Pohdiskelin tässä äskettäin "carpe diem" -ajattelua, elämänohjetta, tapaa elää, mitälienee lifestyleä. Sitä, että oikeastaan se viittaa itsekkyyteen - ainakin siinä muodossa, kun sitä mun nähdäkseni käytetään.
Tartu hetkeen, elä hetkessä, tee sitä, mitä haluat, nauti joka hetkestä täysillä and
all that shit. Suuresti ihailemallani näyttelijä Judi Denchillä on ranteessaan tatuoituna "carpe diem".
Ja sitten se tuli mua vastaan Malena "Greta Thunbergin äiti" Ernmanin kirjassa
Sydämen asioita: "Me emme tarttuneet pelkästään hetkeen, vaan kokonaisiin päiviin, viikkoihin, kuukausiin ja vuosiin. Vain, jotta saisimme drinkkimme auringon laskiessa, uutta tanskalaista designia edustavan keittiön tai kenkäparin, jota ei voinut ostaa mistään täältä pontevalta Pohjolanmaalta."
Kyllä, se viittaa itsekkyyteen. Malena muistutti, mistä se tuli: edesmenneen Robin Williamsin (rauha hänen sielulleen) esittämän opettajan suusta loistavassa elokuvassa
Kuolleiden runoilijoiden seura vuonna 1989.
Muistan kun vanha ystävä kärttyisenä kritisoi mun tai jonkun muun Facebookiin postaamaa lässynlässyn elämänohjetta siitä, että pitää aina tehdä vaan sitä, mistä tykkää, sanomalla, ettei se ole aina mahdollista. Että on tyhmää hokea sellaista, koska suurin osa ihmisistä ei vaan voi elää niin.
Se kuitenkin tuntuu olevan hyvin tyypillinen tapa elää, tai ainakin sitä tavoitellaan.
Because I'm worth it.
Sehän on vain itsekkyyttä. Heti mulle kaikki tänne. Mulla on oikeus saada mitä haluan ja tehdä mitä mä haluan.
Carpe diem, lähde nyt heti, mene ja ota se, mitä haluat. Tee mitä haluat. Nauti hetkestä, elämä on lyhyt, anna palaa.
Ei tarvitse välittää muista.
(Tästä aiheesta löytyy hyvä teksti
täältä.)
Harvat asiat - tai sen puoleen sanonnatkaan - ovat yksioikoisia ja yksiselitteisiä. Jos ajattelee asiaa niin, että sinä olet arvokas, ja minä olen arvokas, eikä meidän tarvitse uhrautua kenenkään toisen vuoksi, eikä meidän pidä välittää siitä, mitä muut sanoo tai haluaa meidän olevan tai tekevän, niin kyllä, just näin se on, myös mun mielestä. Paskat siitä, mitä muut ajattelee musta tai odottaa multa. Minä itse päätän, mitä teen. Ja mun elämä on ainutkertainen ja kallis, ja minä käytän sen niin kuin itse haluan.
Ja sitten taas toisaalta mä olen tehnyt aikoinani sen valinnan, että olen hankkinut lapsia. Niinpä mulla on vastuu heistä ja velvollisuus huolehtia heistä, koska olen heidät maailmaan saattanut heiltä kysymättä. Ja siinä mun on siirrettävä mahdollisesti omia tarpeitani ja halujani sivuun, koska he tarvitsevat minulta jotain muuta. Mahdollisesti. Ja ne muut, jotka olen ottanut huollettavakseni: kissan ja koirat, jotka on jalostettu ihmisen lemmikiksi eivätkä pärjää ilman ihmistä, minua.
Ja lisäksi on mun vanhempani. Ei mun ole pakko häntä auttaa, mutta mun omatuntoni ei antaisi mun jättää vanhempaani heitteille. Hän on aikoinaan siirtänyt syrjään omia halujaan ja tarpeitaan taatakseen mulle turvallisen kasvuympäristön. Nyt on mun vuoroni venyä. Ja samoin kuin lasten kohdalla: se aika, jolloin hän tarvitsee mun huolenpitoani ja apuani, on mun elämästäni aika pieni siivu.
