Kunnonkohotusprojektin kuulumisia

Joulun aika ei ole mitenkään helppoa kunnonkohotuksen ja laihdutuksen edistämisen kannalta. Tällä hetkellä mulla onkin sellainen vaihe, että annoin itselleni luvan herkutella vuoden loppuun asti täysin rajoittamatta, ja sitten lopetan sokerin syömisen. Ja voi pojat, on sitä herkuteltukin.

Joulukiireiden lisäksi elämää rajoittaa se, että maailma pitää saada valmiiksi jouluun ja vuoden vaihteeseen mennessä, eli töitä paiskittiin taas ihan viime metreille asti ennen joulua, ja ihan pian joulun jälkeen jatketaan taas. Annoin itselleni kuitenkin sen uuden vuoden lupauksen, että leppoistan elämää, pyrin eroon stressistä, eli yritän viimeiseen asti välttää sitä tilannetta, että on liikaa töitä.

Sikäli kunnonkohotusprojekti tuli tässä oikeaan aikaan, kun ei ole aikaa muuta kuin niihin 20 minuutin lenkkeihin. Kelit ovat sikäli surkeat, että on lunta ja liukasta, eikä vauhti siksikään voi juuri lisääntyä. Lisäksi pari viikkoa sitten telomani nilkka on edelleen kipeä. Firstbeat-mittaukseen liittyi myös puolen tunnin kuntolenkki. Mittaustulokseni odottavat nyt sitä, että saan varattua soittoajan valmentajalta.

Olen tehnyt kuntolenkin lähes joka toinen päivä, mitä nyt jouluna jäi välistä. Joulupäivänä kävelimme pidemmän lenkin metsässä koirien kanssa. Kaksi kertaa olen joulukuussa päässyt myös kuntosalille. Ved 8., 10., 12., 14., 16., 19., 22. ja 26.12. Noista pari oli puolen tunnin lenkkejä. Siihen kahden kilometrin lenkkiin menee edelleen sen 22-23 minuuttia, eli vauhti ei ole parantunut, mutta kuten sanoin, se johtuu myös keleistä.

Kuntotestausta

Päivän HS (tilaajille) heitti aamutuimaan haasteen: "Kävele tasan kaksi kilometriä mahdollisimman nopeasti ja ota aikaa. Jos alitat oman ikäryhmäsi tavoiteajan ilman, että syke nousee hyvin korkealle, terveyskuntosi on hyvä tai erinomainen. 20–29-vuotiaiden tavoiteaika: naiset 16 minuuttia, miehet 14 minuuttia 20 sekuntia. 30–39-vuotiaiden tavoiteaika: naiset 16 minuuttia 45 sekuntia, miehet 15 minuuttia 30 sekuntia. 40–49-vuotiaiden tavoiteaika: naiset 17 minuuttia 10 sekuntia, miehet 15 minuuttia 50 sekuntia. 50–59-vuotiaiden tavoiteaika: naiset 18 min 30 sekuntia, miehet 16 minuuttia 40 sekuntia. 60–69-vuotiaille suositeltava matka on yksi kilometri. Tavoiteaika: naiset 10 minuuttia 39 sekuntia, miehet 9 minuuttia 50 sekuntia." Ja minähän kävelin - sauvojen kanssa: aika kahden kilometrin kohdalla oli 21,47. Hitsi.

Tietysti tämä on talvikeli ja hiton liukasta - kuten viime aikoina on ollut - mutta kuitenkin. Nyt asetankin tavoitteeksi, että seuraavaan juoksukauteen mennessä kävelen sen kaksi kilsaa aikaan 18 min 30 sekuntia.

Toinen juttu on se, että posti toi eilen Firstbeat hyvinvointianalyysimittarin, jonka vakuutusyhtiöni Lähitapiola mulle tarjosi kokeiltavaksi. Olin jo unohtanut tilanneeni sen. Taidan tehdä niin, että aloitan mittauksen perjantaina, koska ke-pe mulla on kiiretyönä The Daily Show (Paramount), ja liikkuminen jää vähälle. Otan mittaukseen yhden Daily-päivän ja viikonlopun. Mielenkiintoista.

Lepo, stressi ja uni

Twitter-keskustelussa useampikin kertoi, että työterveys oli ehdottanut lapsen hankkimista hoidoksi työuupumukseen. Muistin, että itsekin joskus kävi mielessä kolmannen lapsen hankinta, jotta olisi päässyt edes vähäksi aikaa lepäämään. Ja miten hyvin on jäänyt mieleen se, kun sain käsileikkauksen jälkeen ottaa päiväunet elikkäs tupluurit. Noh, sittemmin tuli se oikea työuupumuskin masennusdiagnooseineen (vieläköhän työuupumus puuttuu diagnoosiluettelosta?) ja päikkärit olivat pakollinen osa päivää, kun vaan nukutti niin tolkuttomasti.

Olin viime viikonloppuna Rentovillan "Lujuus & lempeys" -retriitissä Runnin kylpylässä. Olin varannut hotellin jo torstai-illasta, koska halusin käyttää kylpylän palveluja ja lomailla ylimääräisen päivän. Olin jo neljän aikaan iltapäivästä hotellissa, ja ensi töikseni ryntäsin kuntoiluhuoneeseen treenaamaan. Ajatuksena oli treenata tunti ja mennä sitten uimaan ja saunaan. Kävi kuitenkin niin, että hotellista katkesivat sähköt ensiksi yli tunniksi ja sitten uudestaan vielä pari kertaa. Palasin siis taskulampulla varustettuna huoneeseeni, ja päätin jumpata siellä, koska mitään muutakaan tekemistä sähköttömässä huoneessa ei ollut (minulla oli joogamatto mukana). Tietenkin olisin voinut levätä, nukkua, mutta en tehnyt niin.

Seuraavana päivänä piti sitten ottaa vahinko korkoineen takaisin: söin valtavan aamiaisen, kävin tunnin ulkoilemassa (ihanassa talvisäässä), ja sitten uin ja vesijumppasin tunnin ajan niin, että ehdin juuri ja juuri saunomaan, ennen kuin aamun uintivuoro päättyi. Sitten tein vähän töitä ja sitten oli tarkoitus levätä ja ottaa päikkärit - koska olen viime aikoina nukkunut tosi huonosti - mutta taas kerran siitä ei tullut mitään. Koko perjantai meni lähinnä suorittamiseksi. Alkuillasta minulla oli hieronta ja sitten alkoi retriitti luennolla ja fascia-harjoituksilla ja joogalla. Illalla oli vielä savusauna.

Lauantaina nukuin tarkoituksella myöhään ja jätin aamun "virkistävän joogan" välistä. Kauhea FOMO vaivasi, ja sehän osoittautui ihan paikkansa pitäväksi: se vähäinen ryhmäytyminen, mitä porukassa tapahtui, oli tapahtunut lauantaina aamiaisella - minä jäin ulkopuoliseksi. Muutenkin olin ulkopuolinen, koska kaikki muut osanottajat olivat tulleet pareittain. Edellisessä joogaretriitissäni Mikkelin Anttolanhovissa lähes kaikki olivat yksin ja koko retriitti alkoi sillä, että kaikki esittelivät itsensä, mikä oli kiva. Sellaista olisin toivonut tältäkin.

Retriitti oli enemmän mindfulnessia ja faskiaharjoituksia kuin joogaa. Joogaa oli ikäänkuin väli- ja rentoutusharjoituksina sen kaiken muun ohessa. Ihan mielenkiintoista, koska edellinen retriittini oli pikemminkin puhtaasti joogaa (ja meditaatiota ym. siihen kuuluvaa). Faskioista oli paljon puhetta, ja niitähän minä yinjoogassa venyttelen. Löysin kivat faskiapallot (jos nyt saan ne), ja TRE-stressinpurkuharjoittelun. En ole vielä tohtinut yksin kokeilla, mutta tarkoitus olisi: lainasin siitä David Bercelin kirjan TRE-stressinpurkuliikkeet. Lisää tietoa saa sivustolta TRE Finland.

