Stressistä

Nyt se taas tuli ja iski: stressi, nimittäin.

Tällä kertaa huomasin sen vaikutuksen ihan selvästi. Cambridgen alusta asti (5.11.) mun paino on koko ajan pudonnut, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta, kun olen syönyt reilummin. Kun olen noudattanut suunnitelmaa, paino on pudonnut. Jouluviikolla - tietysti - tuli inhottava työsuma, kun yritettiin saada työt tehtyä ennen joulua, ja kas, painonpudotus pysähtyi kuin seinään. Vähänkö kirosin, kun just ennen joulua tapahtui niin, kun tiedossa on, että joulun jälkeen työtilanne on samanlainen, eli suma odottaa, kunhan tämä väkisin pidetty vapaa on ohi, ja kun jouluna on lupa syödä mitä tahansa. Ja onkin syöty.

Valitettavasti rahatilannekin näyttää siltä, että on paahdettava töitä hulluna. Tosin juuri tällä hetkellä tilanne on se, että välipäivien jälkeen töitä ei ihan heti ole, mutta se voi muuttua hetkessä.

Tämmöinen artikkeli sattui taannoin silmiin "Chronic Stress Causes Serious Damage - But Is It Reversible?" MindBodyGreen -sivustolta. Sen on kirjoittanut Emma Loewe, ja siinä kerrotaan mm. että 25-40% sairauksista liittyy stressiin. Ja että on todettu, että krooninen stressi ja tulehdus lyhentää telomeerejä, jotka suojelevat meidän DNA:ta. Minähän olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että stressi tappaa, ja että stressi aiheuttaa syöpää. Syöpähän on autoimmuuni sairaus, joka on meidän geeneissä jo valmiina. Jos telomeerit ei suojaa meidän geenejä, ja syöpägeenit pääsevät aktivoitumaan, ja sitten tulee syöpä. Tai jotain. Enhän minä tiiä, mutta olen joskus lukenut, että stressi edesauttaa syövän puhkeamista.

Artikkelissa kyse on siitä, voiko kroonisen stressin vaikutuksia peruuttaa, ja vastaus on, että kyllä voi. Mutta kuten siinäkin sanotaan, jos elää keskellä sitä stressaavaa tilannetta, se on tosi vaikeaa. Pitäisi harrastaa liikuntaa säännöllisesti, nukkua hyvin (!), syödä terveellisesti ja viettää aikaa muiden ihmisten kanssa. Miten sen teet, jos pitää yötäpäivää tehdä töitä ja aina on kiire?

Niin, päivitystä. Paino tosiaan lakkasi putoamasta, ja on sen koommin vaan noussut, koska olen syönyt jouluruokia ja kaikenlaisia herkkuja. Minähän teen itse joululaatikot ja lohicharlotan ja rosollin ja muut, ja tänä vuonna kävi niin, että lapset eivät olekaan välipäivinä syömässä jouluruokia, joten meille jäi sitten enemmän syötävää. Hupsista. Liikuntaa olen sikäli harrastanut, että viime viikolla askelia tuli keskimäärin yli 12 000 päivässä. Sit mä kävin pari kertaa sen kahden kilometrin lenkin, ja huomenna olisi tarkotus kävellä sellainen Oulussa, kun odotan tytärtä lääkäristä.

Mutta joo, nyt täytyy kehittää jokin stressintorjuntakeino, ja voisin kuvitella, että jooga ja meditointi auttaisi. Taidan ottaa sen tavan itselleni takaisin.

 

Haahuilua

Pitäisi tehdä sitä ja tätä, mutten jaksa keskittyä mihinkään, koska millään ei ole juuri nyt deadlinea. Ilman deadlinea on vaikea toimia.

Yksi keskittymistä häiritsevä seikka tässä päivässä on se, että minulla on alapäässä finni. Tarkemmin sanottuna nivusessa. Sellainen iso ja kivulias paise, johon sattuu kun liikkuu, koska siihen kohdistuu hankausta sieltä ja täältä. Luulen, että se johtuu paikallishormoonihoidosta, jota olen käyttänyt viime aikoina.

Kävin nimittäin äskettäin oikein yksityisellä gynekologilla, kun papa-kokeen ottaminen epäonnistui kahdesti. Ja maksoin itseni kipeäksi siitä. Se maksoi lopulta enemmän kuin kuvittelin, koska tietysti hinnastossa näkyvän hinnan päälle tuli yhtä ja toista. Olin käynyt vuonna 2016 saman gynekologin vastaanotolla eri firmassa silloisen työterveyshuoltoni piikkiin, ja tykästyin häneen. Kun papa-näytteen ottaminen toiseen kertaan epäonnistui, terveydenhoitaja vihjaisi, että se voisi onnistua gynellä, ja niinpä päätin sitten satsata siihen. Kuten gyne itsekin huomautti, toki olisin voinut hommata lähetteen lääkäriltäni, mutta sitten olisi pitänyt ensiksi varata ja saada lääkäriaika, sitten lääkäri olisi ronkkinut - eikä siinä mitään, minulla on erinomainen omalääkäri terveyskeskuksessa, mutta hän ei nykyisin ultraa itse, vaan ultraan pitää sitten olla lähete ja eri aika. Ja siinä olisi mennyt kauan. Nytkin meni aikaa ennen kuin sain aikaseksi varata ajan. Aikaseksisaaminen on haasteellista nykyään, oli homma mikä tahansa.

Gyne huomasi ongelman heti, eli liian kuivat limakalvot, mikä on tyypillistä vaihdevuosi-ikäiselle. Ja sitä varten määräsi siis paikallishormoonihoidon, joka luultavasti on nyt syypää siihen kivuliaaseen finniin mun nivusessani. Lääkäri määräsi Vagifem-emätinpuikkoja, mutta se vaihdettiin apteekissa Vagidonnaan, koska siitä syntyy vähemmän jätettä. Noh, finnin elikaari on onneksi tuttu ja aika lyhyt, ja toivottavasti tämä jää yksittäistapaukseksi. Muutoin en ole havainnut mitään sivuvaikutuksia, ja "puikkojen" (jotka ovat siis oikeasti pillereitä) käyttö on helppoa, kun tekniikan saa haltuunsa.

Otsikko viittaa muuteen juuri tämän tekstin teemaan: amerikanenglannissa on sana "hoohaa", joka tarkoittaa naisen alapäätä.

Noin muuten vaikka gynekäynnin hinta kirvelee edelleen, niin siitä huolimatta pidän sitä hyvänä päätöksenä. Gyne tutki myös rinnat ja ultrasi kohdun, joten voin olla rauhallisin mielin terveyteni suhteen. Itse asiassa minulla olisi pitänyt olla tänä syksynä myös reumakontrolli, mutta siihen ei ole kutsua tullut.

Cambridge-kuuri sujuu ihan ok: paino on pudonnut niin, että tänä aamuna kotivaaka näytti 95,7 kg. Olen ihan tyytyväinen putoamisvauhtiin: en haluakaan pudottaa nopeammin, jottei sitten tule kovaa takaiskua, enkä ryydy ihan täysin, ja - toivottavasti - nahka ei pääse löystymään pahasti. Eilen näin juuri TikTok-videon nuoresta naisesta, joka oli pudottanut painoaan reippaasti, ja hänellä oli ihan hirveän näköinen vatsanahka. Minä en ole nuori, minun ihossani ei ole tuoretta ja tervettä kollageenia, joka kuroisi ihon kasaan, joten mietin kyllä, miten saan sen pysymään kuosissaan edes jotenkuten. En haluaa mitään löllyvää helttaa vatsani kohdalle. Taidan sittenkin jatkaa kollageenivalmisteen syömistä.

Noh, se nyt ei ole ihan ajankohtaista vielä. Toivottavasti keväällä on.

Huomaan kyllä olevani laihdutuskuurilla: minulle ehtii tulla reippaasti nälkä ennen kuin on seuraava ruoka-aika. Pidän kuitenkin huolen siitä, että nukkumaan mennessä ei ole nälkä. Nyt, kun joulu on edessä, mietin, miten jatkan kuuria. Koska Cambridge-aamupuuro on jotenkin tukevampi kuin normaalipuuro - varsinkin, kun höystän sitä kuituvalmisteella, leseillä, pellavansiemenrouheella ja mustikoilla - niin ajattelin jatkaa sillä, ja keitellä välillä itselleni tavan puuroa. Ja jouluna tietysti syödään perheen kanssa riisipuuroa. Lisäksi pidän smoothieita varastossa, koska iltapala tuottaa välillä ongelmia. Mutta päiväruoka on helppo kehitellä itsekin: mulla onkin jo keittoja pakasteessa, ja patukat ovat vain hätävara.

Olen onnistunut käymään myös kuntolenkeillä, jo ainakin kolmella. Kyllä se tästä.

Punnituspäivä

Tapaaminen valmentajan kanssa oli aamutuimaan, joten ovelana jätin puuron syömättä ennen sitä. Valitettavasti paino ei ole pudonnut, mutta kuulemma rasvaprosentti on, eli painossa on paljon nestettä. Ihan kiva. Tiesinhän minä sen itsekin. Kotivaaka kerkesi jo näyttää 96,7, mutta tänään se oli 97,6. Isän luona tuli mussutettua kakkua ja ties mitä, ja sitten oli viime torstaina Helsingin-matka, jolloin syötiin ravintoloissa ja kahviloissa, ja tulihan niitä herkkuja mussutettua. Tämä oli tiedossakin. Nyt seuraavat kaksi viikkoa mennään tiukalla linjalla - mitä nyt yhdet pikkujoulut sattuu matkan varrelle.

