Juoksemisesta

Olen Auttoisissa, ja juossut päivittäin. Siis kolmena päivänä. Huomenna en juokse, vaan junailen kotiin. Eilen juoksin vain kaksi kilometriä, mutta puolet niistä ylämäkeen. Meni lähtö myöhään kun en hoksannut lähteä ennen kokousta, ja siksi lähdinkin toiseen suuntaan, jossa on ensin loiva ylämäki, sitten pitkä ja jyrkkä alamäki ja sitten taas pitkä ja jyrkkä ylämäki (sama, jossa isäni sai pari vuotta sitten sydänkohtauksen). Joten juoksin sinne ja takaisin. Tosin ekan alamäen kävelin, koska polveen sattui, ja toisenkin, koska se on sen verran jyrkkä, etten tohtinut juosta, mutta ylämäet juoksin.

On sanottava, että ei se helppoa ole. Juokseminen. Rakastan sitä, ja tiedän, että kyllä se kulkee, mutta tänään jopa loppumatkasta oli vähän raskas askel. No, olisi ehkä pitänyt lähteä aamulla.

Minähän aikoinaan innostuin erityisesti Haruki Murakamin kirjasta "Mistä puhun kun puhun juoksemisesta", mutten enää musta, mikä se Murakamin juttu siinä oli. Aika moni sanoo, ettei jaksa juosta, kun se on niin yksitoikkoista. Minua siinä viehättää juuri se. Voi kuunnella musiikkia tai äänikirjaa, tai olla vain omissa ajatuksissaan, kuten itse olen täällä juostessa ollut. Juokseminen on meditaatiomaista. Ja omalla tavallaan jännää on se, että alkumatkasta on aina ankeaa, ja tuntuu, ettei kulje mihinkään, ja sitten loppumatkasta jaloissa on siivet.

Oi suloinen toukokuu

Paitsi, että on pirun kylmä. Vappua vietettiin räntäkelissä, kuinkas muuten, ja nyt on aurinkoista, mutta tuuli on kylmä kuin mikä.

Minä kävin lenkillä! Tyttären kanssa. Olen ensi viikolla menossa isäni luo, ja siellä olisi tarkoitus taas juosta sitä 3,5 km Kievarin lenkkiä. Oli lopultakin hyvä päästä kunnon lenkille, varsinkin, kun on kaksi viimeistä viikkoa mennyt tiukasti naputtaen. Varoitin tytärtä, että juoksen hitaasti, ja sovittiin, että hän lähtee sitten omia teitään, jos ei jaksa juosta mun tahdissa. Mutta hyvin hän jaksoi lönkytellä mun kanssani, ja minä ehkä olin hitusen reippaampi kun oli kirittäjä mukana. Juoksimme neljä kilometriä.

Edellisen postauksen jälkeen huhtikuun puolivälissä kävin vajaan kahden kilometrin lenkin pinkomassa. Kyllä tämä tästä. Jospa tästä kesästä nyt tulisi "hot girl summer" teemaa mukaillen "hot running summer". Sitähän minä olen jo vuosia suunnitellut, mutta aina on jäänyt toteutumatta. Tavoitteena on taas se kymmenen kymppiä.

Mitä tulee Cambridgeen, niin enhän mä tietenkään onnistunut siinä(kään) tavoitteessa, eli en saanut niitä kahta kiloa laihdutettua. Viimeisellä viikolla petrasin, ja pidin ensiksi vertaistuki-ihmisen vinkistä yhden Cambridge-päivän, eli söin vain Cambridge-ruokia, jolloin sitten nesteet lähti, ja sitten onnistuin tikistämään ylimääräset pois, mutta punnituksessa paino oli pudonnut vain 0,8 kg, vaikka menin tarkoituksella ilman aamiaista. *syvä huokaus*

Nyt juuri on taas sellainen tunne, että olen oppinut ja osaan ja pystyn, mutta pelkään, että se johtuu vaan siitä, että olen opintovapaalla kireän työputken jälkeen. Kun taas koittaa arki, niin jaksanko? Kireän työputken aikana kävi niin, ettei mulla ollut nälkä. Elimistö teki taas paniikkijarrutuksen, eikä mitään mennyt sisälle eikä mitään tullut ulos.

Punnituspäivä oli vappuaatto, eli siitä on nyt kaksi päivää, ja vappuaaton kunniaksi söin a) munkin (Shellillä, sieltä saa sellaisia just hyviä) ja b) kokonaisen maalaispatongin (ihan sikana kaloreita), koska tuore leipä on mun tämän hetkinen paheeni. Vappupäivänä tulivat tyttäret ja siippa maailmalta kotiin, ja syömiset meni höpöiksi, ja sitten tietysti eilen syntymäpäivänäni syötiin pitsaa ja jäätelöä. Tänään on nyt kurinpalautuspäivä.

Muuten haluan historiankirjoihin mainita, että olipa kiva syntymäpäivä, kun molemmat tyttäret tulivat vartavasten, ja mut vietiin yllärinä pelaamaan padelia ja sen jälkeen pitsalle. Illalla katselin vanhemman tyttären kanssa telkkaria.