Joka tapauksessa olin selvästi varannut ihan liikaa yhteen pitkään viikonloppuun. Toisaalta, kun ottaa huomioon, että kyse oli ensimmäisestä varsinaisesta lomastani puoleentoista vuoteen, niin ei ihme, että odotukset olivat kovat, ja paljon piti rentoutumista suorittaa. Ja ehkä kaipasinkin kovaa fyysistä tekemistä. Nukkumisesta ei silti tullut mitään. Jouduin turvautumaan unilääkkeisiin sielläkin.

Nyt olen viettänyt toista vapaata viikonloppua kotona siivoillen. Mitä enemmän siivoan, sitä enemmän löydän siivottavaa. Sellaista se on, kun vuodesta toiseen vaan lykätään tavaroiden karsintaa ja järjestämistä. Tänään päätin löysäillä siivottuani tarmokkaasti nyt jo kaksi päivää. Ja siitä tämä blogipostauskin lähti, kun mietin sitä lepäilemistä. Mikä siinä on niin vaikeaa? Tänäänkin yritin ottaa päikkärit iltapäivällä, mutta siitä ei oikein tullut mitään (ja tietysti koirat herättivät juuri kun lopulta olin nukahtanut). On selvää, että olen nyt tavallista stressaantuneempi, eikä mikään lyhyt tauko auta tässä. Tarkoituksenani on pitää koko jouluviikko lomaa, jotta saisin kunnolla olla köllötellä tekemättä mitään.

Jotenkin mua kalvaa ajatus kaikista tekemättömistä tehtävistä. Ajatus siitä, että jos nyt kuolla kupsahtaisin, jättäisin jälkeeni kamalan sotkun. Tietenkään niistä ei tule koskaan loppua, ennen kuin tosiaan kuolla kupsahdan, mutta kun saisin edes jotenkuten järjestykseen. Olen jo vuosia halunnut pitää sellaisen loman, että saisin siivota ja järjestellä kaikki tavarat ja paperit. Tehdä kuolinsiivouksen. Sitten voisi hengähtää ja keskittyä tekemään sitä kaikkea, mitä vielä haluaa tehdä. Ja lepäämään. Rentoutumaan, rauhoittumaan. Inhoan keskeneräisiä asioita, olen perinyt sen isältäni. Se johtaa sitku-elämään: sitten kun olen saanut siivottua ja kaikki keskeneräiset asiat hoidettua kuntoon, voin alkaa nauttia elämästäni ja toteuttaa unelmiani. Kunhan tässä ehdin.

Tällä hetkellä tavoitteena on pitää viikonloput töistä vapaana, ja suorittaa pikkuhiljaa niitä siivouksia. Tämä ei ole yleensä onnistunut, mutta nyt näyttää taas teoriassa (ja taloudellisesti) mahdolliselta.

Takapakkia

Sekä nutraus että juoksu on taas jäänyt työkiireiden ja pahojen stressioireiden alle. 20.10. kävin lenkillä (2,7 km) ja tänään Auttoisissa sen 3,5 km:n Kievarin lenkin - juoksu kulki hyvin, kun alla oli hyvin nukuttu yö.

Minulla oli reumakontrolli OYS:issä 28.10. Äidin kuolemasta tuli silloin kuusi vuotta. Oli tarkoitus syödä bebe-leivos, mutta kahviossa ei ollut, joten söin viinerin. En jaksanut raahautua sinne vanhalle puolelle, jossa olisi ehkä ollut. Ja kello oli jo kolme, ja kahvio oli menossa kiinni.

Kumma kyllä, veriarvot olivat hyvät ja puhalluskokeet menivät hyvin, vaikka olenkin nutrannut, ja sitkeä yskä ei tunnu lähtevän. Nyt pidän taukoa hydroksiklorokiinista, kun lääkäri epäili, että yskä voi liittyä siihen. Mene ja tiedä, olen nyt ollut tauolla kaksi viikkoa, ja ehkä se on vähän hellittänyt, mutta ei kokonaan.

Paino on jymähtänyt samaan, koska nutrauksen kanssa on mennyt vähän niin ja näin. Periaatteessa syön kyllä nutrilettejä edelleen, mutta mässytän silti kaikenlaista moskaa siinä sivussa. Ja viime aikoina stressi on vienyt multa yöunet, mikä todennäköisesti pahemmin jumittaa sitä painoa. Ja mikä riemullisinta, sain vanhan tuttavuuden nuoruusvuosilta takaisin - peräpukamat! Sen siitä saa, kun istuu kaiket päivät. Hoidan sitä nyt Scheriproct-voiteella, ja tilanne on parempi, mutta ei vielä hyvä. Inhottava vaiva, joka väistämättä johtaa ummetukseen.

Viime yönä nukuin siis pitkästä aikaa hyvät yöunet. Tulin eilen isäni luo ja nukuin edellisenä yönä junassa ehkä kolme tuntia, ja lisäksi jonkin verran torkkuja. Monta yötä kotona sitä ennen meni noin neljän tunnin yöunilla. Ensiksi pyöriskelin pari tuntia odottaen nukahtamista, sitten nukahdin unilääkkeen avulla ja heräsin noin kolmen, neljän tunnin kuluttua, enkä saanut enää unta. Viime yönä a) nukahdin ilman unilääkettä ja b) nukuin aamuun asti kuin tukki. Yhteensä ainakin sen kahdeksan tuntia, yes!

Työkiireet hellittivät nyt hetkeksi, ja ensi viikolla mua odottaa loma: neljä päivää Runnin kylpylässä ja joogakurssi.

Kilot karisee

Takana on kuusi ja puoli viikkoa nutrausta ja kiloja on pudonnut neljä (4)! Tätä kutsutaan ilmeisesti "osanutraukseksi", koska syön muutakin kuin nutripusseja. Syön siis aamuisin puuron omenasoseen kera ja aamupäivällä usein pari ruisleipäviipaletta. Ja kaikenlaisia muita stipluja tulee pitkin päivää, ja aina välillä olen syönyt oikeaa ruokaakin, kuten isäni luona Auttoisissa. Ihan hyvin siis sujuu. Suolaisiin en ole vielä kyllästynyt (vaikka laskin juuri syöneeni 28 kasviskeittoa), mutta makeat alkavat tökkiä.

Juoksuhommien kanssa on mennyt niin, että isän luona juoksin tosiaan tällä kertaa 2 x 2 km:n lenkkiä edestakaisin "Kievarin lenkin" asvalttiosuutta pitkin, koska uusiin lenkkareihini uppoaa pohjiin irtokiviä, ja muutoinkaan en tykkää irtokivillä juoksemisesta (lue: mistään epätasaisesta pohjasta).

1.10. 3,62 km

2.10. 4,29 km

3.10. 2,1 km

5.10. 4,17 km

11.10. 3.38 km

Kotiin tultua en ole siis juossut kuin kerran, on taas ollut niin kiire töiden kanssa. Onneksi tulee edes koirien kanssa löntysteltyä kunnon lenkkejä. Plantaarifaskiitti alkaa olla vain muisto, mutta vielä olen yrittänyt venytellä sitä.

Uusi juoksukausi

Vaikka en ole (tietenkään) venytellyt ihan ohjeiden mukaisesti, olen kuitenkin säännöllisesti venyttänyt jalkapohjaa ennen ylösnousua ja tehnyt myös pitkiä venytyksiä aina lenkkeilyn yhteydessä. Ja se on auttanut. Plantaarifaskiitti alkaa olla voitettu - toivottavasti ainakin. Tämä, jos mikä, osoittaa venyttelyn merkityksen: sitä ei vaan pidä unohtaa.

Ja olen taas juossut!

23.9. Juoksin ekan koelenkin (0,92 km), ensin lyhyen, ja sitten, kun olin myöhästynyt jumpasta, juoksin pidemmän, 2,3 km. Tässä oli myös uusi reitti, joka tuntuu aika hyvältä. Eli yhteensä 3,2 km. Not bad. 

