Julybluesiin opintovapaalla

Kesäkuun opintovapaa jäi haaveeksi ja nyt sitten viime tingan innolla uuteen yritykseen.

Ainakin olen saanut lopultakin oman työhuoneen.

Ja sain uuden polkupyörän tänään!

Olin viime viikolla Rokualla: menin sinne valtuuston päätösseminaariin keskiviikkona ja jäin lauantaihin asti. Siippa tuli koirien kanssa torstai-iltana. Keskiviikkona olin hieronnassa ja ehdin pikaisesti uimaankin kylpylään, ja torstaina kävin kävelyllä, kuntosalilla, juoksulenkillä (1 km) ja uimassa. Askelia kolmena päivänä kertyi keskimäärin 15 000 päivässä. Lisäksi pääsin järveen uimaan ja uiskentelin kylpylässä. Ja niin, löysin taivaan: Rokuan kylpylän höyrysauna! Aivan ihana väreiltään, juuri sopivan lämmin ja juuri sopivasti höyryä. Taisin lojua siellä ekalla kerralla - kun sain olla siellä yksin - tunnin, ja toisella kertaa melkein tunnin. Hotelli oli ihan täynnä juhannusaattona, mutta silti siellä oli ihan rauhallista, ja kypyläänkin mahtui ihan hyvin. Suosittelen lämpimästi.

Labrakokeissa ilmeni, ettei minulla ole tulehdusta SI-nivelessä, mitä lääkäri epäili, joten nyt olen varannut ajan pakaran hieronnalle. Käly epäili, että vika olisi lonkankoukistajissa, mutta testattuani tämän videon ohjein totesin, ettei niissäkään ole vikaa. Oma teoriani onkin nyt, että alaselkä on liian heikko, ja se johtaa siihen, että pakaralihas on jumissa. Nyt treenaan alaselkää (ja siinä samalla tietysti lonkankoukistajia).

Ensi viikolla olen autoton ja yksin koirien kanssa, joten liikuntaa tulee varmasti. Siksikin oli kiva saada uusi pyörä nyt, että pääsee sitten hyvin liikkeelle. Aluksi suunnittelin hybridia, koska ajattelin, että sellainen citypyörä on liian kömpelö. Kokeiltuani tänään hybridia huomasin kuitenkin, ettei siitä saa mitään lisäarvoa - vaihteita vaan lisää - joten päätin tyytyä peruspyörään, joka ei kai kuitenkaan ole mikään citypyörä vaan trekking-pyörä, mikä se sitten onkaan. Joka tapauksessa takapihalla on nyt upouusi Helkama Kaunotar, jossa on seitsemän vaihdetta ja jalkajarru.

Heinäkuu on tuloillaan ja julyblues, mutta sille annetaan nyt huutia: tänään konkretisoitui opintovapaa varsin konkreettisesti, kun hylkäsin työtarjouksen, joka olisi pelastanut talouden. Tosin taloudessa ei oikeasti ole mitään vikaa juuri nyt, paitsi että kesäkuun laskutus oli surkea ja heinäkuun laskutuksesta tulee surkea - tällä tahdilla.

 

Kompastuskiviä

Tuli taas takaiskuja ja vastatuulta, ja ajattelin listata tähän joitain suurimpia kompastuskiviäni muutoksen tiellä. Vanha totuushan kuuluu niin, että sitä, mitä meille elämässä tapahtuu, ei voi aina valita, mutta sen voi valita, miten siihen suhtautuu. Itse suhtaudun itseeni tosi ankarasti, kuten kai moni muukin. Mollaan itseäni siitä, etten ole hoksannut kaikkea, vaikka monesti se, mitä olen mokannut, on ollut vain ihan inhimillistä. Se on - valitettavasti - kotoa opittu ominaisuus. Vanhempani mollasivat itseään tyhmäksi, jos eivät esimerkiksi tienneet jotain, kuten isäni tekee edelleen.

Ja se vastoinkäymisiin suhtautuminen. Olisi hienoa, jos voisi vain porskuttaa eteenpäin vastoinkäymisistä piittaamatta, mutta harva meistä kai sellaiseen kykenee.

Minun pahin kompastuskiveni on stressi, vaikka koitan sitä torjua ja välttää parhaani mukaan. Olen huono tunnistamaan tunteita itsessäni, ja stressikin näkyy aina oireina - en tunnista sitä itsessäni muuten. Ja kun tulee stressi, minä syön. Ruoka on mun lohtuni ja tukeni ja turvani. Huomaan taas - nyt kun on sitä vastatuulta ja eilen tuli ikävä uutinen, joka käynnisti taas stressireaktion minussa - että kun syön terveellisen lounaan, iloitsen siitä, että sen jälkeen saan mässäillä kahvilla ja suklaalla. Ikävä uutinen, joka siis oli se, että jokapäiväisen leipämme nyt puolentoista vuoden ajan tuonut ja taloutemme ihanasti tervehdyttänyt ohjelma siirtyi yllättäen kolmen kuukauden tauolle, vieden siis samalla leipämme, ja se johtaa taloudellisen toimeentulon vaikeutumisen aiheuttamaan stressin lisäksi siihen, että joudun tekemään ns. paskaduuneja, joiden tekeminen on turhauttavaa ja tylsää, ja saa minut syömään jatkuvasti. Kaipaan karkkia ja naposteltavaa, kun työ on umpitylsää.

Edessä on siis melkoinen kivikko. Takanakin on ollut kivikkoa, koska töitä kertyi turhan paljon, ja jouduin tekemään niitä tiukassa putkessa, ja lisäksi lonkkani on oireillut, kuten eilen kerroin. Tässä äskettäin aloinkin miettimään, että vaikka tästä pääsisinkin säännölliseen rytmiin ja järkevään ruokailuun, niin edessä on vääjäämättä kaikenlaista kuprua, joka taas saa minut kompastelemaan. Ja niin on oleva aina. Siksipä pitäisi yrittää kehittää keinoja, joilla näistä kivikoista pääsisi yli ilman pahempia lankeamisia.