Ja sitten se isoin ja merkittävin toisaalta. Jos mun haluni ja tarpeitteni toteuttaminen on ristiriidassa sen kanssa, mikä on ihmiskunnalle ja ympäristölle hyväksi ja tarpeen, niin silloin minä joustan. Koska minä olen vain yksi pieni osa tätä kaikkeutta, ja minä ja minun kaltaiseni, minun jälkeläiseni, ovat riippuvaisia siitä, että ympäristö voi hyvin, että planeetta on elinkelpoinen. Jos minun halujeni ja tarpeitteni toteuttaminen vaarantaa tulevien sukupolvien elinmahdollisuudet, muista lajeista puhumattakaan, mun ei ole pakko tarttua hetkeen. Mä voin hakea iloni ja nautintoni muualtakin, sellaisesta, mikä ei tuhoa ilmastoa tai luonnon monimuotoisuutta.
Yksinkertaistettuna: minulla on oikeus tehdä mitä haluan, ja sanoa mitä haluan, kunhan en vahingoita ketään - tai mitään - muuta.
Palataan siihen sanontaan. "Carpe diem" tarkoittaa sitä, että ei pidä aikailla. Että tekee nyt sen, mitä aikoo, koska myöhemmin ei ehkä ole mahdollista. Ei se tarkoita, että ota se itselle. Nauti hetkestä, siitä, mitä nyt on. Tunne aurinko iholla ja haista kukkanen. Kuuntele linnun laulua, nauti näkemästäsi taideteoksesta, maistamastasi ruuasta ja kokemastasi tunteesta. Yksi sanonta kuluu jotenkin niin, että ihminen ei voi aina valita sitä, mitä elämässä tapahtuu, mutta ihminen voi valita sen, miten siihen suhtautuu. Mä olen jo parin vuoden ajan yrittänyt soveltaa tätä omaan elämääni.
Mä inhosin aiemmin päiväjunamatkoja Oulusta Helsinkiin. Mä tulen helposti pahoinvoivaksi junassa, ja siksi joudun usein olemaan toimettomana junassa. Minä, joka optimoin ajankäyttöni to the max aina ja kaikkialla. Siksi suosin yöjunia niin kauan kun en joutunut itse maksamaan matkojani (ja suosin edelleenkin jos saan lipun kohtuuhinnalla) tai lensin. Sitten tuli aika, kun jouduin itse maksamaan matkani ja VR lanseerasi säästölipun. Päätin, että opettelen nauttimaan matkasta. Teen siitä omaa aikaa. Pyrin välttämään sitä, että pitäis tehdä töitä junassa, ja sen sijaan kuuntelen musiikkia ja neulon villasukkia.
Lisäksi mä olen opetellut menemään itseeni. Mä olen aina ollut yksin viihtyvä tyyppi, en juuri kaipaa seuraa, mutta tekemistä kylläkin. Nykyisin mä yritän hakea tekemistä pääni sisältä. Mietiskelen ja antaudun pohdiskeluille. Meditoinkin.
Ja suurin nautinto tulee siitä, kun auttaa muita. Kun pystyy auttamaan muita, tai tekemään hyvän teon, tulee ihan hirveän hyvä mieli. On jotenkin kummallista, miten ihmiset ei sitä huomaa. Suurimman ilon mä sain 50-vuotissyntymäpäivänäni siitä, että mun ja serkun yhteissyntymäpäiväkeräys WWF:lle tuotti yli 600. Koska mun rahat eivät ole vain mun, vaan perheen yhteisiä, mä en voi käyttää niitä niin kuin haluaisin, ja siksi en vois koskaan muuten antaa hyväntekeväisyyteen niin paljon rahaa.