Nyt olen taas Auttoisissa, ja olen juossut eilen vakkarilenkkini (3,5 km) ja tänään asvalttiversion, eli 4 km. Vakkarilenkin hiekkatieosuus on vasta lanattu, jolloin a) irtosora pyörii inhasti juostessa jalkojen alla ja b) kenkien pohjaan tarttuu kiviä. Siksi juoksin asvattiosuuden edestakaisin. Loppumatkasta vasenta polvea (jossa on siis todettu nivelrikkoa) vähän juili. Muuten tuntui tosi hyvältä. Kyllä tää juoksu on mun laji. Mutta tuohon nivelrikkoon pitäisi saada jotain parantavaa.

Lisäksi olen molempina päivinä kävellyt parin kilometrin lenkin tuonne mäelle ja takaisin. Täällä on ollut ihanat ilmat, ja taas kerran paljon joutsenia.

Nutrauksesta pidän osittain taukoa: syön sekä pusseja että ruokaa. Sparraustiimi epäili, että syön liian vähän, joten nyt syön vähän enemmän. Katsotaan, miten käy. Kotoa lähtiessä painoa oli pudonnut tasan kolme kiloa.

Uudet lenkkarit

Ostin tänään uudet lenkkarit, Niken Renew Run -juoksukengät. Ne tuntuivat hyviltä jaloissa heti aluksi, ja koska myyjäkin oli avulias ja mukava, ja hinta kohdillaan, päätin ostaa ne pois kuleksimasta. Onpahan nyt uudet juoksukengät, enkä malta odottaa, että pääsen baanalle (tänään sataa, ja illalla on zumba, katsotaan nyt, menenkö lenkille - ehkä ihan pikkuiselle).

Nutraus sujuu edelleen ihan ok, nälkä ei ole, mutta kaikenlaisia mielitekoja on. Lauantaina söimme juhlapäivällisen, koska vanhempi tytär oli kotona käymässä, ja sunnuntaina olikin sitten vaikea palata nutraukseen. Joka päivä tulee joitakin stipluja, mutta lohduttaudun sillä, että joka tapauksessa tällä menetelmällä päivittäinen kalorimäärä jää alhaisemmaksi kuin normaalisti. Jos tulee tuloksia, niin hyvin menee. Vielä en ole lauantain mässäilyn jäljiltä uskaltautunut vaa'alle.

Tästä se sitten lähtee: uusien lenkkarien juoksuaika. (Kuvat XXL:n sivuilta - ostin kengät tosin Stadiumista.) 

Kevennystä kipeään kantapäähän

Nutraus sujuu yllättävän hyvin: Nyt olen nutrannut runsaat kaksi viikkoa ja kiloja on pudonnut runsaat kaksi. Viime viikonloppuna pidin taukoa, koska olin puolisoni kanssa Lapissa jokavuotiseksi osoittautuvalla ruskaretkellä. Söin muutaman kerran "normaaleja" ruokia, ja jopa pullaa ja karkkia, ja täydensin tarvittaessa Nutrilett-tuotteilla. Kotiin tultua palasin ruotuun, mutta täytyy tunnustaa, että vähän on tullut lipsuttua: yksi voileipä silloin, vähän jätskiä tällöin. En ole armoton tai kohtuuton ihminen, en edes itselleni. Nälkä ei ole ole ollut, eikä varsinaisia mielitekojakaan ole: välillä tulee sellainen tunne, että olisipa kiva syödä oikeaa ruokaa, vaikka rapeakuorista leipää. Ja sitten syön. Tänään on tiedossa illalla yhteinen perhepäivällinen, koska vanhempi tyttäreni on kotona käymässä. Tarkoituksenani on nutrata intervalleissa: nyt nutraan vielä ensi viikon, ja sitten lähden isäni luo, jossa aion syödä lounaaksi Nutrilettiä, ja päivällisen isäni kanssa. 

Ja sitten kantapäähän. Sain sparraajatoverilta parikin videovinkkiä, joista olen omaksunut sen, että a) venyttelen jalkapohjaa ennen kuin nousen ylös (se on hankalaa, kun yöllä pitää nousta vessaan, onneksi ei tarvitse usein) ja b) yritän parantaa tilannetta pitkillä venytyksillä. Kestävyysurheilija Mark Sisson neuvoo videollaan pitkät venytykset, joilla plantaarifaskiitin pitäisi parantua. Hän sanoo myös, että tämä on vaiva, joka ei parane levolla. Itselläni on ollut sama tuntemus, ja siksi aionkin aloittaa lenkkeilyn kunhan saan hankittua uudet lenkkarit. Viime aikoina on ollut taas niin paljon kiireitä, että en ole ehtinyt edes etsimään, joten lepo tässä jatkuu väkisinkin vielä jonkin aikaa. Toivon löytäväni uudet lenkkarit ennen kuin lähden isäni luo. Toisessa videossa fysioterapeutit Bob ja Brad kertovat siitä venyttelystä ennen ylösnousua: The 5 Things Anyone With Plantar Fasciitis Should Do Every Morning. Ohjeet ovat kutakuinkin saman sisältöisiä kuin aiemmin mainitussa Terveyskirjastossa, mutta Bob ja Brad painottavat, että venytykset on tehtävä ennen kuin nousee ylös ja laskee painon jalalle.

Jalkapohja on ollut ihan hyvässä kunnossa, mutta eilen kuntosalilla - pitkästä aikaa pääsin salille - erehdyin venytellessä seisomaan pidempään kipeällä jalalla, ja se kipeytyi taas. Aamuvenyttely on onnistunut, mutta pitkiä venytyksiä en ole päässyt tekemään kuin pari kertaa. Selvästi huomaa, että kipeän jalan takaosa on kireämpi, ja siihen sattuu venyttäessä. Tuntuu siltä, että venyttely kyllä auttaa. Olen muutenkin siinä käsityksessä, että plantaarifaskiitissa pelkkä jalkapohjan venytys ei ole se juttu, vaan jalan takaosaa pitää kokonaisuutena venyttää. Minulla ainakin akillesjänne on tosi kireä.

Juoksutonta eloa

 Viime postauksen jälkeen on liikkuminen jäänyt vähälle. Viime viikolla osallistuin kaikille KNV:n tunneille, joilla aion käydä: zumba, fasciamethod ja latino (harkitsen myös sunnuntaista joogaa). Zumbassa oli hyvä meno, tosi innostunut ja innostava ohjaaja. Fasciamethod ei ollut entuudesta tuttua, mukavaa kalvojen venyttelyä ja pallon pyöritystä - oikein hyvä just tähän saumaan. Latino oli vaativampaa, me vedettiin reggaetonia, ja teki varmasti hyvää sekä keholle, että aivoille. Huomasin, että vasenta polvea vähän juilii, jos ei ole tarkkana kun jalka kiertyy. Mutta noin yleishuomiona oli mahtavaa, että huomasin kuntoni olevan tosi hyvä: vaikka kuinka heiluttiin, ei tuntunut missään. Tai no, tuntui tietysti, mutten läkähtynyt ja jaksoin ihan hyvin.

Tällä viikolla en ole liikkunut työkiireiden ja kaiken muun takia. Eilen karattiin kiireitä ensin koirien kanssa päivällä metsäkävelylle ja illalla karkasin vielä Mielipaikan yinjoogaan, ja aijjai, se oli nannaa. Tänä aamuna vielä lihaksissa kihelmöi ihanasti. Eilen oli muuten eka päivä, kun en sitonut jalkaani. Vaikka sitä vähän juili illalla joogassa, ei se tullut kipeäksi. Nyt on vahva toivo siitä, että pääsen vielä juoksemaan tänä syksynä.

Yritän parannella plantaarifaskiittia näillä Terveyskirjaston ohjeilla ja Mind the Movement -sivuilta löytämilläni ohjeilla. Tsemppiporukassani Sparraajissa on kahdella sama vaiva. Aika hauska sattuma, että yksi sparraajista elvytti porukan juuri nyt, kun kolmella neljästä on plantaarifaskiitti.