Yksi, mitä jo aiemmin ajattelin, kun yritin opetella syömään hitaasti - en vieläkään osaa, muuten - oli sellainen, että pitäisi opetella tekemään syömisestä elämys: tunteita herättävä kokemus. Olin aikoinaan elämysruokakurssilla. Tässä ei ole nyt kysymys ihan samasta - en voi ryhtyä taikomaan tunnelmaa ja ihmeellisiä ruokalajeja kesken kiireisen työpäivän. Tai no, oikeastaan juuri koskaan. Huomasin lounasleipääni syödessä sen, että sekin tuotti eräänlaisen elämyksen, kun söi hitaasti: yhdestä kohdasta haukatessa suuhun sattui erityisen rapea ja maukas palanen paprikaa, jonka maku yhdistyi kivasti juustoon ja salaatinlehteen, ja toisesta kohdasta haukatessa leivällä oli tuhdimpi annos hummusta, jne. Hitaasti syödessä saattoi keskittyä leivän päällisten eri osien makuihin ja rakenteisiin ja niiden yhdistelmiin. Jos siitä vois tehdä itselleen elämyksen, tyydyttävän kokemuksen, se auttaisi varmasti. Ei tulisi hotkittua leipää sen vuoksi, että sen jälkeen saa suklaata. Ja siitä suklaastakin pitäisi osata nauttia enemmän.

Tähän kaikkeen valmennus meitä ohjaa ja opastaa. Ongelmana on se, että en ole voinut keskittyä siihen. Minulla oli pidempi vapaa, jolloin olisin voinut keskittyä vaikka mihin, mutta olin niin väsynyt, etten jaksanut. To do -listallani on liuta asioita, ja vaikka tiedän hyvin, että niitä kaikkia ei tarvitse tehdä nyt heti, niin sen listan olemassaolo ja pituus aiheuttavat stressiä ja ahdistusta. Listaa ei siis konkreettisesti ole olemassa, se on vain mielessäni. Lista asioista, joita haluaisin tehdä. Esimerkiksi niiden tylsien töiden sijaan.

EDIT: Toinen iso kompastuskivi mulle on muisti - tähänkään en muistanut sitä kirjoittaa, vaikka se oli mielessä, kun aloitin. Kirjoitettuani edellisen otin vatsasuojalääkkeen ja ajattelin, että otan kipulääkkeen (lonkkakipuun) ennen kuin menen suihkuun, jotta se ehtii vaikuttaa ennen kuin menen sänkyyn, ja muistin sen, kun olin jo suihkussa. Voi tietenkin olla, että tämä jälkimmäinen liittyy ensimmäiseen: jatkuva stressi heikentää muistia. Jatkuva stressitila estää paranemisen: elimistö ei voi uusiutua, koska koko ajan päällä on hälytystila. Joe Dispenza, joka kirjan suomensin, vertasi stressitilassa olevaa ihmiskehoa maahan, jossa on sotatila: kaikki resurssit ohjataan sotilaalliseen puolustukseen, eikä koulutukselle, infrastruktuuriin, terveydenhoitoon yms. jää mitään.

Mitä siis pitäisi tehdä?

Kiireiden jälkeen

Leppoisan huhtikuun jälkeen seurasi tiukkatahtinen toukokuu, ja Muutos-valmennuksen luentoja on kerääntynyt pinoon jo kolmen viikon ajalta. Ensiksi oli paljon töitä, sitten oli tyttären muutto ja sitten tyttären ylioppilasjuhlat ja nyt olen lopultakin päässyt laittamaan itselleni oman työhuoneen.

Edellisen postauksen aikaan olin selkävaivainen ja isän luona. Sain selkäni kuntoon kävelyn ja  puuhommien myötä, mutta valitettavasti jo helmikuusta vaivannut lonkka vaivaa edelleen, ja maanantaina käväisin omalääkärillä näyttämässä sitä (omalääkärini sattui siis olemaan päivystävä lääkäri, eli oli hyvä tuuri), ja lääkäri käski verikokeeseen siltä varalta, että si-nivel olisi tulehtunut. Hänkin oli sitä mieltä, että kyse ei ole kulumasta, ja sanoi vielä sen, että liikkuvuus on hyvä (että joogan huomaa), mutta että takareisi on kireä. Noh, senhän minä tiesin, ja se on aina ollut kireä. Tänään taas päätin, että alan takareisiä venyttelemään.

Toukokuussakin oli isän luona vajaan viikon, ja silloin sain juostua, mikä oli mukavaa. Töitäkin oli tosin paljon, joten se juoksu olikin ainoa liikunta sillä viikolla. Mun piti toukokuun loppuun meneessä juosta se kymppi, mutta eihän siitä mitään tullut. Syntymäpäivänäni 2.5. juoksin 3 km, sitten 14.5. hätäisen 2,5 km ja sitten 17.-21.5. sen 3,5 km päivittäin, paitsi yhtenä päivänä vain 2 km. Nyt kesäkuun aikana en ole juossut metriäkään. Kiireen ohella syynä on se, että lonkka kipeytyy aina, kun liikun normaalia enemmän. Ja alaselkäkin on nyt ollut kipeämpi. Monena iltana jooga on jäänyt välistä, kun olen ollut yksinkertaisesti liian väsynyt. Ja olen siis nukkunut vain kipulääkkeiden avulla. Nyt taas uudella tarmolla liikkeelle: tänään kuuntelen taas parit luennot ja joogaan.