Tasan sata

Auttoisissa juoksin monet lenkit, ja kotiin tultua olen juossut pari neljän kilometrin lenkkiä. Tänään jo harkitsin, mutta kun olin koiran kanssa lenkillä, ihana ilma muuttuikin sateeksi, joten päätin jättää sen huomiselle, jolle on luvattu parempaa säätä. Sen sijaan eilen olin pitkästä aikaa uimassa! No, Helsingissä pari viikkoa sitten olin hotellin uima-altaalla pulikoimassa toki, mutta en ihan tosimielellä treenaamassa. Eilen treenasin tosissani tunnin ajan, ja ai että teki hyvää! Ensiksi jumppasin n. 40 minuuttia: rouvat olivat jumpparuudun ääressä (äärimmäisen loistava keksintö, muuten, ne ohjatut jumpat näytöstä altaan vieressä),kun tulin, ja olin vähän päälle vartin mukana siinä, kunnes se loppui, ja sitten yksi rouvista laittoi pyörimään jumpan, joka kuulemma kesti 25 minuuttia (minähän en ilman rillejä nähnyt mitään muuta kuin sen ohjaajan ruudussa). Sitten uin 200 metriä ja juoksentelin vielä hetken sen päälle, mutta juoksualtaassa oli liikaa liian hidasta väkeä, joten luovutin. Ja koska olin pyörällä liikenteessä, mulla ei ollut saappaita eikä sauvoja mukana. Sanon juoksuvastuksia saappaiksi, koska ne tuntuvat vähän siltä kuin olisi saappaat jalassa vedessä.

Otsikko viittaa vaakalukemaan. Se tuli kyllä pyjama päällä, mutta silti. Vannoin silloin muinoin, etten enää palaa kolminumeroiseksi, ja siksikin varasin nyt sen Cambridge-valmentajan. Kävin gynekologilla viime viikolla - omalla rahalla, ja hitto että kirpaisi, se hinta siis - koska kesällä minulta ei saatu otettua papanäytettä, koska se sattui liian kovasti. Tämä gynekologi höpisi koko ajan, jotten huomaisi kipua, ja sai kun saikin sen otettua. Siksi minä sinne menin. Ja hän löysi syynkin kivulle: liian kuivat limakalvot. Käy järkeen. Menin myös siksi, että halusin oikean gynen tutkivan ja ultraavan. Omalääkärimme on mahtava tyyppi, mutta hän ei nykyisin saa enää itse ultrata, vaan pitää aina lähettää ultraan erikseen. Jos olisin mennyt terveyskeskukseen, olisin joutunut odottamaan kiireetöntä aikaa, sitten odottamaan ultraan pääsyä, ja lääkäri tuskin olisi tutkinut sen tarkemmin. Tällä perustelen itselleni sitä, että maksoin lähes 200 yksityisestä. Totta puhuen en arvannut sen olevan niin kallista, luulin sen maksavan noin satasen verran. Mutta turhapa siitä olisi ollut nurista sen jälkeen, kun tutkimukset oli tehty. Gyne oli mukava, olin kerran käynyt hänen vastaanotollaan työterveyshuollossa 2016, ja jutteli niitä näitä siinä samalla. Mielenkiintoista oli se, että hän puhui minun olevan kelttiläistä alkuperää (punapää) ja että limakalvojen kuivuminen on siksi luonteenomaista. Koska työn alla on suomen kielihistoria, saan hyvä tekosyyn tutkia sitä kelttiväitettä. Toistaiseksi en ole löytänyt todisteita siitä internetistä. Vaivaan gyne määräsi paikallishormonihoitoa, sellaisia sisälle pantavia puikkoja. Ekan laittaminen on melkoista räpellystä, josta jäi ikävä tunne alapäähän, mutta eiköhän se siitä rutiiniksi muutu. 

Mitä odotan Cambridge-valmennukselta? Lähinnä kontrollia. Sitä, että joku muukin kuin minä itse vahtii painoani. Mulle olisi voinut riittää joku ryhmäjuttu, mutta sellaista ei löydy. Söin aikoinaan niitä Nutrilettejä, ja ajatuskin pussikeittokuurista etoo. Vasta sain vanhentuneet smoothiejauheet heitettyä pois kaapista. Koska ne pussikeitot on osa sitä valmennusta, niin toki niitä pitää sitten syödä, mutta ostan nyt sitten lähinnä niitä välipalajuttuja varmaankin. Käynnistän homman jo ensi viikolla siten, että lopetan herkuttelun ja karsin nyt alkuun juuston ja maksamakkaran ruokavaliosta. Muutenkin kun pitäisi päästä eroon eläinperäisistä tuotteista. Nyt eletään naama näkkärillä jouluun asti, ja silloin vähän herkutellaan - maltillisesti. Paitsi, että tänään on vielä ihan oma vapaailta. Ensi viikolla olen taas opena, joten on helpompikin elellä asiallisesti.