Kun ei kerran voi juosta (enkä ole ehtinyt muutakaan), päätin sitten lopulta pudottaa painoa - lukemat vaa'alla ovat jo kriittiset. Aloitin nutraamisen, eli Nutrilett-kuurin. Tiedän kyllä varsin hyvin, ettei laihdutuskuurit ja pussikeitot ole ratkaisu - kaikkien näiden vuosien aikana mulle on kertynyt aikalailla tietoa ja osaamista painonpudotuksesta - mutta tässä tilanteessa ja nyt haluan päästä alkuun ja vauhtiin kunnolla. Nutrausta en ole ennen kokeillut, kun ei ole ollut varaa ostaa koko pussiarsenaalia, mutta nyt onneksi on. Sen verran sovellan, että viiden pussin lisäksi syön aamupuuron omenasoseella, makeutan teeni hunajalla ja  lorautan kahviin kauramaitoa. Joka tapauksessa kalorimäärä päivässä jää hurjasti normaalia vähäisemmäksi.

Ja kummallista kyllä, kun toissapäivänä oli saanut kaupat kierrettyä ja nutrini hommattua, iski päälle paastomoodi, eikä tehnyt edes mieli ruokaa, eikä ollut nälkä. Pussit toimivat aika hyvin. Vähän eilen (eli toisen päivän) illalla tuntui yinjoogassa kummalliselta, mutta toisaalta, edellisestä kerrasta on aikaa, ja yin on tehokasta. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että voin jatkaa nutrausta pitkään. Ensi viikon lopulla olemme lähdössä ruskaretkelle Lappiin, ja silloin aion pitää taukoa. Sitten jatkan taas pari viikkoa. Facebook-ryhmässä yksi nainen sanoi laihtuneensa 30 kg sillä tavalla, että nutraa kaksi viikkoa ja syö normaalisti - jopa herkuttelee - yhden viikon. Jos tämä toimii, niin sillä mennään. Uskon, että saan sitten pidettyä kyllä painon kurissa, kunhan saan sen tippumaan. Sillä kaikella tiedolla ja osaamisella, mitä mulle on kertynyt. Ja siksi tähän vielä se linkki, jonka takaa löytyy ne viisaammat vinkit: www.perttimustajoki.fi.

 

Fifty & fabulous & 500 km!

Lenkkareillani (tuolla sivupalkissa kuvassa) tuli 500 kilometriä täyteen, jee. Talven aikana on siis hankittava uudet.

Tässä tilastoa: 

huhti.18	12
touko.18	70,79
kesä.18	46,08
heinä.18	30,37
elo.18	34,77
syys.18	10,56
loka.18	16,43
marras.18	2,57
huhti.19	6,17
touko.19	28,81
kesä.19	35,56
heinä.19	18,95
elo.19	32,29
syys.19	13,49
huhti.20	9,17
touko.20	37,4
kesä.20	22,9
heinä.20	67,53
elo.20	23,4
18.8.	519,24

Juoksin 12. kymppini viime perjantaina, ja jalkapohjaani tuli äkäinen plantaarifaskiitti. Jalkapohjassa on tuntunut kipua jo jonkin aikaa, ja noin kolmen kilometrin kohdalla sitä juili ikävästi, mutta kun pysähdyin hetkeksi, venytin vähän ja pyörittelin jalkaa, se toimi taas ihan hyvin. Niinpä jatkoin koko lenkin (joka jäi harmittavasti ihan vahingossa juuri sen kympin alle, 9,8 kilometriä). Tulin kotiin, venyttelin, lepuutin jalkoja hetkenä ylhäällä ja menin saunaan - kylvetinkin jalkaparkani ja hieroin kuorima-aineella - ja vasta saunasta päästyäni alkoi sattua ihan tosissaan. Hieroin jalkaan Voltaren-geeliä ja otin kipulääkkeen, ja aamulla sattui edelleen niin, että mietin, pitääkö nyt oikeasti lähteä päivystykseen. Hieroin taas Voltarenia, kääräisin jalan ideal-siteeseen ja otin kipulääkettä, siitä se on nyt pikkuhiljaa hellittänyt. Nyt ollaan jo tilanteessa, että jalkaa voi venytellä.

Tämähän ei ole ensimmäinen kohtaaminen plantaarifaskiitin kanssa, mutta ensimmäinen näin arhäkkä. Olen nyt lepuutellut jalkaa (en ole edes kävellyt koirien kanssa), ja näyttää siltä, että saan sen varmaan paranemaan tälläkin kertaa, kun vaan muistan venytellä. Kuitenkin nyt lienee syytä pitää parin viikon tauko, mikä kyllä harmittaa, koska juoksu kulki niin kivasti perjantaina. Kun tulin kotiin, tuntui siltä, että olisin voinut juosta vielä vaikka miten pitkään.

Nyt pitäisi sitten tehdä kaikenlaista muuta: uimahalli on taas avattu, kuntosalilla voi kehittää lihaksia, ja tietysti pitää venytellä. Ruokavaliohommiakin voisi katsoa taas, koska painohan on vaan noussut viime aikoina, eikä se ainakaan paranna tilannetta juoksun suhteen. Ostin Kempeleen naisvoimistelijoiden syyskauden kortin, ja ensi viikolla ennätän jo osallistumaan tunneille. Ainakin perjantaina voisin mennä joogaan. 

Suorituksia muistiin

Samsung Health -sovellukseni lagasi, joten kirjaan nopsasti ylös viime viikon suoritukset, ennen kuin ne pääsevät unohtumaan. Vastaavasti sitten oma puhelimeni suostui päivittämään Huawei Healthiin rannekkeen tiedot, joten jossain ne sentään ovat tallessa.

Tiistaina juoksin normilenkin, kievarin kierroksen, 3,5 km, ja vähän parempaan aikaan kuin aiemmin (alle 33 min). Keskiviikkona tuli mittariin askelia riittävästi, koska kävin sekä kävelyllä että kaupassa ja vielä neljän kilomertin lenkillä: satoi vettä, joten arvelin hiekkatieosuudella olevan liejua, joten juoksin sitten asvalttisosuuden edestakaisin, mikä oli kutakuinkin tasan 2 x 2 km. Torstaina kipaisin taas normilenkkini, en muuta, ja perjantai oli siirtymäpäivä, ja sain askelia sen 10 000 täyteen, julkisilla liikkuessani, ja sen lisäksi kävin kuntosalilla (noin 45 min) ja uimassa (200 m).

Eilen lauantaina tapasin ystäväni ja menimme piknikille Suomenlinnaan. Miten ihana päivä! Keli oli mahtava, ja me istuimme rantakalliolla ja joimme proseccoa yli 30 vuotisen ystävyytemme kunniaksi, ja lärpätimme oikein perusteellisesti koko päivän, kunnes junani lähti illansuussa. Askelia tuli mittariin yli 14 000.

Uusi kymppikausi auki sekä sananen juoksemisesta

Juuh, elikkäs. Tuli vahingossa avattua uusi kymppikausi, nimittäin. Kun runsaat kaksi vuotta sitten juoksin ekan kymppini harjoitellessani Naisten Kympille, asetin tavoitteeksi juosta sinä kesänä (2018) kymmenen kymppiä. Noh, siihen tuli pari muuttujaa ja mitälienee, enkä sitten saanut kuin seitsemän kymppiä juostua. Seuraavana kesänä en osallistunut naisten kympille, pääasiassa koska meillä oli taloudellisesti tosi huono kevät, ja oli muutenkin tiukkaa. Juoksin yhden kympin elokuussa 2019, ja siihen se sitten jäi. Yhteensä siis kahdeksan kymppiä. Tänä vuonna päätin jo heti alussa, että nyt mennään Naisten Kympille, koska siitä saa hyvän potkun treenaamiseen koko kesäksi, mutta sitten tuli korona. Nyt olen kuitenkin juossut jo kolme kymppiä - tai "kymppiä", koska se lenkki ei ole kuin 9,5 km, ellei siihen tee ylimääräisiä kiemuroita. Enkä ole jaksanut niitä loppupäässä tehdä, ne pitäisi tehdä alussa.

