Edellisen, kesäkuun alussa tehdyn postauksen jälkeen läksin 8.6. Joensuuhun, jossa juoksin entisessä kotikaupungissa ja opiskelukaupungissani 8,6 km lenkin. Sitten osallistuin SPR:n yleiskokoukseen ja sairastuin flunssaan. Sitten lähdimme lomareissulle Viroon, ja lenkkarit olivat kyllä mukana, mutta juoksemaan en ehtinyt, ja sitä paitsi flunssa jatkui koko viikon. Kesäflunssa on sitkeää lajia. Viime viikolla olin sitten lopulta isäni luona Auttoisissa, ja juoksin kaksi kertaa sen 3,5 km:n lenkin. Mutta niin, edistystä juoksun saralla ei ole tapahtunut. Olen siis edellisen postauksen jälkeen juossut 15,7 km, eli yhteensä tänä kesänä 48,3 km.
Paino ei ole pudonnut, sen kanssa tässä tuskailen edelleen. Ei se onneksi kyllä noussutkaan lomareissulla, vaikka söin omasta mielestäni kuin possu. Tulin pari päivää sitten Auttoisista, ja vaaka näytti 93,1, eli varsin alhaista lukemaa, vaikka olinkin reissussa. Nyt sitten vanhempi tytär puolisoineen oli viikonloppua viettämässä meillä, ja tuli syötyä runsaammin, ja tänä aamuna vaaka näyttikin sitten 94,1. No, kilon heitto näillä helteillä ei ole mitään, joten luotan siihen, että suunta on silti alaspäin. Nyt vain muutama päivä naama näkkärillä, niin sitten saa viikonloppuna vähän rillutella, kun lähdemme siipan kanssa festareille.
Tällä viikolla pyrin pääsemään pitkälle lenkille, koska olen viettämässä ns. opintovapaaviikkoa. Opintovapaassa on vaan se huono puoli, että tulee kerättyä kaikenlaista muutakin hommaa, jota ei työpäivinä kykene tekemään. Kuten olen kertonutkin, mulle tulee työstä sellainen lamaannus, että tuntuu, ettei mitään muuta saa tehtyä, jos on töitä. Ja nyt on vielä julyblues, eli kaikki tuntuu tavallista tahmaisemmalta.
Siitä huteraa aasinsiltaa uutiseen, joka järkytti vähän yllättävästikin äskettäin. Kirjailija Miki Liukkonen kuoli 4.7. (Ylen uutinen) ilmeisesti oman käden kautta. Minä en ole lukenut hänen kirjojaan enkä yhtään tuntenut, nimi oli etäisesti lehtien palstoilta tuttu. Hänen kuoltuaan lehdissä on tietysti ollut paljon juttuja hänestä, ja olen lukenut niitä. Hän kärsi mielenterveysongelmista ja oli ollut moneen otteeseen hodossa, ja olisi halunnut ja tarvinnut lisää apua, mutta ei sitä saanut, ja päätyi siksi tällaiseen ratkaisuun vain 33-vuotiaana. Jotenkin se järkyttää ihan hirveästi. Hän oli ilmeisesti tavattoman lahjakas kirjailija, ja nyt menetimme hänet sen takia, ettei hän saanut tarvitsemaansa apua. Sama tuli mieleen, kun kerran tässä ihan muuten vain mieleeni tuli nuoremman tyttäreni ystävän sisko, joka myöskin ilmeisesti tappoi itsensä heittäytymällä auton tai rekan eteen moottoritiellä (Ylen uutinen). Etsin tietoja hänestä, ja luin keskustelupalstalta, että hänet olisi tiettävästi samana päivänä viety mielenhäriöisenä jo kertaalleen sairaalaan, mutta kotiutettu sieltä, ja sitten hän päätyi seuraavana yönä moottoritielle hortoilemaan. Mikä on tämä yhteiskunta, joka ei pidä huolta omistaan? Ja nyt meillä on oikeistohallitus, joka tiettävästi vaan kurjistaa tilannetta entisestään. Eikä kyse ole siitä, etteikö olisi varaa: rahaa pannaan paljon turhempiinkin asioihin.