Kertaakaan en ole ehtinyt vielä kuntolenkille, ja salillakin vain pyörähdin. Aika menee kaikkeen muuhun kuin työntekoon, en oikein edes tiedä, mihin kaikkeen. Haahuilemiseen. Tänään pitäisi paukuttaa kaksi jaksoa, koska en eilen ja toissapäivänä tehnyt juuri yhtään töitä.

Jospa tämä tästä.

Upsansaa

Ekalla viikolla lähti kaksi kiloa. Tästä toisesta en tiedä, kun olen isän luona, ja täällä vaaka perinteisesti valehtelee, mutta kävin sillä aamiaisen jälkeen tänään, ja se näytti peräti neljää kiloa. Mutta kuten sanoin, se valehtelee. Siis näyttää toisin kuin kotivaaka, enkä käynyt heti tultuani, joten en voi verrata.

Täällä olen tehnyt niin, että olen syönyt Cambridge-puuron, lounaaksi kahvin kanssa voileivän, jossa Floraa, juustoa ja tomaattia ruisleivällä sekä kakkupalan, välipalaksi hedelmää tai Cambridge-patukkaa, päivälliseksi keittoa ja näkkileipää, ja iltapalaksi Cambridge-smoothien. Ajattelin, etten laihdu täällä - tai siis laihduta, koska sitä minä teen - koska syön isän kanssa normaaliruokaa. Mutta tuntuu kuin niissä Cambridge-ruuissa olisi jotain, mikä kiihdyttää aineenvaihduntaa.

Julistin jo somessa (joka nykyisin mulla on Mastodon), että olen laihdutuskuurilla. Nimenomaan siis kuurilla. En minä aio ryhtyä elämään Cambridge-elämää, eli tämä ei ole elintapamuutos. Elintapamuutos on tehty jo aiemmin. Se on sitä, kun sanon ei töille ja pidän huolen siitä, että on vapaa-aikaa eikä ole stressiä. Yksi laihduttava tekijä täällä isän luona sen säännöllisen ruokarytmin lisäksi voi olla se, että nukun täällä aina paljon. Tosi paljon.

Mä katson iltaisin TikTok-videoita, ja erityisesti erilaisia jumppa- ja tanssivideoita. Mä ihastelen huikeita akrobaattitemppuja, ja unelmoin, että pystyisin itsekin jonain päivänä sellaiseen. Kaikki ohjeet siellä vaan on sellaisia, että tee sata näitä päivittäin, niin sillä lähtee. Joo, tekisinhän minä, jos ei olis elämässä paljon muutakin tekemistä. Vaan kaipa se on priorisoinnista kiinni. Mutta jos teen sata vatsalihasliikettä päivässä, niin pitäähän mun tehdä muitakin liikkeitä. Pitää treenata kokonaisvaltaisesti. Täällähän mä en pääse päivittäin siihen 10 000 askeleeseen juuri koskaan (paitsi eilen pääsin, kun kävin kahdella lenkillä), ja nyt en ole päässyt edes juoksemaan, koska on ollut pakkasta ja lunta ja liukkaat tiet, joilla olen sitten kävellyt.

Päätin palata vanhaan haasteeseeni, joka löytyy tästä postauksesta "Kuntotestausta" vuodelta 2020, ja se haastehan on, että seuraavaan juoksukauteen mennessä kävelen sen kaksi kilsaa aikaan 18 min 30 sekuntia. 21 minuuttia meni tänään. Olen varma, että mulla on kunto kohonnut, ja että se onnistuu.

Mutta joo, jos tällä tavalla paino putoaa, niin se on helppoa. Luulenpa vaan, että se ei kovin pitkään jatku näin helppona. Jos arvioi sen perusteella, että on nälkä, niin sitäkin on.

Ja niin, juoksukausi taisi päättyä, kun täällä tosiaan on lunta ja jäätä ja pakkasta, ja tiet ovat liian liukkaat juoksemiseen. Mutta sen sijaan olet tehnyt tosi reippaita kävelylenkkejä. Olin toivonut pääseväni vielä juoksemaan, kamat on mukana, mutta eipä voi nyt mitään.

Day four

Dear diary,

Cambridge-kuurin neljäs päivä on lopuillaan. Piti aloittaa maanantaina, mutta viikonlopuksi aikomani palsternakka-inkiväärikeitto epäonnistui surkeasti (mikä on sikäli outoa, että mun keitokseni eivät koskaan epäonnistu, mutta tässä olikin aineksina valmiiksi pilkotut ja valikoidut ainekset, ja mukana oli jotain - mahdollisesti sitruunaruohoa - joka ei pehmennyt keitettäessä, vaan hajosi sellaisiksi karvoiksi tai ruodoiksi keittoon, mikä teki siitä mahdotonta syödä, eikä makukaan ollut kummoinen) joten aloittelinkin jo sunnuntaina spagetti bolognesella, joka oli yllättävän hyvää. Maanantaiksi tulikin sitten sijaisuus, joka jatkui tiistaille, ja siihen kuului ruokavalvonta, joten tietysti söin koulussa. Maanantaina lisäksi päätimme sitten tehdä nugetit, jotka olisivat menneet vanhaksi, ja tein siihen kaveriksi kukkakaalimuusia pakastekukkakaalista, kun muuta ei löytynyt. Kukkakaali oli jo vähän vanhentunutta, mutta siitä tuli ihan hyvä muusi. Tulipa sekin kokeiltua.

Eli ihan pelkällä Cambridgella en ole toistaiseksi selvinnyt, mutta olen nyt opetellut juomaan reilusti ja olen keventänyt kunnolla. Eli syön nyt aamulla puuron, johon sekoitan mustikoita ja kuituvalmistetta ja leseitä. Ja niin, juon aamuteen hunajan ja rasvattoman maidon kanssa, kuten ennenkin, sekä kahvin kauramaidon kera. Sitten syön lounaan - kotona ollessa se on pari ruisleipää hummuksen ja kurkkuviipaleiden kera, ja jälkiruoaksi kahvi kauramaidon kera ja 1/3 patukkaa. Sitten iltapäivällä toinen kahvi ja toinen pala patukkaa. Päivälliseksi Cambridge-ateria sekä kahvi & patukanpala. Iltapalaksi sitten smoothie. Ja niin, nyt söin mandariinin. Hommasin Sunwic-kuituvalmistetta, kun sitä luontaistuotekaupassa suositeltiin, ja kun tajusin, että tässä on melkoinen ummetuksen riski.

Ajattelin, etten ala sille pelkälle Cambridgelle kuitenkaan, jotta ei käy huonosti terveyden kanssa. Olen juuri päässyt eroon lääkityksestä, enkä halua nyt ottaa turhaa riskiä sen kanssa. En reuman suhteen, enkä peräaukkovaivojeni suhteen, eli sitä ummetusta. Jos tällä menetelmällä ei ala tapahtua mitään, niin tehdään sitten radikaalimpia muutoksia.

Lisäksi edessä on lähiaikoina lisää kaikenlaisia muuttujia: jo lauantaina on kokous ravintolassa ruokineen ja illalla perheen pikkujoulu tortilla-aterioineen, ja ensi viikolla menen isän luo, jossa en kuitenkaan voisi pelkällä Cambridgella olla. Ja sitten pikainen visiitti Helsinkiin. Jos sen viikon jälkeen ei mitään ole tapahtunut, tiputan kaiken ylimääräisen pois.

Cambridge

Hellurei ja heikoille jäille. Tänään on sellainen päivä, että piti aamulla lähettää parikin peukunpitämispyyntöä universumiin. Toinen liittyy tyttäreen ja hänen onnellisuuteensa, joten ei siitä sen enempää - paitsi niitä peukkuja edelleen - mutta toinen liittyi minuun ja jänskätti kummasti, eli tämä Cambridge.

Varasin ajan jo runsas viikko sitten, enkä oikein tiennyt, mitä odottaa. Mutta valmentaja oli niin energinen, että päädyin virran vietäväksi ja otin hältä lyhytohjelman, eräänlaisen pikapaketin, vaikka olin ajatellut ottavani rauhallisesti. Toisaalta, tälläpä nyt sitten selviää, jaksanko tällaista, ja tällä pääsee sitten alkuun. Se kai tässä on ideana.

Mutta ajattelin nyt kuitenkin tehdä itselleni selväksi syyt, miksi tähän hommaan lähden.

1) Mä painan liikaa. Paino rasittaa mun niveliä ja paino rasittaa mun pyörääni (joudun jatkuvasti pumppaamaan renkaita) ja noin yleisesti ottaen paino rasittaa kaikkea mahdollista: tuoleja, sänkyä, saunan lauteita, you name it. Ja mua itseäni: sata kiloa elävää lihaa on hiton raskasta kantaa tai nostaa.

2) Mä olen lihava. Mitkään kivat vaatteet ei mahdu mulle, tai sitten niiden pitää olla niin isokokoisia, että ne näyttää puolijoukkueteltalta. Kun mä kerron ihmisille - harvoille ja valituille, tietysti - miten paljon mä painan, ne sanoo, etten mä näytä siltä. Enkä näytäkään. Mä näytän vähän tukevalta, mutten mitenkään lihavalta, koska olen näin pitkä. Mutta lihava mä olen. Mua ärsyttää, kun maha on tiellä jumpatessa.

3) Mun terveys. Mä olen kohtuullisen terve, mun ylipaino ei vielä vaikuta mun terveyteeni, mutta tiedän, että tämä ei ole tervettä. Mulla on sisällä viskeraalista rasvaa, joka haittaa mun sisäelinten toimintaa.