Toisin sanoen, Kymmenen kymppiä tuli täyteen ja viime perjantaina (31.7.) juoksin 11. kymppini, eli ensimmäisen seuraavasta kymppikaudesta.

Siippa sanoi juuri huomanneensa, että jalat toimivat paremmin lämmenneinä. Hän on kun harrasti nuorena urheilua, ja sanoi, että nuorena saattoi noin vain juoksennella, nyt pitää aloittaa rauhallisesti. Minulla on sama juttu: perjantainakin aloitin kankealla sipsutuksella, jota sai jatkaa lähes kilometrin, ennen kuin juoksu alkoi sujua. Olen pikkuisen pyöritellyt jalkojani (polvi ylös, sivulle ja alas, ja päinvastoin) ennen juoksua, mutten juurikaan lämmitellyt. Olen ajatellut, että siinähän ne juostessa lämpiävät. Nyt mietin, että kannattaisi ehkä satsata lämmittelyyn, niin ei ehkä tule särkyjä niin kovasti. Perjantain lenkin jälkeen polveeni koski ja muutenkin jalat tuntuivat oudoilta, ja siksi en olekaan viikonloppuna tehnyt mitään. Nyt olen matkalla isäni luo Padasjoelle, joten tänäänkin vain junailen, mutta huomenna on taas tarkoitus lähteä tutulle kievarinlenkille.

Viime viikolla oli muutoinkin vähän outo olo, nukuin huonosti (isä joutui taas sairaalaan) ja nivelet tuntuivat oudoilta. Epäilen, että se johtui siitä, että aloitin taas oxiklorinin. Eilen illalla joogatessa huomasin, että polvi oli kunnossa, mikä ilahdutti kovasti. Ikävästi se rutisee, kun sitä koukistaa, mutta ei onneksi satu. Tauko treenaamisesta teki tehtävänsä, ja tällä viikolla juoksentelen vaan sitä 3,5 km:n kievarinlenkkiä. Perjantaina lähden Helsinkiin, ja yövyn hotellissa, jossa on uima-allas, ja tapaan lauantaina parhaan ystäväni, joka on käymässä Suomessa, ja menemme Suomenlinnaan piknikille. Kotiin lähden lauantaina iltajunalla.

Liikunnat ja lääkkeet

Mulla pitäisi laskujeni mukaan olla tulevana syksynä reumakontrolli OYSissä. Odotan mielenkiinnolla tuloksia. Kaksi vuotta sitten mun trombosyyttiarvo oli ensi kertaa normaalin rajoissa, ja arvelin, että se johtui siitä, että olin juossut aktiivisesti ja laihtunut. Nyt on kiinnostava nähdä, missä mennään, kun olen kyllä liikkunut, mutta kuusi kiloa painavampi kuin kaksi vuotta sitten.

Pidän joka kesä lääkityksestä noin kuukauden tauon, ja aina mulla on ongelmana se, etten ole varma, alanko tuntea kipuja vai ei. Nyt on taas viime aikoina ollut särkyä, sellaista etäistä, vaimeaa jomotusta, mutten osaa sanoa, johtuuko se nivelistä vai siitä, että olen juossut niin paljon, ja toisaalta kääntänyt paljon - sormien nivelet on aika kroonisesti kipeänä, ja jännää on se, että kun joskus pitää taukoa kirjoittamisesta, niitä alkaa särkeä ihan tosissaan. Ja joka vuosi harkitsen, että jättäisin lääkkeet ottamatta. Päätin kuitenkin vielä tänä syksynä aloittaa taas lääkityksen, mutta tähtään siihen, että ensi kesän tauon jälkeen voisin jättää sen pois.

Kuntoplussassa julkaistiin sopivasti uusintana vanha artikkeli liikunnan merkityksestä nivelrikon hoidossa. Mulle jo kuntoutuksessa opetettiin, että liike on lääke, ja sitä kohti tässä nyt pyritään. Tein ison ja ratkaisevan päätöksen, ja se liittyy mun tavoitteesiini, joita on nyt tämä, että lisään liikuntaa reippaasti ja laihdun, ja se, että mulla olis joskus myös ihan oikeaa vapaa-aikaa. 

Täydennystä saldoon

Toinen kymppi kesälle suoritettu! Juoksin eilen toiseen kertaan niin sanotun kympin lenkkini, joka ei ole kuin 9,5 km ilman ylimääräisiä koukeroita, joita en tälläkään kertaa jaksanut tehdä. Viikko on ollut raskas, ja olen edelleen hyvin väsähtänyt rankan kevään ja kesän seurauksena, joten eihän se kukkeasti kulkenut.

Huaweissani ei GPS toiminut, joten se tulkitsi mun juosseen kympin, ja jakeli mitaleja ja ties mitä. Okei.

Joka tapauksessa nyt yhä vahvemmin tuntuu siltä, että on pakko downshiftata syksyllä, ja sen lisäksi päätin ottaa paikallisen voimisteluseuran, KNV:n jäsenkortin syksyksi, jotta pääsee tanssahtelemaan. Tarjolla on sekä zumbaa että lattareita, ja molempia kivasti tässä lähellä - mikä on mulle yksi kynnyskysymys: jos pitää lähteä jonnekin autolla, niin lähtemättä jää.

Heinäkuussa olen juossut jo 11 lenkkiä, eli ihan hyvin menee.

Kesän puolivälisaldo

Juoksulenkit kesällä so far:

pvm	km
1.6.	4,9
5.6.	3,5
7.6.	3,5
9.6.	3,5
12.6.	3,5
28.6.	4,0	Kolilla
1.7.	2,7
2.7.	4,5
5.7.	5,7
7.7.	3,1
9.7.	3,0
12.7.	3,0
14.7.	9,5
16.7.	1,8
19.7.	3,2
21.7.	3,0
yht.	62,4

Tänään, 21.7. 3 km koirien kanssa, eli 2 x 1,5 km, joista ensimmäinen 7,63 km/h, koska nuorempi herra Juuso oli hiukka hätäinen. Vanhempi herra hölkkää hitaasti kuin emäntäkin, ja pysähtyi molemmille asioilleen matkalla, Juuso ei joutant asioimaan.

Paino on vain noussut, ja sunnuntaiaamuna, kun olin illalla epähuomiossa mässännyt kikhernelastuja hummuksen kera (I know!) leffaa katsoessa, saavutettiin The Ultimate Hälytysraja. Sen jälkeen on hyviä aikeita, mutta ei toteutuksia. Vielä. Mä olen jatkuvassa pakene-tai-taistele -tilassa, mikä johtaa holtittomaan mässäilyyn, enkä taas tiedä, miten tästä pääsee ennen kuin työ(t) on tehty. Minkä pitäisi tapahtua 16.8. Sitten kyllä most definitely pidän lomaa.

Mun rakas ystäväni tulee Suomeen, ja sen kunniaksi varasin itselleni ylellisen hotellihuoneen Helsingistä. Hän on varannut mulle koko päivän, ja me mennään piknikille tms. Ja edellisen yön olen siis hotellissa. Deadlineen on siitä vielä viikko, joten loma ei ala, mutta pidänpä yhden vapaapäivän.

Koronapäivitys 5

Oivalsin, että mulla on ollut tänä keväänä ihan valtava stressi: ei ihme, että olen paisunut kuin pullataikina. Kun kiivain työsuma loppui, sain pitää viikon opintoavpaata, ja aluksi tavoitteena oli suorittaa kaksi kurssia, mutta pian tajusin, että olen ihan pihalla aiheesta, ja että se vaatii paljon enemmän työtä kuin kuvittelin, ja lisäksi tuli yhtä ja toista muuttujaa, enkä ole saanut kuin yhden kurssin suoritettua, ennen kuin on pakko palata töihin.