Töitä en ensi kuulle ota enää lisää, niitä on jo rutkasti. Pitää saada nämä opiskeluhommat kasaan, ja haluan lisää opetushommia.

Mitä muuta? Äidin kuolemasta tuli eilen kahdeksan vuotta. Jotenkin uskon, että äiti on siellä jossain. Luulen, että äiti itse uskoi siihen. Ja ehkä isäkin syvällä sisimmässään uskoo. Kun hän kertoi sydänkohtauksestaan (jota ei tiennyt silloin sydänkohtaukseksi), hän sanoi: "Luulin jo pääseväni äidin luokse." Terkut sinne jonnekin, äiti. Sun tyttärentyttärestäsi tulee kauppatieteiden maisteri.

Värikäs puu isän pihalla Auttoisissa.

Takaisin juoksuhommiin

Palasin lenkkihommien pariin runsas viikko sitten maltillisella 3,3 km:n lenkillä, ja yllättäen se tuntui ihan hyvältä. Sitten oli taas niin hektisiä työpäiviä, etten ehtinyt millään juoksemaan, mutta nyt olen taas Auttoisissa, ja juossut jo kaksi kertaa Kievarin lenkin, eli sen 3,5 km. Tänään on tosi sateista, ja olen aamupäivän huhkinut pihahommista, joten saatan tyytyä tänään lyhyempään lenkkiin. Ja lenkkarit ovat litimärät niistä pihahommista. Lisäksi illalla on luento, joten lenkille pitäisi päästä ennen sitä.

Täytyy sanoa, että kesä meni aikalailla persiilleen painonpudotuksen suhteen: kiloja on tullut 4-5 lisää. Ensinnäkin me reissasimme aikalailla, ja reissussa tuli syötyä kaikenlaista, mitä ei pitäisi. Ja koska reissasimme, niin väliajat piti paiskia töitä, mikä tarkoittaa istumista ja stressiä, jota on ollut IHAN LIIKAA! Kuulin just, kun joku televisiossa sanoi, että istuminen on uusi tupakka, ja poi vojat, tämä täti on kyllä tupakoinut liikaa. Siksi ryntäsinkin riemumielin haravan varteen tänään, kun työtilanne hellitti. Ja olisin siellä nytkin, jos ei tulisi vettä kaatamalla, eikä edessä olisi sitä luentoa, joka vaatii tietokoneen ääressä istumista.

Ja se stressi. Se tappaa, kuten olen monesti sanonut. Kun mulla on paljon töitä ja kiirettä edessä, en saa nukuttua, joudun turvautumaan lääkkeisiin, ja kaikki on huonosti. Juuri nyt yritän taas lutvia niin, ettei sellaista tilannetta tulisi. Kohtuullinen määrä töitä on ok, ei aiheuta stressiä, mutta välillä niitä kasautuu aivan tolkuttomasti. Just nyt en osa mitään, mikä ei erityisesti innosta (koska olen jo lupautunut tekemään sellaisia, jotka eivät innosta), tai mitä ei suoraan tarjota. Sanotaan, että pitää olla joku erityinen syyt ottaa joku työ vastaan. Ja juuri tällä hetkellä tilanne näyttää ihan hyvältä.

Jututin äskettäin tuttuani, joka kertoi laihtuneensa 20 kiloa Cambridge-valmennuksessa, ja kehui sitä paikallista valmentajaa tosi hyväksi. Siis meidän paikallista. Kiinnostuin kovasti, ja ajattelin, että jos tästä ei nyt mitään tule, aloitan sen vuoden vaihteessa. Tai niin, no. Kun tästä ei mitään tule. On tässä yksin yritetty jo niin kauan ja moneen kertaan. Ajattelen niin, että jos pääsisin sillä Cambridgellä keväällä vauhtiin, voisin jatkaa omin voimin ja liikunnan avulla kesällä kevyempänä. Kun nyt on siihen varaa. Katsotaan, miten käy. Muutos mieli -valmennus jatkuu yhä, ja hyväähän se tekee, tai tekisi, jos ehtisi niitä harjoituksia tekemään. Otan kuitenkin siitä saamani opit mukaani Cambridge-polulle, ja loppuelämääni, joten onhan siitä toki hyötyäkin, sitten.