4) Mun ulkonäkö. Vaikuttaa ehkä tekopyhältä panna ulkonäkö tänne viimeiseksi, mutta vaikka inhoan läskejäni, ja vaikka pääsisin niistä eroon, niin en usko, että se vaikuttaa hirveästi siihen, miten suhtaudun ulkonäkööni. Luultavasti inhoan sitä silti. Mutta ehkä vähän vähemmän. Mä olen aina ollut iso ja kömpelö, ja inhonnut sitä. Mä olen jo keski-ikäinen eukko, mua ei kuitenkaan kukaan katso sen enempää, olin minä laiha tai lihava.

Ennen kaikkea mä haluan päästä liikkumaan kevyemmin, ilman, että täytyy koko ajan ottaa paino ja nämä löllyvät läskit huomioon.

Homma menee nyt niin, että aloitan maanantaina sen ohjelman, jossa syön neljä Cambridge-ruokaa päivässä enkä muuta. Sen verran meinaan huijata, että juon teeni ja kahvini kalorillisina, kuten tähänkin asti. Ruokien lisäksi pitää juoda kolme litraa kaloritonta nestettä. Lasken ne kahvit ja teet samaan. Viikon kuluttua on seuraava tapaaminen. Ensimmäiset päivät ovat kuulemma kuin paastoaisi.

Katsotaan, kuin äijän käy.

Tasan sata

Auttoisissa juoksin monet lenkit, ja kotiin tultua olen juossut pari neljän kilometrin lenkkiä. Tänään jo harkitsin, mutta kun olin koiran kanssa lenkillä, ihana ilma muuttuikin sateeksi, joten päätin jättää sen huomiselle, jolle on luvattu parempaa säätä. Sen sijaan eilen olin pitkästä aikaa uimassa! No, Helsingissä pari viikkoa sitten olin hotellin uima-altaalla pulikoimassa toki, mutta en ihan tosimielellä treenaamassa. Eilen treenasin tosissani tunnin ajan, ja ai että teki hyvää! Ensiksi jumppasin n. 40 minuuttia: rouvat olivat jumpparuudun ääressä (äärimmäisen loistava keksintö, muuten, ne ohjatut jumpat näytöstä altaan vieressä),kun tulin, ja olin vähän päälle vartin mukana siinä, kunnes se loppui, ja sitten yksi rouvista laittoi pyörimään jumpan, joka kuulemma kesti 25 minuuttia (minähän en ilman rillejä nähnyt mitään muuta kuin sen ohjaajan ruudussa). Sitten uin 200 metriä ja juoksentelin vielä hetken sen päälle, mutta juoksualtaassa oli liikaa liian hidasta väkeä, joten luovutin. Ja koska olin pyörällä liikenteessä, mulla ei ollut saappaita eikä sauvoja mukana. Sanon juoksuvastuksia saappaiksi, koska ne tuntuvat vähän siltä kuin olisi saappaat jalassa vedessä.

Otsikko viittaa vaakalukemaan. Se tuli kyllä pyjama päällä, mutta silti. Vannoin silloin muinoin, etten enää palaa kolminumeroiseksi, ja siksikin varasin nyt sen Cambridge-valmentajan. Kävin gynekologilla viime viikolla - omalla rahalla, ja hitto että kirpaisi, se hinta siis - koska kesällä minulta ei saatu otettua papanäytettä, koska se sattui liian kovasti. Tämä gynekologi höpisi koko ajan, jotten huomaisi kipua, ja sai kun saikin sen otettua. Siksi minä sinne menin. Ja hän löysi syynkin kivulle: liian kuivat limakalvot. Käy järkeen. Menin myös siksi, että halusin oikean gynen tutkivan ja ultraavan. Omalääkärimme on mahtava tyyppi, mutta hän ei nykyisin saa enää itse ultrata, vaan pitää aina lähettää ultraan erikseen. Jos olisin mennyt terveyskeskukseen, olisin joutunut odottamaan kiireetöntä aikaa, sitten odottamaan ultraan pääsyä, ja lääkäri tuskin olisi tutkinut sen tarkemmin. Tällä perustelen itselleni sitä, että maksoin lähes 200 yksityisestä. Totta puhuen en arvannut sen olevan niin kallista, luulin sen maksavan noin satasen verran. Mutta turhapa siitä olisi ollut nurista sen jälkeen, kun tutkimukset oli tehty. Gyne oli mukava, olin kerran käynyt hänen vastaanotollaan työterveyshuollossa 2016, ja jutteli niitä näitä siinä samalla. Mielenkiintoista oli se, että hän puhui minun olevan kelttiläistä alkuperää (punapää) ja että limakalvojen kuivuminen on siksi luonteenomaista. Koska työn alla on suomen kielihistoria, saan hyvä tekosyyn tutkia sitä kelttiväitettä. Toistaiseksi en ole löytänyt todisteita siitä internetistä. Vaivaan gyne määräsi paikallishormonihoitoa, sellaisia sisälle pantavia puikkoja. Ekan laittaminen on melkoista räpellystä, josta jäi ikävä tunne alapäähän, mutta eiköhän se siitä rutiiniksi muutu. 

Mitä odotan Cambridge-valmennukselta? Lähinnä kontrollia. Sitä, että joku muukin kuin minä itse vahtii painoani. Mulle olisi voinut riittää joku ryhmäjuttu, mutta sellaista ei löydy. Söin aikoinaan niitä Nutrilettejä, ja ajatuskin pussikeittokuurista etoo. Vasta sain vanhentuneet smoothiejauheet heitettyä pois kaapista. Koska ne pussikeitot on osa sitä valmennusta, niin toki niitä pitää sitten syödä, mutta ostan nyt sitten lähinnä niitä välipalajuttuja varmaankin. Käynnistän homman jo ensi viikolla siten, että lopetan herkuttelun ja karsin nyt alkuun juuston ja maksamakkaran ruokavaliosta. Muutenkin kun pitäisi päästä eroon eläinperäisistä tuotteista. Nyt eletään naama näkkärillä jouluun asti, ja silloin vähän herkutellaan - maltillisesti. Paitsi, että tänään on vielä ihan oma vapaailta. Ensi viikolla olen taas opena, joten on helpompikin elellä asiallisesti.

Töitä en ensi kuulle ota enää lisää, niitä on jo rutkasti. Pitää saada nämä opiskeluhommat kasaan, ja haluan lisää opetushommia.

Mitä muuta? Äidin kuolemasta tuli eilen kahdeksan vuotta. Jotenkin uskon, että äiti on siellä jossain. Luulen, että äiti itse uskoi siihen. Ja ehkä isäkin syvällä sisimmässään uskoo. Kun hän kertoi sydänkohtauksestaan (jota ei tiennyt silloin sydänkohtaukseksi), hän sanoi: "Luulin jo pääseväni äidin luokse." Terkut sinne jonnekin, äiti. Sun tyttärentyttärestäsi tulee kauppatieteiden maisteri.

Värikäs puu isän pihalla Auttoisissa.

Takaisin juoksuhommiin

Palasin lenkkihommien pariin runsas viikko sitten maltillisella 3,3 km:n lenkillä, ja yllättäen se tuntui ihan hyvältä. Sitten oli taas niin hektisiä työpäiviä, etten ehtinyt millään juoksemaan, mutta nyt olen taas Auttoisissa, ja juossut jo kaksi kertaa Kievarin lenkin, eli sen 3,5 km. Tänään on tosi sateista, ja olen aamupäivän huhkinut pihahommista, joten saatan tyytyä tänään lyhyempään lenkkiin. Ja lenkkarit ovat litimärät niistä pihahommista. Lisäksi illalla on luento, joten lenkille pitäisi päästä ennen sitä.

Täytyy sanoa, että kesä meni aikalailla persiilleen painonpudotuksen suhteen: kiloja on tullut 4-5 lisää. Ensinnäkin me reissasimme aikalailla, ja reissussa tuli syötyä kaikenlaista, mitä ei pitäisi. Ja koska reissasimme, niin väliajat piti paiskia töitä, mikä tarkoittaa istumista ja stressiä, jota on ollut IHAN LIIKAA! Kuulin just, kun joku televisiossa sanoi, että istuminen on uusi tupakka, ja poi vojat, tämä täti on kyllä tupakoinut liikaa. Siksi ryntäsinkin riemumielin haravan varteen tänään, kun työtilanne hellitti. Ja olisin siellä nytkin, jos ei tulisi vettä kaatamalla, eikä edessä olisi sitä luentoa, joka vaatii tietokoneen ääressä istumista.

Ja se stressi. Se tappaa, kuten olen monesti sanonut. Kun mulla on paljon töitä ja kiirettä edessä, en saa nukuttua, joudun turvautumaan lääkkeisiin, ja kaikki on huonosti. Juuri nyt yritän taas lutvia niin, ettei sellaista tilannetta tulisi. Kohtuullinen määrä töitä on ok, ei aiheuta stressiä, mutta välillä niitä kasautuu aivan tolkuttomasti. Just nyt en osa mitään, mikä ei erityisesti innosta (koska olen jo lupautunut tekemään sellaisia, jotka eivät innosta), tai mitä ei suoraan tarjota. Sanotaan, että pitää olla joku erityinen syyt ottaa joku työ vastaan. Ja juuri tällä hetkellä tilanne näyttää ihan hyvältä.

Jututin äskettäin tuttuani, joka kertoi laihtuneensa 20 kiloa Cambridge-valmennuksessa, ja kehui sitä paikallista valmentajaa tosi hyväksi. Siis meidän paikallista. Kiinnostuin kovasti, ja ajattelin, että jos tästä ei nyt mitään tule, aloitan sen vuoden vaihteessa. Tai niin, no. Kun tästä ei mitään tule. On tässä yksin yritetty jo niin kauan ja moneen kertaan. Ajattelen niin, että jos pääsisin sillä Cambridgellä keväällä vauhtiin, voisin jatkaa omin voimin ja liikunnan avulla kesällä kevyempänä. Kun nyt on siihen varaa. Katsotaan, miten käy. Muutos mieli -valmennus jatkuu yhä, ja hyväähän se tekee, tai tekisi, jos ehtisi niitä harjoituksia tekemään. Otan kuitenkin siitä saamani opit mukaani Cambridge-polulle, ja loppuelämääni, joten onhan siitä toki hyötyäkin, sitten.