Koronan (joka varsinkin alkuaikoina vei energiaa - nyt en käy edes päivittäin enää katsomassa tilastoja) lisäksi stressiä on aiheuttanut isäni sairastelu. Isä on ollut jo kahteen otteeseen peräkkäin sairaalassa polvivaivansa vuoksi, ja vikaa ei tunnu löytyvän. Vaikka en olekaan paikalla fyysisesti, ja isä pystyy kyllä hoitamaan omat asiansa, huoli isästä syö voimavarojani. Olen taas lähdössä koronaohjeiden vastaisesti isäni luo tällä viikolla.

Ja olen tosiaan lihonut ihan hirveästi. Suorastaan kammottaa. Olen tosin myös syönyt karkkia. Vaakalukema tältä aamulta oli niin hirveä, että juuri nyt syön viimeistä karkkipussia. Nyt se loppuu.

Olen kyllä liikkunutkin. 20.5. kävin 3,7 km lenkillä, 26.5. lyhyemmällä lenkillä (pääsin vasta myöhään illalla), ja sitten 28. ja 30. päivä. 21.5. pyöräilin yli 15 km:n lenkin, ja 29.5. noin 8 km:n lenkin. Lisäksi tein paluun kuntosalille, pitkästä aikaa. Ihan kaikkina päivinä en ole päässyt siihen sataan prosenttiin, mutta aika lähelle monena päivänä. Huaweissani on se vika (sama oli Loopissakin), että se ei laske esimerkiksi pyöräilyä päivän liikuntasaldoon. Lisäksi Huawein GPS laski, että se minun 15 km:n lenkkini olisi ollut vain 7 km. No, maailma ei ole täydellinen.

Tein myös yhden merkittävän henkilökohtaisen ratkaisun, jonka seuraus oli yllättävän iso helpotuksen tunne. Tajusin yhtäkkiä jotain itsestäni, ja siitä seurasi päätös. Kirjoitan siitä laajemmin, kunhan saan ajatukseni järjestykseen (ja siitä tulee julkista).

Uusi lelu ja uusi elämä - kunhan ehtii

Valitsin sitten uudeksi leluksi Huawei Band 3 Pron, jossa on GPS ja sykemittari. Se oli edullinen ja ihan päteväksi mainittu. Ajattelin, että vanhempana mallina se toimisi ikälopun puhelimeni kanssa yhteen. Toimihan se, mutta puhelimen muisti on niin täynnä, ettei se lataa tietoja rannekkesta. Onneksi taloudessa on erään yhdistyksen Huawei-puhelin, johon mahtuu tietoja, joten nyt tutkailen rannekkeen tuottamaa dataa sillä. Suunnitelmissa on uuden puhelimen hankinta lähitulevaisuudessa, siihen asti pärjään lainapuhelimella.

Uudessa rannekkeessa on se "vika", että näin alustavasti näyttäisi siltä, että se hyväksyy aktiivisuudeksi vain askeleet. Kun Loopilla sai prosentteja neulomalla, ja tuntui, että juoksusta tuli tuplasti prosentteja, niin tämä tuntuu laskevan juoksusta tasan ne askeleet. Siksipä en ole saanut toistaiseksi kuin yhden kerran sadan prosentin päivän, kun hölkkäsin sen kuuden kilometrin lenkin, jota olen sauvomalla tähän asti tahkonnut.

Viime viikolla olin koronarajoitusten vastaisesti isäni luona Padasjoella. Isä joutui pääsiäisen tienoilla sairaalaan veripolven takia, ja toimpuminen siitä on ollut hidasta. Hän valitteli, ettei saa siivottua, joten päätin sitten koronaa uhmaten lähteä. Junat olivat puolityhjiä, joten en jaksa uskoa, että todellista vaaraa oli. No, se jää nähtäväksi. Isän luona ollessani ja nyt koko ajan kuulostelen itseäni: onko flunssaa vai ei. Kävin lääkärillä sitkeän yskäni takia juuri ennen lähtöä, ja kun kyselin koronasta, lääkäri sanoi, että a) mun vastustuskyky on lievästi alentunut reumalääkityksen takia (se sama hydroksiklorokiini, jota tollo-trumppi sanoo syövänsä "ennaltaehkäisyksi") ja b) meidän alueella tartuntoja on tosi vähän. Niinpä uskalsin lähteä. Isän luonahan olin ihan eristyksissä.

Isän luona juoksentelin sitten tapani mukaisesti päivittäin sitä 3,5 km:n lenkkiä, yhteensä viisi kertaa. Lisäksin kävin parilla pikku kävelyllä - oli töitä niin hirveästi, etten päässyt useammin. Ja pesin isän talon lattiat. Loopin aikaan meidän huushollin siivous (okei, se on melkein kolme kertaa isompi kuin isän, ja tuhat kertaa sotkuisempi) toi kevyesti sata prosenttia, Huawei ei antanut mitään etuja siitä. Näin siis ranneke vastaa tarkoitustaan: sehän oli se, että se aktivoisi liikkumaan vielä enemmän, ja aktivoihan se, kunhan näistä työkiireistä päästään.

Lenkistä: ensimmäinen oli tervanjuontia, mutta sain sen juostua alle 35 minuutin. Sama lenkki oli välillä kevyt pikku pyrähdys, välillä tappavan tuskainen maraton. Yhtenä päivänä lyhensin lenkkiä palaamalla pisteestä x takaisin samaa reittiä, koska paikallisella sikatilalla oli lannanlevityspäivä, ja tuulen suuntaa haisteltuani tuumasin, että pellon laidassa kulkevaa metsätietä ei ehkä kannata juosta tänään. Voisin asettaa tavoitteeksi, että syksyllä juoksen sen alle 30 minuutin.

Tämän päivän Hesarissa oli juttu ultrajuoksijasta otsikolla "Sinustakin voi tulla super". Siinä puhuttiin superkompensaatiosta, jolla tarkoitetaan sitä, että harjoituksen jälkeen pitäisi palautua sopiva aika, ennen kuin juoksee uudelleen. Huaweini analysointitiedoissa kerrotaankin, koska täydellinen palautuminen lenkistä on tapahtunut. Nyt ja kun aloitan tosissaan treenaamisen, taidan kiinnittää huomiota myös siihen. Lisäksi olen päättänyt palata koronaa uhmaten kuntosalille, mutta pyrin sinne sellaiseen aikaan, kun siellä on vain vähän väkeä.

Mietin, että voisin ehkä laatia itselleni oikein treeniohjelman, jossa olisi palautumispäivät ja intervallitreenit. Intervallitreenistä löytyi Kuntoplussan vanha artikkeli. Palautumisesta löytyi fellow-juoksuharrastajan blogi Lenkillä, josta voisi saada innoitusta.

Naisten Kymppi siirrettiin tältä vuodelta ensi vuoden kevääseen, kuten kaikki muukin kesähuvittelu. Se sopii minulle: ei haittaa, vaikka saisinkin köllötellä kotioloissa koko kesän.

Aktiivisuusrannekepäivitys

Ei niinkään korona, mutta työt haittaa elämistä. Ja etenkin laihtumista ja kuntoilua.

Pyysin synttärilahjaksi uuden aktiivirannekkeen, mutta en saanut sitä toimimaan, joten tässä nyt säädetään vielä. Valitsin Fitbit Charge 4 -mallin, mutta kävi ilmi, ettei se toimi yhteen vanhan Android 6.0:n kanssa, joten kapistus osoittautui turhaksi. Nyt sitten löysin Huaweilta mahdollisen korvaajan. Katsellaan. Arvon vielä edellisen mallin Huawei band 3 pron ja nelosversion välillä. Kolmonen olisi parikymppiä halvempi (ja molemmat paljon halvempia kuin Fitbit) ja toimisi ehkä varmemmin mun vanhentuneen puhelimeni kanssa yhteen.

