Muutos ja motiivi

Tämän päivän valmennustehtävässä kysyttiin motiiveja Muutos-valmennukseen. Piti miettiä, onko oikeasti sitoutunut. Minä päätin, että olen, ja että sitoudun nyt siihen vuoden ohjelmaan.

Olen tässä nyt vuosikausia kärvistellyt yksin ja yrittänyt yhtä ja toista, mutta valmista ei ole tullut. Päinvastoin, viime aikoina paino on vaan noussut. Ja elämäntilanne on tällä hetkellä otollinen: taloudellinen tilanne on vakautunut ja olen pystynyt vähentämään työtahtia. Asiat ovat kutakuinkin järjestyksessä. Eli nyt jos koskaan. Enkä minä tästä nuorene. On korkea aika tehdä jotain.

Kyselyssä kysyttiin myös miksi - moneen kertaan. Miksi haluan muutosta? Koska haluan laihtua. Miksi haluan laihtua? Koska ylipaino on terveysriski ja rasittaa niveliä, jotka mulla ei muutenkaan ole kovin hyvät, ja koska haluan kyetä elämään elämääni täysillä ilman, että terveydentila rajoittaa sitä. Myös vanhana. Mulla on paljon suunnitelmia ja haaveita, ja haluan toteuttaa niitä. Mun on vaikea ymmärtää ihmisiä, joilla ei ole suunnitelmia tai haaveita tulevaisuuden varalle. Mä haluan vielä kokea ja tehdä kaikenlaista, nähdä uusia maisemia, ja opetella uusia harrastuksia ja luoda kaikenlaista. Ja sitä varten on pysyttävä terveenä.

Tietysti mä myös haluaisin, että voisin katsoa peiliin tuntematta inhoa. Paljon puhutaan fatshamingistä ja bodypositiivisuudesta, mutta mua yksinkertaisesti inhottaa katsoa omia läskejäni. Vaikka kuinka yrittäisin olla positiivinen. Tässä keskustelussa mä olen ihmetellyt sitä, että valitetaan, kuinka muut harjoittavat fatshamingia - kukaan ei ole koskaan mulle sanonut mitään mun painosta. Lääkärikin on sanonut vain, että keuhkojen kapasiteetti kasvaisi, jos painoa putoaisi vielä lisää (sen jälkeen kun se oli pudonnut ja keuhkojen kapasiteetti oli kasvanut). Se on lääketieteellinen fakta, ei mitään shamingia. Mä en vois kuvitellakaan sanovani kenellekään mitään painosta, ja mun on vaikea käsittää, että sellaisia on, jotka sanoo - vaikka siis toki tiedän, että niitäkin on. Lääkäri ei ole sanonut koskaan, että pitäis laihduttaa, vaikka mun BMI on 31.

Ensi viikolla Muutos starttaa nyt sitten tosissaan. Bonusluennossa kuulin myös lisätietoa stressin merkityksestä: mä luulen, että syy siihen, ettei mun paino putoa, on juuri stressissä. Mä olen kärsinyt pitkäkestoista stressiä, ja siitä on hirveän vaikea toipua, vaikka juuri nyt sitä ei niin olekaan. Luulen, että olen just oikealla linjalla, kun harjoitan iltaisin joogaa ja meditointia. Se on mulla nyt lääkkeenä stressiin - yhdessä tämän leppoistamisen kanssa, ja ylipainoon lääkkeeksi tulee tää Muutos-valmennus, ja tietenkin pian tulossa oleva juoksukausi.

Muutos-valmennus

Tartuin lopulta Muutos-valmennuksen tarjoukseen, ja ostin nyt ekaa kertaa itselleni tällaisen jutun. Joskus on jotain Kiloklubia ollut, mutta se ei ollut varsinainen ohjelma. Kokeilen nyt, toimiiko tämä minulla. Muutos-vamennuksessa ideana on edetä hitaasti, joten en odota mitään tuloksia vielä ensimmäisen tarjouskuukauden aikana, mutta katson pystynkö ja jaksanko seurata ohjelmaa.

Ensimmöisellä viikolla on lähinnä kuunneltu luentoja. Niissä on paljon minulle tuttua ja itsestäänselvää asiaa, mutta ainahan kaikesta oppii uutta. Suhtaudun tähän nyt hyvin positiivisesti odottaen, ja uskon, että sekin voi auttaa. Ekalla viikolla ei pitänyt tehdä mitään muutoksia, mutta jos on hiljattain tehnyt muutoksia, niin niitä piti jatkaa. Minähän tässä noin kuukausi sitten aloitin ne iltaiset joogailut, ja viime viikolla isän luona ollessani otin tavakseni syödä niiden iänikuisten voileipien päällä salaattia ja tomaattia ja kurkkua ja paprikaa. Jatkan molempia. Vaikka aina ei jaksa panostaa joogaan, niin tuumin, että vähäinenkin joogailu varmasti auttaa.