 

Koronatauko

Iskihän se korona sitten lopulta myös meikäläiseen.

Edellisen postauksen jälkeen lähdin illalla lenkille, ja sen aikana sain tekstiviestin, jossa minua pyydettiin sijaisopeksi koululle seuraavana päivänä. No, koska minulla oli käännöstöitäkin, seuraavat neljä päivää olivat tosi hektisiä, kun ensin tein kuusi tuntia töitä opena ja sitten käännöstyöt, joten en voinut juosta. Ja sinä aikana siippa sairastui koronaan. Jo siitä asti, kun hän alkoi oireilemaan, pysyttelimme etäällä toisistamme ja pyyhimme hanoja ja kahvoja yms. estääksemme tartunnan, mutta niinhän siinä kävi, että kun open hommat torstaina loppuivat, minäkin aloin oireilla. Onnekseni olin siirtänyt deadlineja opehommien takia niin, että saatoin oikeasti levätä ne ekat pari päivää. Ja voi pojat, miten lepäsinkin. Ekana päivänä oli kuumettakin, mitä mulla ei koskaan ole, ja käytännössä nukuin koko päivän. Toisena päivänä pääsin jo raahautumaan sohvalle ja katsomaan telkkaria. Onni onnettomuudessa oli myös se, että siippa oli jo päässyt pahimman yli, ja saattoi hoitaa koirat ja käydä hakemassa kaupasta tilatut ruoat jne. ja minä sain siis ihan tosissaan levätä. Olipa ihanaa. Lekottelu ja lorvailu on ihanaa ja hyväksi ja terveellistä ihmiselle.

Sairastumisesta on nyt jo yli kaksi viikkoa, mutta edelleen minä rohisen. Lenkille en ole uskaltautunut, mutta salilla kävin pari kertaa. Eli viimeksi olen juossut siis kolme viikkoa sitten. Ensi viikolla lähdemme Ivaloon viikoksi, ja otan lenkkarit mukaan - josko siellä uskaltautuisin lenkille. Sairastamisen jäljiltä minulla on myös selkä kipeänä. Nyt olen pari päivää syönyt ibuprofeiinia kuurina, mutta ei se tunnu auttavan. Juoksutilasto meni siis häneksi tältä kesältä.

Kuten aiemmin kerroin, olen ottanut tavakseni jumpata koiraa ulkoiluttaessa, ja aina välillä kehittelen uusia taukojumppia, joita sitten muistan parina päivänä tehdä. Nyt löysin taas uuden hyvän TikTokista, ja yritän ottaa sen tavakseni.

Taas kerran uusi yritys

Koska tämä on juoksu- / hölkkäblogi, niin ensiksi juoksutilanteesta. Juoksukoulun, jossa siis tavoitteena on keskimäärin 10 km / vko, keskiarvo on tällä hetkellä noin 8,3 km / vko. Edellisviikolla sain polveni kipeäksi, kun lähdin koiron kanssa yllättäen juoksemaan, jase jotenkin nitkahti. Oli pakko ottaa varovaisemmin ja pidin sitten vähän pidemmän tauon. Torstaina (nyt on sunnuntai) piti tehdä töitä koko päivän, ja yhdessä vaiheessa tuli tunne, että on pakko päästä lenkille. Ja sepä sujuikin kuin siivillä. Tällä kertaa lämmittelin huolellisesti, koska polvivaiva. Oli ihan mahtavaa juosta, ja sain kovimman ajankin kilometrille. Tänään olisi tarkoitus lähteä illalla ainakin lyhyelle, jotta saan sen 10 km täyteen tälläkin viikolla. Olisin mennyt aamulla, mutta aamu venähti vähän myöhäiseksi, ja sitten piti kävelyttää koirot, joten jätän iltaan, jolloin on viileämpää. Nyt pitelee hellettä.

Viime viikko oli muutoinkin erilainen, koska koirot eivät olleet kotona, joten mulla ei tullut normaaleja löntystelylenkkejä. Siitä huolimatta sain parina päivänä sen yli 10 000 askelta: toisena siivosin koko huushollin, pesin lattiat ja kaikki (koska ei ollut koiria) ja toisena tuli muuten vaan askellellettua sen verran, kun tytär tuli käymään ja sen kanssa palloiltiin kylillä. Koirot tulivat perjantaina, ja sitten on löntystelty lenkkejä, mutta aika varovasti, koska helle ja koska toisella on ollut vatsaongelmia.

Uusi yritys lähtee nyt painonpudotukseen, taas. Kesä on mennyt siihen, että ollaan reissattu, ja siinä välissä tehty kieli vyön alla töitä. Siitä seurauksena olen ollut ja olen tosi väsynyt, ja olen ollut stressaantunut, ja syönyt karkkia. Paino on noussut 99 kiloon. Nyt on pakko pudottaa. Uskon, että polvikin mulla reistailee just tuon painon takia. Aion ryhtyä preppaamaan itselleni aterioita. Tähän on saatava joku roti, ei muuten tule mitään. Osa sitä on se, että mun täytyy ilmoittaa siipalle, etten tee hänelle ruokaa. Että teen vain itselleni. Mua ei ole huvittanut tehdä valmiiksi ruokaa, koska siippa on syönyt siitä osan, jolloin en ole saanut sitä vain itselleni. Ja sitten olen syönyt kevyitä keittoja, koska en ole viitsinyt tehdä kunnon ruokaa. Nyt alan tekemään kunnon ruokia, joita sitten syön pitkin viikkoa.

Mielen muutos

Minähän olen perehtynyt tähän mielen ja ajattelun muutokseen oikein erityisesti, kun olen kääntänyt kaksi kirjaa aiheesta. Sikäli tämä Muutosmieli-valmennus on mulle osittain tuttua. Uskon kyllä, että harjoitukset - sikäli kun niitä ehtii ja muistaa tehdä - auttavat. Niiden tarkoituksenahan on muuttaa ajattelussa käytettäviä hermoratoja niin, että uudet tavat vakiintuvat käytännöiksi.

Se, mitä tarvitsen, on uusia sellaisia tapoja, joita voisin toteuttaa kaiken kiireen keskelläkin. Puolen tunnin meditaatiosessio tai harjoitus jonkun äänitteen kanssa ei toimi, koska se vaatii sen puoli tuntia aikaa plus kaiken, mitä sen valmisteluun tarvitaan. Jos aloitan puolen tunnin harjoituksen, niin eikö joku kohta tule häiritsemään. Opettelin keväällä sellaisen tavan, että teen jalkoja treenaavia liikkeitä, kun koira pysähtyy nuuskimaan tai asioilleen lenkillä - mitä meidän vanha koira tekee yhtämittaa. Se tapa on pitänyt ja toiminut ja tehonnutkin aika kivasti, musta tuntuu. Tarvitsen lisää vastaavanlaisia. Nyt yritän ottaa tavakseni hieroa jalkapohjissani niitä pisteitä, jotka auttavat laihtumiseen. Uskon kyllä vyöhyketerapiaan, mutta on tosi vaikea näin maallikkona määrittää, mitkä ovat juuri ne kohdat, missä mikäkin sijaitsee. Ja luulen, että myös siitä on yhtä monta teoriaa kuin sellaisen esittäjää, minkälainen käsittely auttaa laihtumiseen. TikTokissa on aasialainen nainen, joka antaa kaikenlaisia terveysvinkkejä, ja opastaa erilaisia liikkeitä, joilla pitäisi laihtua. Tuntuu, että hän vain keksii niitä omasta päästään. Että kun hieroo käsiään yhteen 32 kertaa aamuisin, laihtuu. Eipä silti, varmasti siitä olisi terveydellistä hyötyä.

Ylipäätään, kun saisikin tehtyä itselleen tavaksi ne opit, mitä Muutos-valmennuksessa annettiin, niin kyllähän tämä sitten onnistuisi. Perustelen sen toimimattomuutta sillä, että on koko ajan kiire ja liikaa stressiä, mutta kyllä pitäisi pystyä omaksumaan uusia tapoja stressistä ja kiireestä huolimatta. Se guru, jonka kirjoja käänsin, sanoi toisaalta, että jos ympäristö ja elämäntilanne pysyy koko ajan samana, ei voi oikein odottaa, että pystysi muuttamaan tapojaan, ja että mikään muuttuisi. Lisäksi, vaikka saisikin muutettua tapojaan, todennäköisyys, että palaa entiseen, on hyvin suuri, jos on samassa ympäristössä, tai palaa samaan ympäristöön. Esimerkiksi huumeiden käyttäjillä: he voivat päästä eroon huumeista katkaisuhoidossa, kun ovat eri ympäristössä, joka kannustaa ja tukee elämään huumeettomasti. Mutta kun he palaavat kotiinsa, entiseen ympäristöön, he retkahtavat tosi helposti, koska se ympäristö tukee ja kannustaa vanhojen tapojen omaksumiseen uudelleen.