Mulla on periaatteena etten koskaan hommaa uutta, jos vanha toimii. Eli minä en yleensä "päivitä" kodinkoneita kun entinen vanhenee. Edellisen työkoneenikin käytin loppuun, kunnes se kirjaimellisesti levisi käsiin, vaikka se oli suoraan sanottuna *ihan paska*. Sinnittelin sen kanssa hammasta purren. Osaanpa arvostaa nykyistä. Syksyllä meidän 20+ vuotta vanha tiskikoneemme sanoi sopimuksensa irti, pyykinpesukone saavutti korkean 22 vuoden iän ja pelittää yhä, ompelukone on käytettynä ostettu, vanha kuvaputkitelkkari meni vaihtoon kun sain ilmaiseksi uuden jne.

Ja siis entinen, kolme vuotta sitten lahjaksi saamani Polar Loop toimii yhä ihan hyvin, mutta nyt päätin tehdä poikkeuksen sääntööni ja pyytä lahjaksi uuden, koska Loopista puuttuu pari toimintoa, joita olen alkanut kaivata, eli GPS ja sykemittaus.

Kun kolme vuotta sitten sain 50-vuotislahjaksi Loopini, se mullisti fyysisen aktiivisuuteni. Aloin tavoitella systemaattisesti sadan prosentin aktiivisuutta päivittäin, tai ainakin niin, että viikon keskiarvo menisi yli sen satasen. Ja niin on alkuaikojen jälkeen pääosin mennytkin, muutamia heikompia viikkoja yleensä työsumasta johtuen, joskus sairastumisesta. Niinpä mittarin päivityksellä tavoittelen sitä, että aktiivisuus lisääntyisi entisestään.

Viime aikoina (edellisen päivityksen jälkeen) merkittävimpiä suorituksia ovat olleet juoksulenkki 35 min. sunnuntaina 19.4., pitkä kävelylenkki (6 km) keskiviikkona 22.4., sunnuntaina 26.4. 35 min. juoksulenkki ja perjantaina 1.5. vapun kunniaksi pitkä kävelylenkki. Näillä putkilla ei vielä kymppiä juosta, minkä piti tapahtua ensi viikonloppuna. Olen kolme lyhyttä lenkkiä juossut. Tänään voisi yrittää sitä kuuden kilometrin lenkkiä.

Koronapäivitys 4

Siitä, kun päätin, että alan tekemään kolmasti viikossa sauvakävelylenkkejä, on pian kuukausi. En ihan ole ehtinyt, mutta onpa niitä tehty. Viime viikolla vaan keli on ollut niin kauhea, että yhtenä iltana sauvakävely vaihtui tunnin treeniin Wiillä telkkarin edessä. Meille tuli talvi jo marraskuun (minkä takia syksyn pihatyöt jäi tekemättä) ja siihen se sitten jäi: kunnon talvea ei oikein koskaan tullut, ylipitkä marraskuu vaan. Ja nyt se tuntuu jatkuvan loputtomiin. Tänä viikonloppuna piti pestä ikkunat, vaan eihän se onnistu, kun lunta tupruttaa.

Tänään treeninä on siivous. Lisäksi teen pohjetreenit, kun päätin, että teen ne säännöllisesti. Ja jos huomenna ei pyrytä, korkkaan juoksukauden: meidän tie on lopultakin harjattu.

Kimmokkeena siihen, että kuukausi sitten päätin alkaa niitä lenkkejä tekemään, oli se, että lenkillä koin oivalluksen: ajattelin, että mähän olen tunnetusti helkutin sitkeä eukko. Oon roikkunu kaikenlaisessa mukana vaikka kuinka pitkään, ja ihan silkalla sitkeydellä saanut kaikenlaista aikaiseksi. Miksi mä en saa niitä kiloja putoamaan? Jos vaan sinnikkäästi kitkutan, niin eikö ne, hitto vieköön, lopulta putoa? Okei, tässä on ollut paljon muutakin, ja se jää aina toissijaiseksi, kun on kaikkea muuta. On isä ja on opinnot ja on työt ja ties mitä.

Ja mitä koronteeniin tulee, niin kuten kaverini Riikka, mäkin olen ollut yllättävän tyytyväinen tilanteeseen. Aina mun on ollut vaikea lähteä kotoa (viime vuosina), ja olen ajatellut, että se on vaan sitä lähtemistuskaa. Mutta nyt, kun ei ole tarvinnut lähteä, huomaan, miten huojentunut olen. Erityisen huojentunut huomasin olevani siitä, ettei tarvitse lähteä kevätreissulle Ivaloon, ja panen sen nyt visusti muistiin: enää en lupaudu lähtemään minnekään, minne en halua. Life is too short and too precious to waste on pleasing others.

Koronapäivitys 3

Keskustelu kasvosuojista käy kiivaana, itsekin sain osani, kun menin kertomaan Facebookissa opettelevani käyttämään moista (koska, kuten edellisessä päivityksessä sanoin, epäilen, että siitä tulee osa elämäämme lähivuosiksi). Noin sivuhuomautuksena: puolisentoista vuotta sitten aktivoiduin Twitterissä ja poistin Facebookin puhelimestani, koska se alkoi jotenkin ahdistaa. Minulla ei ole hirveästi seuraajia Twitterissä, ja jotenkin tuntuu, että siellä voin paremmin olla oma itseni. Facebookiin päivitän vain perhejuttuja ja hassuja kissakuvia. Twitterissä seurailen muita ja retviittaan, kun tulee jotain asiallista. Aika usein. Joskus saatteen kera.

Kasvosuojiin palatakseni, osa on sitä mieltä, että niitä ei pidä käyttää, koska väärin käytettynä (jos ne kostuvat tai likaantuvat) niistä voi olla haittaa, ja koska ne voivat luoda väärän turvallisuuden tunteen, ja osa taas on sitä mieltä, että oikein käytettynä ne estävät pisaroita leviämästä tyhjää paremmin. Muualla maailmassa niitä käytetään, ja luulen, ettei Suomessakaan ole muita vaihtoehtoja kuin ottaa ne käyttöön, koska eipä me eristyksissä voida vuosikausia olla. Itse ajattelin, että käyttäisin silloin, kun joudun olemaan paikoissa, joissa on muita ihmisiä, kuten vaikka julkisissa kulkuneuvoissa yms.

Joka tapauksessa. Mulla olis viimeinkin kaksikin kampaajaa, jonne mennä, löysin yhden, joka hinnoittelee oikein, ja toinen avasi juuri oman, ja lupasin, että menen. Mutta nyt ei voi mennä, ja tukka on jo kasvanut liian pitkäksi. Maanantaina kävin pitkällä lenkillä (sunnuntai meni töitä tehden) ja illalla meillä on kuntopiiri, ja tänään piti lähteä, mutta taivaalta tulee vaakasuorassa mähnää, joten ajattelin vetää kunnon Wii-treenin pitkästä aikaa, katsellen samalla Afrikka-aiheista dokkaria (taijotain).

Tilannehan on se, että olen mässännyt ihan possuna viime viikkoina, enkä uskalla mennä vaa'alle. Tavoitteena on nyt, että saan ekan kympin juostua ennen äitienpäivää (Naisten Kympin piti olla edellisenä päivänä, 9.5.) ja että ne loput 8-9 on juostu ennen Kymppiä 16.8. (jos se nyt on silloin, näinä päivinä ei mistään voi olla varma). Ja että siinä sivussa saisin laihdutettua. Pelkkä likuntahan ei laihduta, mutta juuri nyt, kaiken tän kiireen ja koronan keskellä ei jaksa ajatella sitä. Mulla on isä sairaalassa, opiskelut pahasti rästissä, töitä jäätävästi ja vielä kuolemaa tekevä ystäväkin stressiä tuomassa. Liikunta ja ulkoilu auttaa ylläpitämään mielenterveyttä, ja jospa se nyt riittäisi, tässä vaiheessa.

