti kiinni.

Niin, se kymppi. Oli aika tuskaista ja tahmeaa, mutta tulipa tehtyä. Ensi viikolla uudestaan, kunhan nyt reisilihakset paranee. Suunnitelmissa on uusi reitti, jonka olen jo pyörällä mitannut. Polveen ei sattunut yhtään, enempi juostessa alkoi loppuvaiheessa jalkapöytiin koskea, mikä on ihan luonnollista näillä kiloilla. Tuntuu siltä, että jalkalihakset ovat paremmassa kunnossa. Aluksi katsoin, että aika olisi parantunut, mutta tarkemmin katsottuani huomasin, ettei ollut. Samsungini GPS on ihan surkea, ja siksi ajanottokin oli pätkinyt niin, että se näytti yli 10 min lyhyempää aikaa. Todellisuudessa aika oli 1.35. Väliin mahtui yksi plogging-sessio, kun löysin tien reunasta apteekin muovipussin ja sen jälkeen kasan kaikenlaista tupakointiin ja sen lopettamiseen liittyviä roskia, ja palasin takaisin hakemaan sen pussin ja keräsin sen täyteen roskia tien sivusta. Toivottavasti ko. hlö pääsee nyt eroon tupakasta, sillä tupakointi näyttää tekevän ihmisen erityisen idiootiksi. Vai pitääkö olla valmiiksi erityisen idiootti tupakoidakseen?