Tunnistan ja tunnustan muutamia tosiasioita itsestäni - ehkä se olisi muutoksen alku: 1) minä odotan koko ajan ihmettä tapahtuvaksi. Kun lainaan uuden kirjan, odotan, että se muuttaa elämäni (kuten jotkut ovat joistain kirjoista sanoneet). Tai että keksin uuden tavan (kuten vaikka sen vyöhykepisteiden painelemisen), joka muuttaa kaiken kerralla. Olen aloittanut ja keskeyttänyt vaikka mitä elämäni aikana. Tai lähinnä unohtanut (nyt kun jatkan tätä tekstiä, huomaan unohtaneeni sen vyöhykejutun). Siitä siis tosiasia 2), unohdan hyvät aikeeni hetkessä. Tuo voimisteluliikkeiden tekeminen on ainoa koiraa ulkoiluttaessa, joka on jäänyt. Nyt työn alla on tasapainoilu (seison hampaita pestessä yhdellä jalalla) ja liikkuvuusharjoittelu. Teen hyviä päätöksiä ja unohdan ne.

Tosiasia 3) on se, että olen herkkuperse. Sen olen tosin tunnustanut jo aiemmin. Nyt olen taas koukussa karkkeihin, enkä edes yritä vastustaa sitä. Aina välillä pääsen siitä irti, ja sitten tulee taas hirveä karkinhimo. Ja 4), olen mukavuudenhaluinen laiskimus. Voisin hyvin maata tuntikausia katsomassa TikTok-videoita. 

Jospa lähtisinkin siitä, että luon itselleni pieniä tapoja, joiden avulla saan tehtyä muutoksia. Ruokapuoli on tavallaan hoidossa, ainoa ongelma on napostelu, ja se onkin iso ongelma.

Kesän saldo

Heinäkuun viimeinen päivä ja good riddance to bad rubbish, kuten yleensä. Heinäkuu on musta vuoden joutavin kuukausi, ja olen aina oikeastaan inhonnut sitä. Välillä on ollut ihan armoton Julyblues, mutta jotenkin olen oppinut lusimaan senkin. This too shall pass, hoen itselleni. Tänä vuonna ei ollut ihan hirevän paha, kun se alkoi häillä Hiidenmaalla ja päättyi Hassisen Koneen keikkaan Tampereella.

Saldo meni silti miinuksille, koska näiden välissä oli ihan hirveästi töitä ja monta stressin takia ihan sikahuonosti nukuttua yötä. Ja karkkia tuli syötyä ja paino nousi. Uskaltauduin vaa'alle, ja siellähän se satanen vilahti, kuin kummitus.

Olen kuitenkin saanut juostua: en sitä kymppiä viikossa, mutta kahdeksaa ja yhdeksää kilometriä. Ja mikä parasta, ei ole ollut kipuja. Joskus saattaa, kuten tänään, kun lähdin lenkille, sattua polveen (vasempaan), mutta se hellittää, kun malttaa hölkötellä riittävän hitaasti. Tänään olikin jalat ihan jumissa, koska eilen tuli mittariin lähes 22 000 askelta, koska oli se kauan - yli 40 vuotta - odotettu Hassisen Koneen keikka. Siellä mulla oli mittarissa jo keikan alkaessa yli 10 000 askelta, kun oltiin päivä riehuttu leirintäalueella koirien kanssa ja pelattu minigolfia ja muuta, ja mietinkin siitä järjettömän kallisarvoisia oluita jonottaessa, että miten jaksan loppuun asti jaloillani - meillä kun ei ollut istumapaikkoja. Mutta eipä mitiä, jaksoin ihan hyvin, musiikki siivitti, ja askelia tuli toinen mokoma. Mutta joo, illalla oli jalat aika muusina ja tänään aika tönkkönä. Mietin, lähdenkö ollenkaan lenkille, mutta päätin sitten lähteä, ja olen iloinen, että lähdin. I can do it.

Nyt alkaa elokuu ja syksy ja uusi elämä taas kerran, Olen isän luona, ja tästä lähtee.

Reissuhommia ja penikkavaivaa

Toissakertaisen lenkin jälkeen, siis muutama päivä sen jälkeen, mulle tuli penikkataudiksi tunnistettu vaiva polven alapuolelle sääreen. Se vaivasi päivän, otin kipulääkettä ja hieroin Voltaren-geeliä, ja seuraavana päivänä (juhannusaattona) pyöräilin siipan kanssa juhannuskokolle ja -oluelle n. 5 km:n päähän Vihiluotoon ja takaisin. Se paransi vaivan.

Valitettavasti juhannuksen jälkeinen viikko oli niin kiireinen - koska me lähdettiin jo torstaina reissuun - etten ehtinyt lenkille. Ja reissu, vaikka se kiva olikin, oli niin kiireinen, etten ehtinyt kuin kerran lenkille. Sen sijaan kyllä tanssin jalkani melkein kipeiksi ihanissa kesähäissä Hiidenmaalla. Fitbit oli tunnistanut sen aerobiseksi harjoitukseksi, mutta vain 15 minuuttia siitä. Sitten maanantaina juoksin kolmisen kilometriä Hiidenmaan Kärdlassa, jossa meidän hotelli oli. Lisäksi kävimme koirien kanssa kävelyillä Hiidenmaalla ja Saarenmaalla, joten olihan sitä muuta aktiviteettia. Joka päivälle, paitsi pisimmille ajopäiville, kertyi reilusti yli 10 000 askelta. Kotimatkalla pysähdyttiin pariksi yöksi isän luo, jossa tehtiin pihahommia niin, että mulla oli jo iltapäivästä lähes 13 000 askelta mittarissa. Sitten unohdinkin sen illaksi laturiin. Siitä huolimatta askelia kertyi sille päivälle 14 691.

Nyt kuitenkin siis harjoitusohjelmaan tuli tauko, mikä harmittaa, kun ei se parin päivän penikkavaivakaan kelpaa tekosyyksi. Ja just nyt on hiukan huono olo, ja pelkään, että siipan vatsatauti on tarttunut muhun. Kaiken kiireen keskellä pidän vapaapäivää, because I'm worth it. Kun meidän lomat ovat reissuja, eivät kotihommat tule tehtyä, eikä se oikein mene levosta. Tarkoitus olisi tänään kuitenkin ensisijaisesti keskittyä itsehuoltoon, eli joogailen ja tanssin ja chillailen vain. Onneksi siippa lähti Lappiin ja vei vaivalloisemman koiron mukanaan, joten voin rauhassa chillata vanhemman koiran ja kissavanhuksen kanssa. He kun eivät hötkyile.

Vaa'alle en ole uskaltautunut, reissussa kun tuli syötyä karkkia ja kaikenlaista herkkua aivan estoitta, sekä pastaa pikaruokina. Ajattelin huomenna kiivetä sille, ja kohdata ikävät tosiasiat. Ennen reissua, kun oli se loppuruuhka töiden kanssa, tuli myös syötyä karkkia. Nyt työlista näyttää taas kiireiseltä, mutta ehkä ei niin kiireiseltä, että tarvitsisi sortua karkkiin. Olin eiliseksi ostanut napostelutomaatteja, mutta enpä muistanut niitä herkuntuskissani illalla, vaan napsin suolakeksejä ja juustoa. Jostain syystä ne napostelutomaatit ja kirsikat ja mandariinit jää aina syömättä, ja mussutan vaan karkkia.

Nyt saan olla kotona kolme viikkoa, ja sitten on edessä Hassisen koneen odotettu keikka Tampereen Ratinalla, ja visiitti isän luo siinä sivussa. Syksyllä on odotettavissa useampiakin viikonloppuja ja jopa viikko yksin kotona, mitä odotan innolla. Mun täytyy myös miettiä, mitä teen opintojeni ja niiden opettajan sijaisuuksien kanssa: lyönkö työkalenterin kiinni heti koulujen alkaessa, vai katselenko ensin, miten kouluvuosi lähtee liikkeelle. Jospa tästäkin heinäkuusta selvittäisiin.

Orjakun satama lauantaina 2.7.2022, jolloin sukulaistyttöni meni naimisiin rakkaansa kanssa,
ja me vieraat saimme juhlia ihania häitä hyvässä kelissä.

Lomareissun saldo ja jälkimainingit

Olimme kaksi viikkoa tien päällä Etelä-Norjassa, ja pakkasin tietysti juoksukamppeet mukaan. Ekan lenkin heitin ekassa majapaikassa Jokkmokkissa, aamupäivällä ennen lähtöä seuraavaan kohteeseen. Seuraavan lenkin juoksin Frostassa, lähellä Trondheimia, myöskin aamulla. Sitten menikin pitkään, kun ei tullut hyvää tilaisuutta (lue: oli kiire lähteä), mutta Kristiansandissa, joka oli matkamme pääkohde, me vietettiin kaksi yötä, ja sain tilaisuuden lenkkeillä. Oslo oli seuraavana vuorossa, ja sielläkin vietettiin kaksi yötä, ja pääsin lenkille. Aamupäivän lenkkeily sopii mulle selvästi parhaiten. Kotiin tultua oli niin hirveästi töitä ja muuta hommaa, että en päässyt lenkille kuin kerran, mutta nyt olen Auttoisissa isän luona, ja ohjelmassa on päivittäiset lenkit, joista tosin eka piti taas töiden takia jättää väliin.

Sitten muuta: Muutos-valmennus päättyi, mutta minä en malttanut lopettaa, vaan tartuin tarjoukseen puolen vuoden jatkosta, joka on nimeltään Muutos-mieli. Tai siis, en halunnut lopettaa, koska en ole valmis, koska mitään ei ole tapahtunut. Tämä uusi valmennus keskittyy nimensä mukaisesti ajattelun muuttamiseen, ja tuntuu, että juuri sitä tarvitsen kyetäkseni saamaan oikeita muutoksia aikaiseksi.