Noin muuten, päivän Daily Show'sta opittua, tästä on nyt vaan revittävä ilo irti, asenne ratkaisee. Toisaalta oon tyytyväinen, ettei tarvitse lähteä minnekään. Ja nyt on sellainen työ (kirjakäännös), että saa aikalailla omaan tahtiin tehdä sitä.

Koronapäivitys 2.

Korona-arkea on nyt eletty kuukausi, ja kevät on edennyt niin, että tiet on lähes harjattu (meillähän on siis paksu kerros hiekoitushiekkaa kävelyteillä näin keväällä, niin paksu, ettei asvalttia näy), mutta sitä tärkeintä, eli meidän kadun kävelytietä ei ole harjattu. Juoksukauden aloitus odottaa sitä.

Edellisen päivityksen jälkeen kävin reippaana joka toinen päivä sen 6,5 km sauvakävelylenkin, kunnes työsuma iski, ja sitten meni kaksi viikkoa niin, etten käynyt kuin kerran lenkillä. Useana päivänä aktiivisuusprosentti jäi alle 50, mikä on tosi kurjaa. Kävin sen sauvalenkin 20, 22, 24, 26, 27. ja 29.3., ja sitten 4.4. Työsuma loppui viime torstaina, 9.4. ja painelin heti lenkille. Eilen käytin molemmat koirat peräkkäin pitkällä lenkillä, ja sen jälkeen siivottiin huusholli (joka olikin luvattoman siivottomassa kuosissa työsuman seurauksena). Prosentteja mittariin kertyi yli 200. Tänään kävelimme porukalla 3,5 km päässä olevalle laavulle paistamaan makkaraa, ja takaisin, yhteensä lähes 7 km.

Nyt pitäisi alkaa leppoisampi ajanjakso työrintamalla, joten voi taas skarpata treenaamisen suhteen. Päätin, että aloitan uuden kymppilaskurin, eli tavoitteena on juosta 10 kymppiä ennen Naisten Kymppiä 16.8. Sen ekan Kympin jälkeen mun piti juosta 10 kymppiä sinä kesänä, mutta tuli sitten sitä ja tätä vaivaa, ja hirveät helteet ja ties mitä - ja voihan niitä tietysti tulla tulevanakin suvena. Ja juoksu alkaa kun kadut on lakaistu. Siihen asti sauvon. Ja sen jälkeenkin vielä. Sopivasti tänään oli Hesarissa juttu pohkeiden treenaamisesta: kokeilin testiä, ja pystyin oikealla jalalla tekemään 23 nostoa ja vasemmalla sen vaaditun 30. Jutussa mainittiin, että heikko pohje voi olla syynä myös polvivaivoihin, ja sitähän mulla on ollut. Niinpä alan nyt treenata pohkeita.

Koronasta sen verran, että on käynyt pikkuhiljaa selväksi, että tästä ei normaaliin, ei edes uuteen normaaliin - joka meillä väistämättä on edessä - palata ihan pikaisesti. Minä uskon, että kunhan eristystä aletaan purkamaan, myös meillä kasvosuojista tulee osa arkea. Nyt opettelen käyttämään sellaista, meillä sattui rempan jäljiltä olemaan ihan virallisia ja hyväksyttyjä suojia. Mua ei varsinaisesti harmita, vaikka kesä menisikin kotona, täällä riittää tekemistä. Ehkäpä lopultakin aktivoituisin pyöräilyn saralla, ja saisin hommattua uuden pyörän. Päätin, että aktivoidun ensin, ja sitten vasta investoin uuteen (ehkä ne on loppukesästä alennuksessa). Mun uutena haaveena nimittäin on toteuttaa pitempi pyöräilyreissu, samaan tapaan kuin Osmo Soininvaara 2007 pyöräili Nizzaan, "Fillarilla Nizzaan".

Koronapäivitys 1

Niin se vaan menee yhtäkkiä kaikki uusiksi ja elämä sekaisin yllättäen. Koronapandemia on pannut maailman sekaisin, eikä kukaan tiedä, mitä tästä vielä tulee. Huimaa ja heikottaa.
Meillähän ei arki juuri muuttunut, etätöitä kun on tehty käytännössä aina, mutta aikataulun meni uusiksi, kun kalenteri tyhjeni kokouksista ja tapahtumista. Ekaksi siirrettiin Naisten Kymppi (elokuulle) ja puoluekokous (syyskuulle), sitten tuli tauko Daily Show'hun, jota me käännetään viikottain parina päivänä "suorana", sitten siirtyi yksi kiireduuni ja nyt lopulta siirtyi isän leikkaus, joka on sanellut mun kalenteriani koko kevään osalta. Isä-parka on aivan rikki, kun lopulta oli päättänyt mennä leikkaukseen ja lopulta se leikkaus olisi ollut, ja sitten viime metreillä tulee pandemia ja panee kaikki suunnitelmat uusiksi.

No, isä ei ole ainoa, jonka suunnitelmat on menneet pipariksi tässä rytäkässä. Ja aika monelta on mennyt jo henkikin. Nyt on tärkeintä pysyä hengissä.

Yleinen huomio on se, että tämän kaiken keskellä on vaikea keskittyä mihinkään. Eräs viestintävaikuttaja sanoi, että pää on kuin reikäjuustoa. Tosi hyvin kuvaa munkin olotilaani juuri nyt. Tunnelma on odottava, pahaenteinen. Odotetaan, mihin osuu ja koska osuu, ja montako menee. Koko ajan tulee maailmalta uutisia, ja me odotetaan, koska alkaa täälläkin rytistä oikein kunnolla. Ja osuuko se omalle kohdalle?

Kirjoitan tätä, koska - oikeastaan - haluan kirjata muistiin pari asiaa tästä. Ensinnäkin, tämä ei ole viimeinen tällainen pandemia. Lisää tulee, ja yhä kovempia. Virukset ja bakteerit kehittyvät koko ajan, muuttuvat yhä vaikeammiksi torjua, ja samaan aikaan, koska ilmasto lämpenee ja ihmisten määrä kasvaa, ne leviävät ja lisääntyvät yhä enemmän. Toiseksi, ihmiskunta ei ole entisensä tämän jälkeen, jos nyt selviää tästä hengissä. Kiinassa on saatu tartuntojen määrä laskuun, joten eiköhän se täälläkin tokene, lopulta. Nyt tilanne on se, että kauhuissamme luemme uutisia Italiasta ja Espanjasta, jossa etenkin vanhuksia kuolee kuin kärpäsiä. Suomessa ollaan varauduttu, ja asetettu jo kaikenlaisia rajoituksia, joten toivoa sopii, että täällä selvittäisiin vähän vähemmillä kuolonuhreilla.

Anyway, ihmiskunta ja maailma ei ole entisensä tämän jälkeen, mutta mitä me tästä opitaan, se onkin toinen juttu. Toivoisin tietysti, että opittaisiin olemaan tuhoamatta ympäristöä ja kunnioittamaan eläinten oikeuksia, mutta jotenkin epäilen, ettei mene kauan, kun jo taas raiskataan luontoa samaan tahtiin kuin aiemmin.

Toivottavasti olen väärässä.

On a personal note: itseni puolesta en pelkää, enkä oikeastaan edes läheisteni. Isä on niin eristyksissä muutenkin, että tosi huono tuuri on, jos se hänelle tulee. Me muut taas ollaan niin terveitä, että selvitään siitä. Eniten pelottaa pakolaisten puolesta: kurjissa pakolaisleireissä ei voi pestä käsiä ja pitää turvavälejä, eikä happinaamareita riitä kaikille tarvitseville. Mitä tämä pandemia tekee ihmisyydelle, jonka on nyt jo rispaantuneen langan varassa? Me eletään modernissa yhtesikunnassa tehokkaan terveydenhoidon ulottuvilla, me kyllä selvitään tästä.

Laihdutus on taas jäänyt, lähinnä loputtoman työtaakan takia. Ja kuntoilukin. Tänään kävin vajaan kuuden kilometrin sauvakävelyllä ja päätin, että nyt alan tekemään sauvakävelylenkkejä kolmasti viikossa.