Tässä nyt on vuosikausia yritetty yksin, joten on korkea aika katsoa, onnistuisiko se valmennuksessa. Moni on onnistunut, joten miksi en minäkin voisi onnistua. Olenhan sitkea muija. Jos saan sen 20 kiloa karistettua ja pääsen normaalipainoon, otan tatuoinnin.

Valoa kohti

Kevät keikkuen tulevi. Täällä Padasjoen Auttoisissa on jo pajunkissoja, vaikka kotona Kempeleessä on umpitalvi.

Lääkäri totesi peräpukamani, ja laittoi lähetteen niiden operointia varten. Se oli helpotus, kun sain tietää, ettei kyse ole sen vakavammasta. Toistaiseksi ainakaan, Operoinnin yhteydessä tehdään tähystys, ja täytyy toivoa, ettei sieltä löydy mitään. Kivutkin ovat hellittäneet. Hommasin MicroH-kosteuspyyhkeitä, ja ehkä niiden myötä kivut ovat hellittäneet.

Täällä Auttoisissa olen päässyt kivasti kävelemään päivittäin sen 3,5 km:n Kievarin lenkin. Minulle ei tule yhtälailla askelia täällä kuin kotona, mutta yhtenä päivänä mittariin tuli se 10 000. Voi olla, että myös tämä leppoistaminen on auttanut siihen peräpukamavaivaan, kun olen vähemmän joutunut istumaan ja päässyt enemmän liikkumaan.

Tässä taannoin mulla oli lonkka kipeänä. Se vaivasi niin, etten saanut nukuttua yöllä, joten menin lääkärille (18.2.), eli runsas kolme viikkoa sitten. Hän totesi, ettei kyse ole kulumasta, mitä epäilin, koska polvissani on kulumaa, ja mikä oli helpotus. Ilmeisesti kyse oli siitä, että kivuliaat peräpukamat ja aiemmin venäyttämäni nilkka aiheuttivat sen, että koko lantion seutu oli jännityksessä, ja jokin hermo oikeassa lonkassa oli jumissa - eli vähän niin kuin iskias. Sain tehokkaat kipulääkkeet ja relaksantin. Ja kehoituksen venytellä. Siitäpä sain kimmokkeen ryhtyä taas joogailemaan aina iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Ja nyt olen nukkunut niin hyvin, että hävettää. Otan illalla ibuprofeiinin ja relaksantin, ja sen jälkeen luen tai pelaan vähän aikaa, kunnes on aika lähteä joogaamaan. Siitä siirryn suoraan nukkumaan, ja nukun tosi sikeästi. Joogan yhteydessä teen rentoutus- ja meditointiharjoituksen.

Uusi haaste

Silmiini sattui Twitterissä haaste, jota päätin heti matkia: lihasvoimin 3 000 km tänä vuonna. Ensiksi tarkastin vain Samsung Health -sovellukseni kilometrit, eikä se antanut kuin 122 vuoden kahden ekan kuukauden ajalta, mutta onnekseni uskollinen Huaweini on laskenut päivittäisistä askelista koostuvat kilometrit, ja niitä on sentään kertynyt jo yli 300. Nyt on hyvä tekosyy ostaa uusi pyörä, jotta pääsee polkemaan kilometrejä kesällä.

Kuntolenkki meni jo 20 minuuttiin, mutta nyt tuli stoppi, kun tuli ensin suojakelit ja sitten pinta jäätyi, eli eilisestä on ollut taas nastakenkäkelit. Viime kuussa kävelin 11 (yli) 2 km:n lenkkiä ja pari lyhyempää. Eli en siis ihan joka toinen päivä. Nyt taas pakastaa, ja toivon, että tulisi kunnon kävelykelit ennen kuin lähden Auttoisiin ensi viikolla.

Perheen abi joutuu yo-kirjoituskaranteeniin, joten mekin rajoitetaan menemisiämme puolison kanssa. Menen tänään salille ja huomenna vielä uudestaan siipan kanssa, mutta sitten jätämme sen, kunnes kirjoitukset ovat ohitse. Sääliksi käy abia, kun muutenkin on ollut kurjaa, kun penkkarit ja abiristeilyt peruttiin, ja nyt joutuu vielä kökkimään kaksi viikkoa vanhempien kanssa (ja tietysti koko kirjoitusten ajan siihen päälle).

Suolisto-ongelmat vaivaavat edelleen, ja mielessä pyörii, että onko siellä jotain pahempaa. Huomenna se selviää, kun lääkäri kurkistaa peräpäähän. Toivon totisesti, että se on vain pukama, ja että pääsen siitä huomenna eroon.