Tällä viikolla on puhuttu elämän puutarhasta ja siitä, mitä siellä haluaa kasvattaa. Esitelmässä ei valitettavasti puhuttu siitä, mitä tehdä, jos puutarhan on vallannut ryteikkö, joka koostuu työstä ja muista velvollisuuksista, eikä niille omille valinnoille ole kuin pieni pimeä nurkka jäljellä. Noh, olenhan minä yrittänyt sitä ryteikköä karsia. Ja yritän edelleen. Päätin, että jätän SPR:n puheenjohtajuuden, jotta voin keskittyä opintoihini. Niin, ja aiemmin jo päätin kärsiä taloudellisen tappion, ja jättää suorittamatta sen kurssin, jonka olin kesäksi varannut. Tällä hetkellä työkalenteri täyttyy sitä tahtia, ettei tässä ole sille aikaakaan. Mutta joo, edelleen kuvittelen, että saan homman järjestykseen ja löydän jostain aikaa tehdä kaiken. Toivottavasti valmennus auttaa mua saamaan tämän homman paremmin hanskaan.

Norja. Jokin pikkupaikka, johon pysähdyttiin kahville ja vessaan.

Naisten kymppi 2022

Naisten kymppi sujui kivasti. Yhtään ei tuntunut tavanomaisia kolotuksia missään edes alussa, mikä saattoi johtua siitä, että rinnalla juoksi oma rakas tytär. Nuorempi sellainen. Vanhempi sairasti äskettäin koronan, ja tyytyi siksi kävelemään 7 km, koska olemme lähdössä huomenna koko perheen voimin reissuun, ja ajateltiin, että ei kannata ottaa sitä riskiä, että hän sairastuisi uudelleen. Nuorempi tytär malttoi nelisen kilometriä juosta mun kanssani, ja lähti sitten omille teilleen. Hän tuli maaliin viitisen minuuttia mua ennen, vaikka valitti etukäteen, ettei jaksaisi juosta koko matkaa.

Selvisin myös kohtuullisesti ilman jälkikipuja, mitä nyt lonkkaa juili. Olin myös unohtanut sekä omat kipulääkkeet että uimapuvun kotiin, joten oli tyytyminen ibuprofeiiniin ja mobilatiin, ja jouduin ostamaan uuden uikkarin. Semmoisen ostaminen tosin oli ohjelmassa muutenkin, mutta toki olisin mieluummin ostanut sen harkiten kuin niin, että otin ekan, joka mahtui. Se tosin sattuu olevan kivan värinen Speedon uikkari, mutta aika kallis.

Tytär puolestaan kärsi seuraavana päivänä, koska ei ole juuri treenannut juoksemista. Ja lisäksi hän lähti vielä iltarimpsalle kaverinsa kanssa. Hotellissa ehdittiin kuitenkin välillä saunoa ja uida.

Pohjanrinteen naiset valmiina kympille.

Lähtö kympille sujui tällä kertaa sutjakammin kuin silloin 2018, kun viimeksi (ja ekan kerran) sen juoksin. Ja järjestelyt olivat ihan hyvät. Opastus olisi saanut olla selkeämpi. Se ottaa vähän päähän, että jouduin ohittelemaan matkalla jopa sauvakävelijöitä! Kun ilmoittautumisessa sanotaan selvästi, että kävelijöiden pitää lähteä kävelijäryhmässä, mutta silti minä - hölkkäryhmässä lähtijä - joudun ohittamaan sellaisia, jotka selvästi ovat lähteneet vain kävelemään. Toki minäkin kävelin pieniä pätkiä, mutta jos lähtee sauvojen kanssa, niin on selvästi lähtenyt kävelemään. Ja välillä oli vaikea pujotella kävelijöiden välistä. Olisi helpompaa, jos noudatettaisiin sellaista käytäntöä, että kävellessä pysytään väylän oikeassa reunassa, jolloin ohitse pääsis helpommin. No, ihmiset eivät useinkaan hoksaa ottaa muita huomioon liikenteessä, mikä ärsyttää mua. Myös autoillessa.

Nyt sitten tämä viikko vaikuttaa aika haastavalta sen kympin tavoitteen suhteen, koska toissapäivä meni junassa ja eilinen töiden parissa, ja tänään pakataan ja siivotaan, ja huomenna koko päivä autossa. Yritän sitten illalla Jokkmokissa lenkille huomenna. Säätiedotus lupaa sadetta seuraavaksi kahdeksi viikoksi Norjanmaalla...

Tähän vielä talteen kuva meikämaneetista sähköpotkulaudalla:

Säästin vähän jalkoja kympin jälkeen.

Johtopäätelmä ja päätös

Viimeaikaisten pohdiskelujen ja itsetutkiskelun myötä olen tullut siihen johtopäätökseen, että mä en halua enää tinkiä ruokavaliostani. Mä syön harvoin herkkuja, en juo limuja, en syö rasvaista ruokaa, ja syön pieniä annoksia. Mun annokset on meidän perheen pienimmät. Pastastakin olen luopunut lähes kokonaan. Mä en oikein tiedä, mistä tinkiä ilman, että elämä kurjistuu merkittävästi. Koska ruoka on mulle tärkeää. Ja mä en pysty vaikuttamaan niihin asioihin, jotka aiheuttavat mun elämässäni stressiä ja ahdistusta, mihin mä reagoin syömällä.

Ainoa keino laihtua on lisätä kulutusta, ja tänä kevään juoksukokemuksista (ja juoksukoulusta) rohkaistuneena ja innostuneena päätin, että pyrin kesällä juoksemaan keskimäärin sen kympin viikossa, jotta voin sitten talven tullen jatkaa vaikka vitosella viikossa kuntosalilla. Ja pudottaa sillä tavalla painoa pikkuhiljaa. Uskoisin, että se myös pitää kehon kiinteämpänä kuin se, jos ruokavaliolla laihduttaa, koska se läski muuttuu lihakseksi.

Treenipäiväkirja kympille 2022

 Tein vajaa kuukausi sitten treenisuunnitelman tulevaa Naisten kymppiä silmällä pitäen, ja olen ajatellut, ettei sekään treenihommeli nyt sitten onnistunut. Mutta tänään kirjasin ylös merkintöjä, ja - ta-Daa! - kyllähän se sittenkin on tullut suoritettua. Yllätin itseni.

Tässä taulukkoa:

Meikä rulettaa! Meikä on NIIN ässä!

 

Sananen tai pari juoksusta lajina

Hesarin juoksukoulussa juoksuguru Joonas Laurila sanoi jossain vaiheessa sivumennen, että voi syödä mitä vaan. Tajusin, et just se mun tavoitteeni on. Mä rakastan hyvää ruokaa ja herkkuja, ja haluan, että voin syödä mitä vaan ajattelematta sitä. Vaikka mä oikeasti myös pidän juoksemisesta, niin kyllähän tässä tavoitteena on - ja siksi mä tästä juoksusta pidän kiinni, vaikka taas yksi mollasi juoksua ja mainitsi, että se rasittaa niveliä - kuluttaa niin paljon energiaa, että voisin syödä mitä vaan.

Kuten mun Twitter-kaverini totesi, juoksu on vaativaa. Ja se rasittaa niveliä ja ties mitä kaikkea muuta. Mutta se on myös tehokasta. Mikään muu laji ei kasvata kuntoa ja kuluta kaloreita samalla lailla kuin juoksu. Siksihän mä sille aloin. Kyllä, kävelykin on - tai voi olla - aerobista liikuntaa, mutta jotta siitä saisi saman tehon kuin juoksusta, pitää kävellä paljon kauemmin. Ja mulla ei ole aikaa. Sama pätee pyöräilyyn. Toki mä teen myös niitä, ennen kaikkea kävelen koirien kanssa päivittäin ainakin pari kertaa, joskus jopa kuusi lenkkiä, ja pyöräilen kauppaan yms. Mutta mikään ei ole niin tehokasta kuin juoksu (no, joku zumba tms. vois olla, mutta enpä mä ehdi niihinkään koskaan). Tässä UKK-insituutin juttua juoksusta.

Kuunneltuani sen juoksukoulun mä oon nyt vakuuttunut, että teen juoksusta elämäni arkeen kuuluvan osan, ja tehdäkseni niin asetan nyt tavoitteekseni juosta kesän aikana keskimäärin sen 10 km viikossa. Loin sitä varten oman Google-taulukon. Jos saisin sen pidettyä, voisin juoksukauden päätyttyä jatkaa salilla juosten vaikka 5 km viikossa, ja siten ylläpitää juoksukuntoa talven yli.

Toissapäivänä juoksin 9 km lenkin, viime viikolle tuli siten yhteensä yli 14 km. Ja taas toisaalta toissa viikolle ei tullut yhtään kilometriä. Näillä muutamalla lyhyellä lenkillä juoksu on kulkenut hyvin, ja siksi uskaltauduin lauantaiaamuna Vihikarin lenkille. Tulin myös vähän vahingossa valmistelleeksi sitä varten, koska torstaina olimme tyttären kanssa reissussa, kävimme Limingassa ja Ikeassa, ja tuli se runsaat 10 000 askelta, mutta sitten perjantaina oli niin kiire töiden kanssa, etten ehtinyt kävelyille, ja askelmäärä jäi alle 7 000. Lisäksi en ehtinyt syömään ennen kuin illalla, ja hätäpäissäni vetäisin kuntosalilla pastasalaatin, joten tuli se tankkauskin hoideltua. Sitten lauantaiaamuna söin rauhassa puuroni ja puuhastelin vähän aikaa pihalla, jotta se laskeutuisi, ja sitten lähdin. Keli oli mahtava: aurinko paistoi ja lämmitti, saatoin juosta T-paidassa, mutta varjopaikoissa oli mukavan viileää, ja välillä viileä tuulonen helpotti oloa. Välillä piti toki kävellä, ja olinhan minä aika puhki kotiin päästyäni (viimeinen kilometri oli silti nopein, koska pissahätä), ja tosi kankea iltapäivästä (kun venyttely vähän unohtui). Ennustin että olisi kipeät lihakset seuraavana päivänä, mutta niin ei käynyt, ehkä siksi, että mä puuhastelin vielä koko loppupäivän (askelia tuli lähes 27 000) ja käytin koiria kävelyillä ja illalla kävin saunassa ja hieroin sääriin kylmägeeliä. Olen tosi tyytyväinen. Ja nyt voi hyvillä mielin lähteä sinne kympille.

Vaatekaapin siivous ja eka pitkä lenkki

Piti viettää vapaa viikonloppu, mutta eihän se tietenkään ihan niin mennyt. Vapautta vietin sen verran, että siivosin vaatekaapin, ja oh boy, miten puhdistavaa se olikaan. Kaapista löytyi siivotessa jemmasuklaapatukka (lempparini Maraboun Dubbelnougat), jonka parasta ennen -päiväys oli helmikuussa 2019. Se oli selvästi palkinto universumilta, kiitos siitä 💝

Ja minähän olen ollut kiltti, helvetti. Aloitin sokerittoman 20.4., ja olen rikkonut sitä vain satunnaisesti. Syntymäpäivänäni söin jätskin ja mutakakkua, ja eilen äitienpäivän kunniaksi sen suklaapatukan ja toisen jätskin. Ja niin, lauantaina söin välipalakeksin SPR:n Suoja 2022 -harjoituksissa. Because I'm worth it!

Valitettavasti mun ponnistuksiani ja uhrautumistani ei ole palkittu vaa'alla vielä. Päinvastoin, paino tuntuu vaan nousevan. Nyt aloitin ruokapäiväkirjan, taas. Katsotaan, jos se auttaisi.

Vaatekaapin siivouksen yhteydessä järjestelin treenivaatteet omaan koriinsa. Tähän asti ne ovat olleet samassa korissa yöpukujen ja muiden "epämääräisten" vaatteiden kanssa. Nyt niillä on oma kori, eli ne ovat saaneet merkittävän aseman elämässäni.

On myös todettava, että olenkin liikkunut aikalailla viime aikoina. Parina viime viikkona askeleita on kertynyt lähes joka päivä yli sen 10 000, ja yhtenä päivänä tuli yli 20 000. Todisteeksi näyttökuva Fitbit-sovelluksesta: 

Salilla olin 29.4. ja pyrin pääsemään myös tällä viikolla joko salille tai uimaan, mieluiten molempiin. Sain lopulta myös viime kesänä ostamani pyörän huollatettua kuntoon, ja säädettyäni sen satulaa sata kertaa olen lopulta päässyt ajamisen makuun, ja kävin perjantaina ajelemassa ihan ylimääräisen lenkin. Olisin ajellut pitempäänkin, mutta velvollisuudet pakottivat kotiin. Lauantaina ennätin koirien ulkoiluttamiselta ja Suoja-harjoitukselta vain pikaisesti portaisiin, jotka nyt sitten vahingosta viisastuneena kävelin ihan rauhallisesti viisi kertaa ylös. Ja nyt on pohkeet kipeänä.

Ja tänään sitten kävin lenkillä, joka Samsung Healthin mukaan oli 5,48 km, Fitbitin mukaan 6,46 km ja Google Mapsin mukaan 5,7 km. Keskiarvo olisi 5,88 km. Juoksu sujuu hyvin, mutta kunnon kanssa oltiin ehkä rajoilla. Noh, nukuin kyllä tosi huonosti viime yön, olin vielä puoli neljältä aamulla hereillä, ja kuuntelin, kun joku pöhkö lintu huuteli.

Se, että paino on noussut voi johtua siitäkin, että olen liikkunut aika lailla viime aikoina. Lihashan painaa enemmän. Näin ainakin haluan uskotella itselleni. Sen sokerittoman alussa söin ihan hirveästi, jotten kaipaisi sokeria, mutta nyt olen palannut normaaliin rytmiin.

Muutos-valmennukseni alkaa lähestyä uhkaavasti loppua, ja aion jatkaa sen puolen vuoden jatko-osan vielä. Pitkän tähtäimen suunnitelma on nyt se, että jatkan tällä itsekkäämmällä linjalla, ja syksyllä varaan ajan ravitsemusterapeutille. jos mitään ei ala tapahtumaan.

Kuuntelin tänään lenkillä Hesarin juoksukoulun viimeisen jakson. Siinä todettiin, että esimerkiksi opiskellessa juoksu (ja varmaan mikä tahansa liikunta) tehostaa oppimista, ja että jos on vaikka joku ongelma, se voi ratketa, kun lähtee lenkille. Tämähän on tuttua. Toimittaja kertoi tutkimuksesta, jossa oli todettu, että opiskelija, joka lukee tunnin ja liikkuu sitten tunnin, oppii paremmin kuin opiskelija, joka lukee kaksi tuntia. Koin oivalluksen: samalla tavalla kuin liikunta vaikuttaa myös palautumisvaiheessa - eli treenihän vaikuttaa kehossa vielä pitkään itse suorituksen jälkeen - myös lukeminen ja opiskelu tehostuu palautumisessa, eli liikkuessa, kun aivot pääsevät prosessoimaan luettua. Huikeaa.

Noin muutenkin mietin, että kaipaisin enemmän sellaista pohdiskelevaa juttua elämääni, ja luulen, että se Muutos-valmennuksen jatko, joka käsittääkseni keskittyy mielen treenaamiseen, sopii just hyvin nyt juuri tähän. Twitterissä kysyttiin äitienpäivänä, millainen äiti oli, ja huomasin, että mun on tosi vaikea kuvailla häntä, tai ylipäätään ketään. En osaa sanoittaa asioita. Itse asiassa, hassu yhteensattuma, mutta Facebookin muistoissa oli juuri päivitykseni siitä, etten ole hyvä eksplikoimaan. Se haittaa myös opiskelua, kun pidän asioita itsestäänselvyyksinä, enkä avaa termejä tms.

Itsekkyyden ajan alku

Disclaimer: tarkoitan itsekkyydellä tässä tervettä itsekkyyttä. Sitä, että osaa asettaa rajat ja pitää huolta itsestään.

Ja se aika on minulla ehkä alkanut. Koko kevään olen yrittänyt järjestää itselleni aikaa a) pitääkseni vapaata ja tehdäkseni ne kaikki hommat, jotka odottavat tekemistään (mm. viime kesänä ostettuja verhoja ei vieläkään ole ommeltu) ja b) hakeakseni opettajan sijaisuuksia. Noh, koko homma kusi niin, että vasta nyt voisi ehkä olla mahdollista hakea, mutta ei oikeastaan ole, koska mulla on kuitenkin niin paljon töitä, etten ehtisi sijaisuuksia tekemään. Mutta nyt on vapaapäiviä, kun päätin jättää sen sijaisuusjutun. Ehtiihän sitä ensi syksynä.

Se, mikä tähän postaukseen innoitti, oli näennäisen pieni juttu, joka tässä äskettäin tapahtui. Puolisoni/yhtiökumppanini kysyi, ottaisinko yhden työn, jonka hän haluaisi ottaa, mutta ei ehdi tekemään. Tämä asiakas maksaa huonosti, mutta taustalla on pitkä historia, ja puoliso halusi suhteiden ylläpitämiseksi ottaa työn. Minä teen töitä yksinomaan rahan takia. Tämä työ ei tuo minulle mitään muuta kuin rahaa. Siksi en halunnut ottaa sitä työtä, enkä muutenkaan halunnut enempää töitä, ja siksi kieltäydyin. Ja jälkeenpäin tajusin, että kerrankin asetin oman hyvinvointini etusijalle. Se tuntui riemuvoitolta.

Ehkäpä nyt vastakin asetan sen oman hyvinvointini etusijalle. Eläköön itsekkyys!

Synttäripostaus

Tänään alkaa mun 56. kierrokseni auringon ympäri.

Päivitys treenitilanteeseen: kuten edellisessä postauksessa uhosin, heitin torstaina lenkin, 3,5 km. Perjantaina ennätin puoleksi tunniksi salille treenaamaan, ja lauantaina mittariin tuli yli 20 000 askelta, vaikken varsinaisesti treenannut. Kävelimme siipan kanssa vappuaaton show'sta Limingantullissa torinrantaan Oulussa, ja siitä kai suurin askelmäärä tuli. Melkein kolme kilometriä. Mutta siis muutenkin tuli liikuttua. Eilen ennätin hätäisesti tehdä puolen tunnin intervallitreenin. Tämä päivä menee naputtaessa.

Paino ei ole pudonnut, se on nyt 96,6 kg.

Tähän voisin lisätä jotain kiukkusta ja turhautunutta, mutta ei mulla taida olla sanoja enää. Mä katsoin siellä vappushow'ssa niitä kauniita, hoikkia naisia ja ajattelin, että haluaisin tuollaiset housut, mutta mä tarvitsen sen mahan, jossa ne housut ei näytä typerältä. Mua NIIN inhottaa mun valtava mahamakkarani.

En tiedä.

Voinhan mä taas kerran päättää, että pudotan painoa. Söin just palasen mutakakkua. Se oli viimeinen herkku.

Pannaanpa nyt tavoite: 2.9.2022 paino on alle 90 kg. Ja kun tää kierros on tehty, paino on sen 80 kg.

Juoksukauden alku ja treeniohjelma 2022

Intouduin kuuntelemaan Hesarin juoksukoulua ja laatimaan itselleni treeniohjelmaa. No hei, Naisten kymppiin on alle kuukausi aikaa. Ohjelmani on seuraavanlainen:

Teen kerran viikossa intervallitreenin, eli: 

• Lämmittely
• 4 min. juoksua, 1 kävelyä
• 6 min. juoksua, 1 kävelyä
• 8 min. juoksua, 2 kävelyä (x2=44 min)
• loppuverryttely + venytys

Lisäksi juoksen joka viikko pidemmän lenkin, ja kävelen pitkän lenkin. Ja lisäksi kuntosali ja uinti.

Noh.

Viime viikko oli vajaa, koska pääsiäinen, ja viikonloppuna olin SPR:n ea1-kurssilla. Maanantaina, kun työt hellittivät (ja piti alkaa vapaa), olin ihan puhki, enkä jaksanut mitään. Viime viikolla siis tein intervallitreenin ja sauvakävelin 6 km lenkin. Samoin muuten pääsiäisenä Ivalossa kävelin 6 km. Tiistaina siivosin nuoremman tyttären kämpän, ja se tietysti tavallaan kyllä kävi treenistä, koska siinä meni neljä tuntia, joista kaksi meni tiskaamiseen ja hänen pikkuruisen keittokomeronsa siivoamiseen. Jalat olivat ihan kipeät sen jälkeen. Keskiviikko meni töiden merkeissä ja kokoustaessa: korkkasin sentää pyöräilykauden kun lopultakin sain fillarini huollatettua, ja pyöräilin sen kilometrin kokoukseen. Jihaa.

Tänään olisi nyt tarkoitus heittää lenkki. Ja huomenna menen salille. Ja sunnuntaina sitten joko intervallitreeni tai pitkä lenkki, kelistä riippuen. Tältä viikolta jää nyt joku ohjelmasta pois, mutta toisaalta ohjelmassa on paljon siivoamista ja pihahommia, joten ehkä ne korvaavat sen pitkän lenkin.

Lisäksi olen ollut sokerittomalla nyt kahdeksan päivää. Tarkemmin sanottuna pidän lisätyn sokerin määrän alle 20 grammassa, eli 5 tl per päivä. Toisin sanoen, en vältä luonnostaan makeita juttuja, kuten hedelmiä tai mämmiä, jota kauhoin sisääni kuin Mietaa viime viikolla, kun vierottauduin sokerista (jota oli tullut pääsiäisenä syötyä). Taktiikkana oli, että söin niin paljon kuin napa veti niin, ettei tehnyt mieli makeaa. Päivän sokeriannokseen kuuluu kaksi teelusikallista hunajaa (yritän vähentää sitäkin koko ajan) teessä ja kaksi palaa suklaata.

Painohan ei ole pudonnut yhtään, pikemminkin vain noussut pääsiäisen mässäilyn seurauksena. Eikä vieroituskuuri auttanut, kun tuli sitä mämmiä (kuohukerman kera) ahmittua.

Kyllähän minä tiedän, millä se paino lähtee, ja että se lähtee tuskallisen hitaasti.

Olen opiskellut tätä painonpudotusta jo toistakymmentä vuotta, nyt viimeksi Muutos-ohjelman myötä, ja se on tullut selväksi, että keho ei halua pudottaa painoa. Se pitää kynsin ja hampain kiinni saavutetuista kiloista. Toisaalta, muutenkin ihmisen sekä fyysinen että psyykkinen keho pyrkii kaikin voimin säilyttämään status quon: se ei pidä muutoksista. Meidän hermostomme vastustaa muutoksia ja pyrkii aina käyttämään samoja ratoja, jos vain sen antaa tehdä niin. Tapojen muuttaminen on valtavan työlästä. Ja vaikka monesti puhutaankin, ettei tahdonvoimalla ole niin suurta merkitystä, niin kyllä sillä on: kuten esimerkiksi Pertti Mustajoki on sanonut, nykyaikana ruokaa ja herkkuja on tarjolla ja tyrkytetään määrättömästi koko ajan. Niitä on todella vaikea vastustaa, kun samaa aikaa oma keho vaatii lisää. On kyettävä vastustamaan sekä ympäristöä että omaa kehoa.

Ottaa päähän ihmiset, jotka sanovat, että pitää vain kuunnella omaa kehoa ja syödä niin kuin se haluaa. Jos tekisin niin kuin kehoni haluaa, mässäisin sipsejä ja karkkeja koko ajan. Minä rakastan sipsejä ja karkkia. Syominen - noin ylipäätään - on ihanaa. Olen herkkuperse ja kulinaristi. Rakastan hyvää ruokaa ja rakastan herkkuja. Yritä siinä nyt sitten laihduttaa, saatana.

Sanotaan myös, että mässilynhalun taustalla on henkisiä syitä, ja varmasti niin onkin. Taustalla on tyydyttämättömiä tarpeita ja ties mitä muuta. Mutta kas, kun kaikkea ei voi saada. Jos ei saa riittävää tyydytystä työstään tai ihmissuhteistaan, niin voi voi: minkäs teet? Stressistä pitäisi päästä eroon, mutta entä jos elämässä on stressaavia asioita - kuten vaikka krooninen rahapula tai hankalia läheisiä - niin minkä sille voi?

Liikunnalla ei painoa saa putoamaan, mutta lähden silti sinne lenkille nyt.

Talvesta kevääseen

Työ on täyttänyt elämän, ja siinä sivussa myös opiskelu, enkä ole ehtinyt päivittelemään blogia.

Tilanne lonkkavaivan osalta on se, että se tavallaan parantui, eli pysyy kurissa ja varmaan paranisi kokonaan, jos vaan muistaisin/viitsisin/ehtisin voimistella. Juuri nyt se taas muistuttaa olemassaolostaan, ja siksi juuri nyt on vakaa aikomus tänä iltana jumpata.

Yksi iso syy siihen, miksi en ole joogannut/voimistellut viime aikoina on se, että siipalla menee niin myöhään iltaisin, etten enää jaksa sen jälkeen mennä, ja jos yritän joogata, kun hän on jalkeilla ja iltapuuhissaan, en pysty keskittymään. Sain joululahjaksi kauan kaivatun hulavanteen, ja opin jopa pyörittämään sitä, mutta kuten kaikki, mihin ryhdyn, sekin harrastus hyytyi. Odotan kesää ja sitä, kun pääsee kuistille pyörittämään. Nykyisellään vanteen pyöritys kun vaatii aina järjestelyä, etteivät huonekalut ja kukkaruukut hajoa, eivätkä koirat saa siitä päähänsä.

Ja noin muutenkin, kuin kuuta nousevaa, odotan sitä, että tämä monta kuukautta jatkunut työsuma hellittää, ja saan keskittyä omaan napaani. Olen yrittänyt vuoden alusta asti vähentää työmäärää, mutta jotenkin sitä vaan on kertynyt koko ajan niin, etten ole ehtinyt henkeä vetämään. Tarkoitus oli hakeutua opettajan sijaiseksi, mutta Suvivirsi ehtii kyllä tulla vastaan jo ennen kuin tänä keväänä pääsen sijaistamaan.

Ja siinä sivussa kilot ovat kertyneet. Olen jotenkuten onnistunut kuuntelemaan Muutos-luentoni, mutta pelkkä kuunteleminen ei laihduta. Pikkuhiljaa työsuman vaan jatkuessa kaikki hyvät päätökset kariutuivat ja päädyin taas syömään ensin suklaata ja sitten karkkia.

Mutta joo. Laitetaanpa tänne liikuntatilastoja:

Viimeksi olen juossut syyskuussa, kuten syyskuun päivityksessä 11.9. uhosin. Huawein tilastojen mukaan juoksin silloin kolme kertaa Kievarin lenkin, eli 3,5 km, ja kerran kaksi kilometriä. Huaweista puheen ollen, se on siirtynyt eläkkeelle. Hommasin äskettäin Fitbit Charge 4:n, ja olen tyytyväinen, vaikka en ihan kunnolla osaa sitä vielä käyttää. Kaipaan Huaweista ainoastaan sen "etsi puhelin" -toimintoa. Fitbitissä on hyvää erityisesti se, että se huomauttelee, jos ei ota tunnissa tiettyä määrää askelia, jolloin aktiivisuus ei ole mitenkään tulkinnanvaraista, kuten Huaweissa saattoi olla. Toinen erityisen hyvä juttu on se, että siihen saa sovelluksen myös tietokoneelle, kuten Polar Loopissa sai, joten tiedot on helppo koota.

Kuntosalilla olen käynyt kerran tai kaksi kertaa kuussa. Sitäkin on tarkoitus lisätä, kunhan työsuma hellittää. Askelia tulee keskimäärin se 10 000 päivässä. Uimahalliinkin hommasin sarjalipun, mutten ole ehtinyt kuin pari kertaa käyttämään sitä. Tänä keväänä meillä on ollut tavallista enemmän reissuja. Helmikuun alussa olimme Rovaniemellä, jossa kävimme Ounasvaaran urheiluopiston kylpylässä. Sitten olin Tampereelle omalla lomalla etäluennolla, ja siellä hotellissa, jossa oli uima-allas. Ja viime viikonlopun vietimme Ylläksellä kylpylähotellissa, joten olen kyllä muuten saanut nauttia vesiliikunnasta.

21.5. on edessä lopultakin se keväällä 2020 maksettu Naisten Kymppi, joten tässä on kuntoon päästäväkin. Neljä kiloa pitäisi pudottaa, jotta pääsisin samoihin lukemiin kuin silloin 2018, kun juoksin Kympin ekan kerran.

Niinpä, odotukset tulevan vapaan suhteen ovat korkealla. Pitäisi laihtua, ja panna yhtä ja toista muutakin kuntoon. Aika vaan tuntuu aina hupenevan kaikkeen muuhun. Tarkoitus oli hakea opettajan sijaisuuksia, mutta toisaalta tarvitsisin ihan vaan pelkkää vapaata. Toivottavasti onnistuu